Töitä niin tohtorille kuin joulupukillekin – tutustu osaajia etsiviin työnantajiin Rekrytori for Internationals -tapahtumassa

Rekrytori for Internationals täyttää Helsingin Kaapelitehtaan syyskuun lopussa. Kansainvälisille osaajille suunnatussa rekrytointitapahtumassa työtä hakevilla on mahdollisuus tutustua osaajia etsiviin työnantajiin. Lisäksi voit tutustua työnhakua tukeviin neuvonta- ja ohjauspalveluihin.

Maksuton rekrytointitapahtuma järjestetään Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa keskiviikkona 25. syyskuuta kello 12–17. Tapahtumaan ovat tervetulleita kansainväliset osaajat, mutta se on avoin kaikille työtä etsiville ja valmistuville opiskelijoille. Tapahtumassa sinulla on hyvä tilaisuus tutustua työnantajiin ja saada tukea työnhakuun. Mukaan on lupautunut lähemmäs 70 työnantajaa, oppilaitosta ja yhteisöä.

– Tapahtuma on tarkoitettu kaikille työtä tai koulutusmahdollisuuksia etsiville koulutustasoon, työkokemukseen tai kielitaitoon katsomatta. Myös yrittäjyydestä kiinnostuneille on tarjolla tietoa, yrityskoordinaattori Hanne Suomalainen kertoo.

– Luvassa on rento tapahtuma, jossa työnhakijoilla on matala kynnys esittäytyä työnantajille. Tavoitteena on saada oikeita kohtaamisia aikaan niin, että toisilleen sopivat osaajat ja työnantajat löytävät toisensa, tapahtuman tuottaja Mikko Honkala kuvailee.

Tapahtuman nimestä huolimatta sieltä saa eväitä kokonaisvaltaiseen hyvään elämään Suomessa. Esillä on myös kotoutumista tukevia harrastus- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksia.

Isoja ja pieniä yrityksiä eri toimialoilta

Rekrytori for Internationals -tapahtumaan osallistuvat työnantajat edustavat laajasti eri aloja. Mukana on niin kädentaitajia etsiviä yrityksiä kuin tohtoritason osaajia ja tutkijoita rekrytoivia organisaatioita. Mukana on toimialoja tieto- ja viestintäteknologiasta hoiva-alaan. Yrityksistä mukaan ovat ilmoittautuneet muun muassa Attendo, Wärtsilä, Sokotel Oy ja Barona sekä Tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet. Töitä löytyy myös joulupukkina esiintymisestä tai tontun hommista kiinnostuneille.

Edustettuina ovat myös Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala sekä tapahtumaa järjestämässä mukana olevat kunnat ja yhteisöt. Mukana on myös työnantajia pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, muun muassa Posiolta useampia. Työnantajat pääsevät ääneen myös tapahtuman lavalla.

– Yksi tapahtuman tavoitteista on lisätä työnantajien ja yleisön tietoisuutta siitä, että Suomessa tarvitaan kansainvälisiä osaajia. Heidän kysyntänsä on kasvamassa tulevaisuudessa, Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen toteaa.

CV-videobaarissa voi tehdä minuutin esittelyvideon työnhaun tueksi

Sinulla on tapahtumassa mahdollisuus esimerkiksi tehdä CV-videobaarissa työnhakuvideo. Tapahtumaan osallistuvat työnantajat saavat linkit kaikkiin tilaisuudessa kuvattuihin videoihin. Videot ladataan piilotettuina YouTube-videopalveluun. Työnhakijana saat videoon linkin, jota voi hyödyntää työhakemuksissa myös tapahtuman jälkeen.

– Sanon näitä videoita oikotieksi työhaastatteluun, sillä niillä on helppo tehdä vaikutus työnantajaan ja saada sitä kautta kutsu haastatteluun, Honkala sanoo.

Osallistujan kannattaa ottaa mukaan myös paperinen curriculum vitae eli ansioluettelo , jotta sen voi jättää kiinnostuneille yrityksille. Jos ansioluetteloa ei ole mahdollista ottaa mukaan, niin käyntikortti yhteystietoineen on hyvä vaihtoehto.

Rekrytori for Internationals -tapahtuma järjestetään tällä nimellä nyt toista kertaa, ja Kaapelitehtaalle odotetaan viittä tuhatta kävijää. Edellisen tapahtuman osallistujilta on tullut kiittävää palautetta. Tiedossa on myös, että osallistujia on sen ansiosta työllistynyt.

Tapahtuman suojelijana toimii kansanedustaja Jarno Limnéll. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin, Espoon, Vantaan, Tuusulan ja Järvenpään kaupungit. Järjestäjiin kuuluvat myös Helsingin seudun kauppakamari, Business Finland sekä Uudenmaan liitto. Yhteistyökumppaneina on lisäksi joukko yrityksiä, oppilaitoksia ja järjestöjä. Tapahtuman tuottaa Honkalamedia Oy.

Rekrytori for Internationals -rekrytointitapahtuma

· keskiviikkona 25. syyskuuta 2024 kello 11–17

· Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Kaapeliaukio 3, Helsinki

· tapahtuma on maksuton

· ei vaadi osallistujilta ennakkoilmoittautumista

· tapahtumaan ovat myös lapset tervetulleita ja heille järjestetään lapsiparkissa esimerkiksi kasvomaalausta

·