Tuomaan Markkinoilla vieraili lähes 350 000 kävijää

Tuomaan Markkinoilla käynnistyy tänään tämän vuoden viimeinen päivä. Kävijämäärässä päästään tapahtumajärjestäjän odotuksiin lähes 350 000 kävijällä. Myynti on käynyt joulutorilla tänä vuonna erityisen vilkkaana ja esimerkiksi markkinoiden hittituotteeksi noussutta kinuskista riisipuuroa on myyty jo 10 000 annosta.
Tuomaan Markkinat iltavalaistuksessa.
Vuonna 2024 Tuomaan Markkinoita vietetään jälleen Senaatintorilla. Tulevista markkinoista tiedotetaan tarkemmin ensi vuoden puolella. Kuva: Jussi Hellsten

Tuomaan Markkinat käynnistyi vilkkaasti jo joulutorin ensimmäisen viikon aikana, jolloin torilla vieraili 135 000 vierasta. Päiväkohtainen kävijämäärä on ollut jälleen kymmeniä tuhansia ja avajaisviikonlopun lauantaina (2.12.) tehtiin tämän vuoden päiväkohtainen ennätys, kun lähes 37 000 jouluntunnelmoijaa vieraili markkinoilla.
 

Markkinoilla on päästy tutustumaan lähes 100 pientuottajan sekä yli 20 herkkumyyjän ja kahvila- ja ravintolatoimijan tarjontaan. Pukinkonttiin, joulupöytiin ja koristeiksi on ostettu tuhansittain vastuullisia herkkuja sekä lahja-, koriste- ja käyttöesineitä – kärkituotteina pysyivät jouluiset klassikot kuten villasukat, kynttilät ja monipuolisten makujen glögit. 

Ravintolapihan ruokaisimmista antimista esimerkiksi riisipuuroa on myyty koko joulutorin aikana jo 35 000 annosta ja mediaankin noussutta N4ku-ravintolan hittipuuroa 10 000. Pienemmän syötävän hittituotteeksi nousi tänä vuonna korvapuusti – Pop up Cafe Mama Nikolasin paikan päällä leivottuja korvapuusteja on myyty jo 2 000 kappaletta. 

Joulumieltä halutaan tarjota laajemmin helsinkiläisille myös hyväntekeväisyyden kautta. Tuomaan Markkinoiden järjestäjä Helsingin tapahtumasäätiö on mahdollistanut kaikille myyjille markkinoilta ylijääneiden myyntituotteiden lahjoittamisen HurstinApu-yhdistyksen kautta vähävaraisille.

Joulutorin monipuolinen ohjelma houkutteli Helsingin joulutunnelmasta nauttivia

Tuomaan Markkinoilla on päässyt tapaamaan joulupukkia ja -muoria sekä kokemaan elävää joulumusiikkia erilaisten kokoonpanojen esittämänä. Sunnuntaina 10. joulukuuta markkinoilla koettiin harvinaislaatuinen Britannian maavoimien sotilassoittokunta British Army Band Sandhurstin vierailu – orkesteri esitti perinteisiä joululauluja kahden keikan verran. Myyjien pisteillä järjestettävissä suosituissa työnäytöksissä on päässyt tutustumaan esimerkiksi lasinpuhallukseen, kastanjoiden paahtamiseen ja metalliesineiden taontaan. Aito Iskelmän Aito Joulu -radio on ilahduttanut kävijöitä koko markkinakauden ajan.

Vuonna 2024 Tuomaan Markkinoita vietetään jälleen Senaatintorilla. Tulevista markkinoista tiedotetaan tarkemmin ensi vuoden puolella.

 

Jätä palautetta

Miten vierailusi markkinoilla sujui? Mikä oli parasta ja mitä toivoisit lisää? Vastaa kyselyyn ja jätä palautetta, niin voit vaikuttaa tulevien vuosien tapahtumiin. Vastaamiseen menee arviolta 5 minuuttia. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan lippuja ensi vuoden Helsingin juhlaviikoille.
Vastaa kyselyyn tästä (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sinua voisi kiinnostaa