Liikenne ohjataan Mäkelänkadulta Rautalammintien kautta edelleen Karstulantielle. Jalankulkijat pääsevät kulkemaan Rautalammintiellä kiinteistöjen puoleisella jalkakäytävällä.
– Rautalammintiellä sortumisvaara on suuri, jos autoliikenne säilyy siinä. Turvallisuuden vuoksi siirretään autoliikenne pois töiden ajaksi, työmaapäällikkö Toni Hanka kertoo.
Kadunvarsipysäköinti Rautalammintiellä on väliaikaisesti kielletty Vallilanpuiston peruskorjauksen vuoksi jo aiemmin. Vaihtoehtoisia pysäköintipaikkoja on esimerkiksi Kangasalantiellä, minkä lisäksi kadunvarsipaikkoja on alueen muillakin kaduilla. Kun työmaa eteen puistossa toisaalle, sekä autoliikenne että pysäköinti palautuvat ennalleen.
Syyskuussa alkaneen Vallilanpuiston peruskorjauksen arvioidaan valmistuvan lokakuun 2025 loppuun mennessä.
4.10.2024 julkaistua uutista on päivitetty 18.12.2024. Muokattu Rautalammintien osittaisen sulun päättymisajankohta joulusta kevääseen.