Suuntimopuiston koulun ja päiväkodin työmaa käynnistyy syksyllä

Suuntimopuiston koulu- ja päiväkotirakennuksen työmaa alkaa. Talo valmistuu syksyksi 2121.

Kaupunki rakentaa Puistolan Suuntimopuiston
laidalle koulu- ja päiväkotirakennuksen, joka toimii aluksi koulujen ja
päiväkotien väistötilana. Myöhemmin se on tarkoitus ottaa pysyvään käyttöön. Työmaa
käynnistyy loppusyksystä 2020 maanrakennustöillä. Rakennus tulee ensin Maatullin ala-asteen ja
päiväkoti Mintun käyttöön syksyn 2021 aikana.

Suuntimopuiston rakennuksen väistötilakäyttö helpottaa lähivuosina alueen päiväkotien ja koulujen tilojen uudistamista. Väistötilatarpeiden päätyttyä rakennus tulee toimimaan pysyvänä monitoimitilana. Rakennusta on tarkoitus laajentaa siten, että sinne saadaan koulun ja päiväkodin lisäksi nuorisotilat ja kirjasto. Laajennoksesta päätetään erillisenä hankkeena myöhemmin.

Suuntimopuiston rakennuksen käyttö aluksi väistötiloina on järkevää, koska näin alueelle ei tarvitse rakentaa erillisiä väistötiloja. Talolle on hyvät kulkuyhteydet Puistolasta ja Tapulikaupungista.

Rakennusta valmistellaan jo
Hämeenlinnassa

Suuntimopuiston rakennuksen toteuttaa suomalainen Fixcel Group Oy. Rakennus kootaan moduuleista, jotka rakennetaan lähes valmiiksi tehtaalla Hämeenlinnassa. Siksi pystytysvaihe työmaalla on paljon tavanomaista lyhyempi. Moduulien valmistaminen Fixcelin tehtaalla on jo alkanut.

Rakennus on teräsrunkoinen. Teräs on sisäilmaturvallinen rakennusmateriaali, sillä se ei tarjoa mikrobeille kasvualustaa. Myös rakennuksen muut materiaalit valitaan sisäilman hyvä laatu huomioiden.

Uusi talo on käytön aikana huomattavan energiatehokas, kuten kaikki kaupungin rakennuttamat uudet rakennukset. Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2035 mennessä.

Puistoksi jäävää aluetta uudistetaan
omana hankkeenaan

Koulu- ja päiväkotikiinteistön itäpuolelle jäävää osuutta Suuntimopuistosta kehitetään omana hankkeenaan ja sen suunnittelu on aikataulutettu alkamaan loppuvuodesta 2020. Tavoitteena on parantaa puiston viihtyisyyttä ja monipuolisuutta.

Suuntimopuiston reuna valikoitui sijoituspaikaksi
asukasyhteistyössä

Rakennuksen paikkaa ideoitiin 2018–2019, kun kaupunki tarkasteli asukkaiden kanssa palvelutilojen uudistustarpeita Puistolan, Heikinlaakson ja Tapulikaupungin alueella. Asukkaille järjestettiin verkkokysely ja kokonaisuutta työstettiin yhdeksässä työpajassa.

Alueen käyttötarkoituksia ohjaavan yleiskaavan mukaan Suuntimopuistoa voi kehittää mm. julkisten palvelujen alueena. Alueen käyttöä tarkemmin ohjaavan asemakaavan laadinta käynnistetään loppuvuodesta.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.6.2020 Suuntimopuiston koulu- ja päiväkotikäyttöön tulevan uudisrakennuksen hankesuunnitelman. Koulu- ja päiväkotirakennusten enimmäishinta on 31 550 000 euroa 2/2020 kustannustasossa.

Lisää tietoa

Helsingin kaupunginvaltuuston 17.6.2020 kokouksen päätösasiakirjat.

Lisätietoja alueen palvelujen tilatarpeiden

tarkastelusta
.

Fixcelin verkkosivut, jolla kerrotaan

tarkemmin rakennuksesta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
.

Kuvassa alustavaan suunnitteluun
perustuva näkemys koulu- ja päiväkotirakennusten paikasta. Puisto suunnitellaan
erikseen, eikä sitä ole huomioitu kuvassa. Kuva: WSP Finland Oy.