Monet pandemiat ovat saaneet alkunsa ja levinneet kaupungeissa. Miten huomioida tartuntatautien torjunta kaupunkisuunnittelussa, kun globaali kaupungistuminen jatkuu? Tätä selvitetään tutkimushankkeessa, jossa Helsingin kaupunki on mukana. Hanketta koordinoi Oulun yliopisto.
Tutkimushankkeessa kootaan Helsingin ja Oulun asukkaiden näkemyksiä siitä, mitkä paikat ovat ulkoilun, luonnossa liikkumisen ja oleskelun sekä luontoarvojen kannalta tärkeitä. Vastauksia hyödynnetään terveyttä ja hyvinvointia edistävän kaupunkisuunnittelun kehittämisessä Suomessa ja kansainvälisesti.
Kysely on kaikille avoin ja vastaaminen vie aikaa noin 15 minuuttia. Kyselyyn voi vastata 13.marraskuuta saakka. Kyselyn järjestäjät suosittelevat käyttämään vastatessa Chrome- tai Mozilla Firefox -selainta. Vastaaminen onnistuu myös mobiililaitteella.
Osallistu kyselyyn tästä: http://mpt.link/recipe(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kyselyn toteuttaa Vastustuskykyinen kaupunki – kaupunkisuunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä -hanke (RECIPE). Hanketta koordinoi Oulun yliopisto, ja kysely toteutetaan yhteistyössä Oulun diakonissalaitoksen, Luonnonvarakeskuksen, Oulun kaupungin ja Helsingin kaupungin kanssa.
RECIPE-hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa kaupunkimaisen elinympäristön ja terveyden välisistä yhteyksistä. Hankkeessa pyritään kehittämään terveysvaikutusten analyysi- ja arviointimenetelmiä sekä vahvistamaan yhteistyötä kaupunkisuunnittelun ja terveyden edistämisen välillä. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto.
Lisätietoja tutkimushankkeesta: www.recipestn.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuva: Tuulikki Holopainen