— Pride-yhteistyön tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja kaupunkilaisten tietoa yhdenvertaisuudesta, sukupuolten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Priden tämän vuoden teema ”riemu ja kapina” puhuttelee myös meitä, sillä kaupungin arvojen mukaisesti vaalimme ylpeydellä moninaisuutta ja peräänkuulutamme ihmisoikeuksia ja niiden kunnioittamista, sanoo Kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtaja Laura Aalto.
Kulttuurikeskuksissa elokuvia ja nuorten Pride-iltamia
Helsingin kulttuurikeskukset täyttyvät kesäkuussa sateenkaarevasta ohjelmasta. Malmitalossa esitetään Pride-viikon ti 27.6. – to 29.6. kolme teemaan sopivaa elokuvaa: aikuistumista ja itsensä löytämistä sydämellisesti kuvaava Minä, Simon, tositapahtumiin perustuva komedia I love You, Phillip Morris ja palkittu ensirakkauden kuvaus Call Me By Your Name. Torstain 29.6. työpajassa rakennetaan lisäksi omia sateenkaariasetelmia.
Nuorten Pride-etkoja vietetään Stoassa ja Vuotalossa. Stoan aukiolla pääsee valmistamaan ke 28.6. Pride-asusteita, osallistumaan graffitin tekoon ja kokeilemaan sirkusvälineitä Sirkus Magentan opastuksella. Stoassa on myös esillä Rainbow Cities -verkoston Queer Youth -valokuvanäyttely su 23.7. asti. Vuotalon nuorten Pride-illassa to 29.6. taiteillaan puolestaan pinssejä, kangaskasseja ja kylttejä Pride-kulkueeseen. RuffleArmyn glitterartistit tekevät glittertatuointeja ja -meikkejä biohajoavasta eko-glitteristä, ja viihdyttävää stand uppia tarjoilevat queer-koomikot, kuten Jamie MacDonald ja Illusia Sarvas.
Kirjastoissa työpajoja ja satutunteja
Helsingin kaupunginkirjaston sateenkaarevissa työpajoissa pääsee valmistamaan upeimmat asusteet Pride-kulkueeseen. Työpajoja järjestetään Pride-viikolla Kontulan, Maunulan, Oulunkylän ja Vuosaaren kirjastoissa ja keskustakirjasto Oodissa.
Drag-taiteilija ja runoilija Maimu Brushwoodin satuhetkissä käsitellään ystävyyttä ja erilaisia tunteita yhdessä marionettinukke Olavin, räsynukke Ullan ja sateenkaarenvärisen pehmokäärme Marinan kanssa. Drag on taiteenlaji, jossa henkilö ilmaisee itseään muun muassa pukeutumisella, esiintymisellä ja meikkaamisella ja leikittelee sukupuoli- ja muilla rooleilla. Kaikenikäisille lapsille soveltuvia drag-satutunteja on tarjolla to 29.6. Kallion, Oulunkylän ja Vallilan kirjastossa sekä ke 28.6. Maunula-talon Kesäaukion koko perheen tapahtumassa, jossa on luvassa myös muuta lastenohjelmaa, kuten magneetti- ja pinssityöpajoja ja kasvomaalauksia.
Oodin Pride-viikon kirjailijavieraaksi saapuu ti 27.6. vuoden 2023 Sarjakuva-Finlandian Silmukka-teoksellaan voittanut Kimmo Lust. Silmukka on omakohtainen kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta päihdeongelmaisen äidin kanssa. Pride-viikon kirjallisuuskeskustelu sivuaa myös sukupuolen moninaisuutta ja Lustin taustaa queer ja transsukupuolisena taiteilijana.
Nuorten Pride House toimii Vallilassa
Kaupungin nuorisopalvelut järjestää Nuorten Pride -viikolla monipuolista ohjelmaa, jossa nuoret voivat tavata toisiaan, luoda ystävyyssuhteita ja viettää aikaa turvallisessa ympäristössä. Tapahtumissa voi esimerkiksi osallistua keskusteluihin, askarrella oman päähineen ja lipun tai luoda itselleen roolipelihahmon. Nuorten Pride -viikon tavoitteina on tuoda erilaiset nuorisoalan toimijat tutuksi nuorille, lisätä nuorten hyvinvointia, ehkäistä yksinäisyyttä ja vahvistaa nuorten itseluottamusta.
Sateenkaarevaa ohjelmaa on luvassa eri toimipisteissä ympäri kaupunkia. Vallilan Konepajalla sijaitseva Fredriksberg toimii Nuorten Pride Housena, eli nuorten omana tilana, jonne voi tulla hengaamaan, osallistumaan työpajoihin tai vaikkapa pelaamaan lautapelejä. Tila on avoinna 26.–30.6. klo 14–20. Nuorten Pride -viikon päätösbileitä juhlitaan Helsingin kaupunginmuseolla la 1.7.
Kaupungin palveluissa sateenkaarevaa ohjelmaa ympäri vuoden
Kaupungin palveluissa järjestetään sateenkaarevaa ohjelmaa myös ympärivuotisesti. Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa tietoa, tarinoita ja keskustelua sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Lähes kolmessakymmenessä kirjastossa on sateenkaarihylly, johon on koottu kirjoja ja elokuvia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyen. Kirjasto pitää lisäksi yllä sateenkaarevaa kirjallisuuskeskustelua kirjailijavierailujen ja lukupiirien avulla.
Helsingin kulttuurikeskuksissa on tarjolla vaihtuvia sateenkaariteemaisia esityksiä, tapahtumia ja työpajoja. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuriin panostetaan erityisesti Kalliossa sijaitsevassa kulttuurikeskus Caisassa, joka edistää taiteen ja kulttuurin keinoin Helsingin kehittymistä monimuotoiseksi kaupungiksi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt otetaan huomioon sekä esitysten teemoissa että taiteilijoiden moninaisuudessa.
Nuorten sateenkaarevan toiminnan keskus on puolestaan IrisHelsinki, joka tarjoaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja sateenkaariteemoja pohtiville nuorille sensitiivistä ja turvallista nuorisotalotoimintaa maanantai- ja keskiviikkoiltaisin. Rennon oleskelun lisäksi ohjelmassa on nuorten toiveiden mukaan muun muassa pelailua, työpajoja, leffailtoja, kädentaitojen opettelua sekä tiedon ja tuen tarjoamista. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja osallistua voi oman fiiliksen mukaan. Sateenkaarevaa toimintaa järjestetään myös muissa nuorisotaloissa ympäri kaupungin.
Tutustu tarkemmin Helsingin kaupungin Pride-kuukauden tapahtumiin ja sateenkaarevaan ohjelmaan osoitteessa tapahtumat.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).