Yhteisöllinen resilienssi tarkoittaa paikallisten yhteisöjen kykyä selviytyä vaikeissa tilanteissa ja kriiseissä ja toipua niistä. Toimimalla yhdessä ihmiset saavat toisiltaan tukea, apua, tietoa, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vaikutusmahdollisuuksia. Helsingin yliopiston tekemässä ja kaupunginkanslian julkaisemassa uudessa tutkimuksessa Yhdessä koronan aikaan. Tutkimus yhteisöllisestä resilienssistä Helsingissä tarkastellaan tällaista yhteisöllistä resilienssiä Helsingin eri asuinalueilla koronakriisin aikana.
Tutkimustulokset osoittavat yhteisöllisen resilienssin olleen Helsingissä koronapandemian aikana vahvaa ja aktiivista, mutta jakautunutta alueiden ja yksilöiden resurssien mukaan. Yhteisöllinen resilienssi toteutui sattumanvaraisesti, eriytyneesti ja osin tehottomasti, koska toiminnalle ei ollut riittävää tukea tai koordinoivaa tahoa eikä sitä ollut huomioitu varautumisessa.
Sosiaalinen media nopea tiedonvälittäjä ja tsemppihengen luoja
Koronakriisissä sosiaalinen media oli nopein paikallinen tiedonvälittäjä, jota myös viranhaltijat käyttivät. Sosiaalisessa mediassa pidettiin yllä solidaarisuutta, yhteisöllisyyttä ja niin sanottua tsemppihenkeä, kun mediauutisoinnin koettiin lietsovan pelkoa. Sosiaalisen median rooli korostui myös vieraskielisten yhteisöjen tiedonvälityksessä, yhteydenpidossa ja asioiden hoitamisessa.
Sosiaalista mediaa kannattaakin hyödyntää kriisin ensi hetkinä tiedon lähteenä, tiedon välittämisessä sekä vapaaehtoisten hankinnassa. Viranomaisten viestinnän tulisi sosiaalisessa mediassa olla paikallista, eli kohderyhmäkohtaista, vuorovaikutteista ja tapahtua kansalaisten omissa kanavissa.
Paikallisuuden merkitys suuri sekä selviytymisessä että avussa ja tuessa
Paikallisuus oli keskeisessä asemassa erityisesti iäkkäiden ja haavoittuvissa tilanteissa olevien ihmisten tiedon, ohjeiden ja neuvonnan saannin kohdalla. Paikallisten julkisten ja yhteisöllisten tilojen sekä lähipalvelujen sulkeminen koronapandemian aikana vaikeutti erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten perustarpeiden tyydyttämistä. Nämä tilat toimivat monille kohtaamispaikkoina, tukipalvelujen tarjoajina ja yhteisöllisyyden keskuksina. Paikallisuuden merkitys korostuu erityisellä tavalla niiden ihmisten keskuudessa, joilla ei ollut pääsyä sosiaaliseen mediaan tai ylipäätään verkkoon. Suomessa elää satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta käytä tietokonetta ja internetiä. Tutkimuksessa erityisesti iäkkäillä havaittiin kokemuksia ulosjäämisestä, kun paikallisen tilan ja avun tarjoama ikkuna ulkomaailmaan sulkeutui eikä toista ikkunaa pystytty avaamaan sosiaalisen median kautta.
Parempiosaisilla alueilla vahvempi yhteisöllinen resilienssi
Tutkimustuloksissa näkyi viitteitä siitä, että yhteisöllinen resilienssi on vahvempaa parempiosaisten alueilla. Näillä alueilla asuvilla ihmisillä on toimintaan paremmat resurssit, kuten aikaa, turvallisuudentunnetta, kielitaitoa, digiosaamista ja verkottuneisuutta. Asuinalueiden väliset erot eivät ole täysin johdonmukaisia siten, että korkea sosioekonominen taso aina ennustaisi korkeaa yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta ja yhteisöllistä toimintaa. Siihen vaikuttavat myös alueen sosiaalisen järjestäytymisen aste naapurustoverkostoihin ja paikallisiin yhdistyksiin, paikallisen sosiaalinen median olemassaolo ja aktiivisuus sekä ihmisten keskinäinen seurallisuus.
Yhteisöllisessä resilienssissä valtava potentiaali
Yhteisöllisen resilienssin hyödyntäminen ja vahvistaminen jatkossa tarvitsee sektorirajat ylittävää johtamista ja viranomaiskoordinointia saavuttaakseen potentiaalinsa ja toteutuakseen tasa-arvoisemmin. Yhteisöllisen resilienssin tukeminen ja ottaminen osaksi suunnitelmallista varautumista vaatii roolien, verkostojen, prosessien ja resurssien koordinointia. Yhteiskunta- ja kaupunkitasoista koordinaatiota ja tukea kehittämällä voidaan parantaa yksilö-, yhteisö-, ja aluetasolla ihmisten selviytymistä kriiseistä ja poikkeusoloista. Samalla tuetaan hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.