Uimahallit, sisäliikuntapaikat, museot, kirjastot, kulttuurikeskukset ja nuorisotalot palvelevat koronaturvallisesti

Helsingin kaupungin uimahallit, sisäliikuntapaikat, museot, kirjastot, kulttuurikeskukset ja nuorisotalot ovat avoinna ja palvelevat koronaturvallisesti.
Yrjönkadun uimahalli.

Museot, kulttuurikeskukset, nuorisotalot, kirjastot sekä liikuntapaikat, kuten uimahallit ja muut sisäliikuntatilat, ovat normaalien aukioloaikojen mukaisesti avoinna. Kaupungin ylläpitämissä palveluissa noudatetaan voimassa olevaa koronaohjeistusta. Sisätiloissa tulee pitää vähintään kahden metrin turvaväli muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan ja yli 12-vuotiaille suositellaan sisätiloissa kasvomaskin käyttöä muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. Kaikissa toimipisteissä on mahdollisuus joko käsien pesemiseen tai puhdistamiseen käsidesillä.

Kaikenikäisten harrastustoiminta on sallittu sisä- ja ulkotiloissa

Toiminnassa noudatetaan harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeita. Suosituksena on, että yli 12-vuotiaat käyttävät kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät estä sen käyttöä. Maskia ei tarvitse käyttää sisätiloissa liikuntasuoritusten aikana. 

Sisäliikuntapaikoissa on tiukemmat henkilömäärärajoitukset, joiden mukaan omaehtoisessa harrastustoiminnassa voi olla kerralla vain puolet normaalista asiakasmäärästä. Varatuilla liikuntavuoroilla ja ohjatussa liikuntatoiminnassa osanottajamäärä on rajattava siten, että osallistujilla on mahdollisuus välttää lähikontaktit. 

Kilpailutoiminta sallittu sisä- ja ulkotiloissa 

Kaikenikäisten
kilpailutoiminta on sallittua sisä- ja ulkotiloissa. Kisojen yleisöä koskevat
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien osanottajamääristä.
 Sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin voi 20.
elokuuta alkaen kuitenkin osallistua enintään 25 henkilöä ja alueellisesti
rajatuissa ulkotiloissa enintään 50 henkilöä. Yhteisyleisömäärää koskevista
rajoista voi sisä- ja ulkotiloissa poiketa järjestämällä yleisölle
katsomolohkot.
 

Liikuntapaikat ovat auki -
Yrjönkadun uimahalli aukeaa 30.8.
 

Helsingin sisäliikuntapaikoista Töölön kisahalli, Liikuntamylly, Oulunkylän liikuntapuiston sisätilat, Itäkeskuksen uimahalli, Pirkkolan liikuntapuiston uimahalli sekä kunto- ja voimailusalit, Latokartanon, Maunulan ja Ruskeasuon liikuntahallit sekä Talin ja Myllypuron jalkapallohallit ovat avoinna.

Loput Helsingin sisäliikuntapaikat avataan elokuun aikana porrastetusti, esimerkiksi Jakomäen ja Yrjönkadun uimahallit sekä Kontulan Kuntokellari avataan maanantaina 30.8. Kumpulan maauimala on 22.8. asti auki, ja Uimastadion puolestaan 12.9. saakka. 

Helsingin kaupungin:  

Helsingin kaupungin järjestämät liikuntakurssit alkavat jälleen syyskuussa, ja tarjolla on tutusti uimakouluja ja muuta vesiliikuntaa, ryhmäliikuntaa, kuntosalitoimintaa, soveltavaa liikuntaa ja muuta monipuolista liikuntaa lapsille, työikäisille ja senioreille.

Liikuntakursseille
ilmoittautuminen alkaa tiistaina 17.8.2021 kello
11.00. Ilmoittautuminen tapahtuu internetissä osoitteessa asiointi.hel.fi tai
puhelimitse 09 310 28858 (numero vastaa 20.8.2021 asti). Liikuntakursseille
ilmoittaudutaan porrastetusti, eli kaikille kursseille ei voi ilmoittautua
vielä tiistaina 17.8.
 

Lisätietoja liikuntakursseille ilmoittautumisista >>

Kirjastot syysaukioloaikoihin maanantaina 16.8. 

Helsingin kirjastot ovat
avoinna kesäaukioloaikojen mukaisesti 15.8. asti. Normaalit
aukioloajat tulevat voimaan
jälleen maanantaina 16.8.
Oman lähikirjaston aukioloajan voi
tarkistaa verkkosivuilta helmet.fi/kirjastot. Kirjastoissa voi
normaaliin tapaan noutaa teoksia suoraan hyllystä. Myös asiakastietokoneiden
käyttö, tulostaminen, kopiointi ja skannaaminen on mahdollista.

Kirjastojen
lukusalit ja ryhmätoiminnan tilat sekä
erilaiset laitteet ovat pääosin käytössä. Kirjastoautot
kiertävät normaalisti reiteillään. Esimerkiksi
lukupiirejä ja kielikahviloita järjestetään myös
etäyhteyksin. 
Kirjastojen
omatoimikäyttö on palveluaikojen ulkopuolella mahdollista.
 

Kulttuurikeskuksissa ohjelmaa kaikenikäisille 

Helsingin
kulttuurikeskukset 
Annantalo, Caisa, Kanneltalo, Malmitalo, Maunula-talo, Savoy-teatteri, Stoa ja Vuotalo ovat auki ja tarjolla on konsertteja, teatteriesityksiä, lastentapahtumia, ajankohtaisia taidenäyttelyitä ja elokuvanäytöksiä.

Tarkemmat tiedot syksyn ohjelmistosta ja talojen aukioloajoista löytyvät kulttuurikeskusten nettisivuilta: Annantalo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Caisa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), Kanneltalo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), Malmitalo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Maunulatalo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Stoa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Vuotalo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). 

Espan lavan konsertit jatkuvat 4.9.
asti ja ohjelmistoon voi tutustua netissä: 
Espanlava(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Kulttuurikeskus Caisa täyttää
tänä syksynä 25 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi Caisa lahjoittaa
helsinkiläisille taidetta. Lahjapakettiin kuuluu taidetyöpajoja lapsille,
nuorille, aikuisille ja seniorille, sambaa ja modernin saamelaisen musiikin
konsertti, ennakkoesityksiä taiteilijaryhmä Compañía Kaari
& Roni Martin yhteisöllisestä tanssiveistoksesta Bakteeri sekä esityksiä
verkossa. Taidelahjat toteutetaan elo-marraskuussa 2021. Lisätietoa Caisan juhlavuoden
ohjelmistosta ja taidelahjoista löytyy nettisivuilta: 
Caisa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Museot kutsuvat kokemusten äärelle sisä- ja ulkotiloihin

Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki, Hakasalmen huvila, Ratikkamuseo, Työväenasuntomuseo ja Ruiskumestarintalo sekä HAM Helsingin taidemuseo ovat auki. Aukioloajat löytyvät museoiden verkkosivuilta.

Kaupunginmuseossa
jatkuu Tiloissa – Omaehtoisia
musiikin paikkoja Helsingissä -näyttely vielä elokuun ajan. Näyttelyyn liittyen Suvilahden
alueella järjestetään myös jälkitiloissa kävelykierroksia,
joihin voi ilmoittautua museon verkkosivuilla. Kaupunginmuseon Falkmanin sisäpiha
muuttuu leffapihaksi elokuun viimeisen viikonlopun ajaksi, jolloin ulkona esitetään vanhoja Helsinki-aiheisia
elokuvia. Myös leffapihoille on ennakkoilmoittautuminen.
 
Vadelma ry juhlistaa omaehtoisen
elävän musiikin ja visuaalisen taiteen mehukasta liittoa kaupunginmuseolla
järjestettävässä Vadelmagaalassa 25.8. Museon näyttelyt ovat avoinna klo 23
saakka. Tapahtuma on 
maksuton, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.
 

Hakasalmen huvilassa jatkuu Ismo Höltön valokuvista koottu Kohtaamisia 1960 -luvun Helsingissä -näyttely. Lisäksi elokuun ohjelmassa on Runokohtaamisia -työpaja, jossa kirjoitetaan runomuotokuvia Höltön ajattomista henkilökuvista sekä elokuun viikonloppuja ilahduttavat musiikkiesitykset, jotka sisältyvät pääsylipun hintaan. 

HAM Helsingin taidemuseossa jatkuu
kesän värikkäin näyttely 
Katharina Grossen Chill Seeping from the Walls between Us sekä Lallukka - Elämää
taiteilijakodissa -näyttely, jonka teokset kertovat taiteilijakodin tarinaa, ja
avaavat samalla laajempia näkymiä taiteen ja yhteiskunnan ilmiöihin


Elokuussa
avautuvat HAM-gallerian
Laura 
Wesamaan au hasard Pegaso sekä Come back as
a Flower ryhmänäyttely, joka punoutuu
hienovaraisesti 
HAMin kokoelmiin kuuluvien Ana Mendietan Silueta –sarjan teosten ympärille. 

HAMissa esitetään myös Mario Rizzin elokuvatrilogia BAYT (Koti) osana Helsinki Biennaalin ohjelmaa. Trilogia on nähtävissä HAM salissa museon aukioloaikoina. Juhlaviikkojen ystäväfestivaali Outsider Art Festival saapuu HAMiin 19.
22.8.
jolloin ohjelmassa on taiteilijatapaamisia ja työpajoja. 
Helsinki
Biennaali tuo taiteilija Janet 
Echelmanin teoksen korkealle Senaatintorin ylle 31.7.–31.8. Teokseen liittyy myös ääniteos sekä konsertti 19.8., jotka toteutetaan osana Helsinki Biennaalin ja Helsingin juhlaviikkojen välistä yhteistyötä.  

Museoiden tarjontaan voi tutustua verkossa:

Nuorisotalot ovat auki ja toimintaa on paljon ulkona 

Nuorisotyöntekijät
ovat
nuorten tavoitettavissa nuorisotiloilla ja sosiaalisen
median kanavien kautta sekä eri
puolelle kaupunkia jalkautuen. Nuorisotilat
ovat auki rajoitetuin
aukioloajoin sekä kävijämäärin
terveysturvallisuutta korostaen. Tarkemmat tiedot löytyvät
kunkin toimipisteen omilta verkkosivuilta osoitteesta 
nuorten.helsinki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ja sosiaalisen median kanavista. Nuorisotyössä painotetaan edelleen ulkona tapahtuvaa toimintaa. Elokuussa nuoriso-ohjaajat toimivat myös yläkouluissa ryhmäyttäen uusia seitsemäsluokkalaisia. 

Liikunnan ja vapaa-ajan kumppanit! Tervetuloa infotilaisuuteen 13.8.2021 klo 14-15

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala järjestää liikunnan ja vapaa-ajan kumppaneille perjantaina 13.8.2021 klo 14-15 infotilaisuuden Avin 12.8.2021 antamista koronaohjeistuksista.

Tilaisuudessa avataan, mitä ohjeistukset merkitsevät Helsingin kaupungin hallinnoimissa tiloissa järjestettävässä liikunta- ja muussa harrastustoiminnassa.  


Osallistuminen

tämän Teams-linkin välityksellä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)


Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!