Tällä sivulla
Muut hyönteiset kuvina
Tuntomerkit
Aikuinen: noin 12 mm
Aikuinen sokeritoukka on siivetön, hopeanhohtoinen, taaksepäin suippeneva hyönteinen. Tuntosarvet ovat pitkät ja rihmamaiset. Takapäässä on kolme pitkää sukasta. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta pienempi.
Esiintyminen
Sokeritoukka elää kosteissa ja lämpimissä sisätiloissa: viemäreissä, keittiössä, kylpyhuoneessa ja kellareissa. Se liikkuu öisin ja valon syttyessä piiloutuu nopeasti.
Sokeritoukka kulkee tilasta toiseen muun muassa putkien läpivientien kautta ja pystyy nousemaan huoneistoihin hajulukkojen läpi. Munansa sokeritoukka laskee rakoihin ja halkeamiin.
Sokeritoukka syö tärkkelyspitoisia aineita. Se pystyy hajottamaan selluloosaa, ja se voi nakerrella tapettiliimaa, kirjojen sidontaan käytettyä liimaa, homeista paperia ja valokuvia. Se saattaa käydä myös likaisten tekstiilien, nahan ja synteettisten materiaalien kimppuun ja jyrsiä niihin reikiä.
Kylpyhuoneissa sokeritoukat ruokkivat itsensä hiuksilla ja ihokarvoilla, irronneella ihosolukolla ja lialla. Jos sokeritoukkia on paljon, se saattaa olla merkki kosteusvauriosta, sillä sokeritoukka syö myös homesienien rihmastoa ja itiöitä.
Vuodessa kehittyy ainakin kaksi sukupolvea. Sokeritoukat voivat elää jopa viisivuotiaiksi. Sokeritoukka ei viihdy kuivissa ja hyvin ilmastoiduissa paikoissa.
Haitat
Sokeritoukista on hyvin harvoin mitään näkyvää haittaa, ja ne aiheuttavat harvoin vahinkoa elintarvikkeille. Sokeritoukka voi periaatteessa levittää taudinaiheuttajia kulkiessaan viemäreistä pinnoille, joilla käsitellään elintarvikkeita.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Voit vähentää sokeritoukkien määrää kaatamalla kiehuvan kuumaa vettä viemäreihin. Tarvittaessa voit käsitellä pyretriinipitoisella aineella iltaisin ne kohdat, joissa käytetään vettä päivittäin, esimerkiksi lattiakaivot ja viemäriputket. Pitempivaikutteista torjunta-ainetta voit käyttää lattialistoihin ja muihin rakopaikkoihin, joissa torjunta-aine saa tehota useamman viikon. Tehon loputtua voit uusia käsittelyn.
Tuntomerkit
Aikuinen: 20–30 mm
Aikuinen tarhasiira (Oniscus asellus) on litteä, tummanruskea ja nivelikäs äyriäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta pienempi. Siiroille ovat ominaisia leveät toisiinsa niveltyvät selkäpuolen peittävät kilvet.
Kyhmysiiran (Porcellio scaber) erottaa tarhasiirasta selkäkilpien nystyjen ja kaksijaokkeisen tuntosarven kärjen perusteella.
Esiintyminen
Maasiirat ovat ainoita äyriäisiä, jotka ovat sopeutuneet elämään maan kamaralla. Vaikka ne elävät maalla, ne hengittävät kiduksilla ja kaihtavat siksi kuivuutta. Maasiirat syövät mätäneviä kasveja ja eläinten jätteitä.
Tarhasiira viihtyy kosteissa ja varjoisissa paikoissa kuten lahonneissa kannoissa ja maassa olevien paksujen oksien ja kivien alla. Se liikkuu yleensä öisin, kun ilma on kosteampaa.
Siiroja tavataan myös kasvihuoneissa ja puutarhoissa. Ne saattavat joutua sisätiloihin, etenkin kellareihin, mullan, kosteiden heinien tai juurikkaiden mukana.
Haitat
Siirat saattavat joskus aiheuttaa haittaa nakertamalla juurikkaita.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Siirat kerääntyvät mielellään esimerkiksi kosteiden säkkien alle, mistä ne on helppo siivota pois.
Tuntomerkit
Aikuinen: työläinen 7–12 mm, kuningatar 15–17 mm, kuhnuri 9–11 mm
Aikuinen muurahainen on himmeän musta ja keskiruumiiltaan tummanpunaruskea. Koiraat ja naaraat ovat siivekkäitä, työläiset siivettömiä.
Esiintyminen
Hevosmuurahainen on maamme suurin muurahaislaji ja se elää havumetsissä. Hevosmuurahainen voi siirtyä myös rakennuksiin. Pesä voi sijaita missä tahansa puurakenteessa, esimerkiksi seinän hirsissä tai lattiassa, ja niitä voi olla jopa useita samassa rakennuksessa.
Hevosmuurahainen ei syö puuta, vaan hyönteisiä, kirvojen mesikastetta ja silmuja. Puuhun se jyrsii vain tilaa pesälle.
Siivekkäät koiraat ja naaraat parveilevat alkukesästä, jolloin niitä eksyy myös rakennusten sisäpuolelle.
Haitat
Pesän koko rajoittuu yleensä korkeintaan pariin hirsimetriin, mutta pesäkäytävästö voi olla erittäin haitallinen, jos se sijaitsee kantavissa rakenteissa.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Hevosmuurahaisen pesän löydät parhaiten kuuntelemalla rapinaa, seuraamalla parveilua ja tunnustelemalla puun pinnan lämpötilaa, joka on korkeampi pesän kohdalla.
Voit hävittää pesän puhkaisemalla ja ruiskuttamalla tai sumuttamalla. Voit käyttää myös kiehuvaa vettä, paitsi silloin, kun pesä on talon rakenteissa. Vaihda vioittuneet puuosat uusiin. Pyri paikallistamaan muurahaisten kulkureitit rakennuksen ulkopuolella ja kohdista torjunta myös niihin. Muurahaissirotteet ovat kätevä ja tehokas vaihtoehto kulkureiteille.
Tuntomerkit
Aikuinen: 4–5 mm
Sokerimuurahainen eli mauriainen on musta ja noin puolen sentin mittainen.
Esiintyminen
Sokerimuurahainen on yleisin sisätiloissa tavattu muurahaislajimme. Saattaa ilmestyä keittiöön suurin joukoin keväällä ja kesällä.
Pesä on usein ulkona rakennuksen kivijalassa tai nurmikossa, mutta saattaa olla myös rakennuksessa, jolloin niitä esiintyy sisällä talvisinkin.
Haitat
Sokerimuurahaisista ei ole suurta haittaa, ellei niitä tavata asunnossa suuria määriä.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Markkinoilla on erilaisia torjunta-aineita muurahaisten hävittämiseksi. Pesät on hävitettävä mahdollisuuksien mukaan, vaikka se saattaa olla vaikeaa, koska ne ovat usein hyvin syvällä. Jos pesä on talon rakenteissa, tarvitaan torjuntaan usein ulkopuolista asiantuntijaa.
Tuntomerkit
Aikuinen: 1,5–2 mm
Faaraomuurahainen on väriltään keltainen ja sen takaruumiin kärki on tumma.
Esiintyminen
Faaraomuurahainen on kotoisin tropiikista. Se viihtyy paikoissa, joissa on tasainen lämpö ja kosteus sekä vettä ja ravintoa saatavilla. Ne ovat kaikkiruokaisia.
Laji lisääntyy melko korkeassa lämpötilassa (+18 °C). Se pesii kaikissa mahdollisissa rakopaikoissa. Samassa rakennuksessa voi olla useita pesiä.
Faaraomuurahaiset syövät kaikenlaista, erityisesti eläinkuntaan kuuluvaa ravintoa, kuolleita hyönteisiä ja muita kuolleita eläimiä sekä rottien ja hiirien ulosteita.
Haitat
Faaraomuurahaiset voivat aiheuttaa oikosulun, jos ne pääsevät sähkölaitteisiin, kuten televisioon, tietokoneeseen tai kahvinkeittimeen. Faaraomuurahaiset pitävät lämpimästä ja hakeutuvat mielellään kaukolämpökanaviin ja voivat siten levitä taloyhtiöstä toiseen.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Lajin torjunta on usein vaikeaa ja vaatii tuholaistorjuntaan perehtyneen ammattilaisen apua. Muurahaisten pesät tulisi löytää, mutta pesät sijaitsevat usein torjunta-aineiden saavuttamattomissa.
Tuntomerkit
Aikuinen: 2–4 mm
Toukka: 3 mm
Banaanikärpänen kuuluu mahlakärpäsiin. Mahlakärpäset ovat pieniä, puna- tai mustanruskeita kärpäsiä, joilla usein on punaiset silmät. Yleisiä lajeja ovat etikkakärpänen ja banaanikärpänen. Toukka on vaalea ja matomainen.
Esiintyminen
Aikuisia mahlakärpäsiä esiintyy sisätiloissa eniten loppukesästä ja syksyllä. Mahlakärpästen toukat käyttävät ravinnokseen monenlaista pilaantunutta kasviperäistä ruokatavaraa, etenkin pilaantuneita hedelmiä. Niille kelpaa myös lasiin jäänyt olut tai viini, ketsuppi, makeat hillot, mädäntyneet perunat, kurkku, keittiöjätteet ja etikka.
Kotioloissa esiintyvä kanta on voinut saada alkunsa kaupasta kotiin tuoduista hedelmistä, joissa on ollut ihmisen silmälle tuskin havaittavia munia. Kesällä aikuiset yksilöt voivat lentää sisään ikkunoista tai toukkia voi kulkeutua sisään hieman pilaantuneiden hedelmien ja marjojen mukana.
Mahlakärpäset lisääntyvät nopeasti, naaras saattaa munia ruoka-aineisiin jopa 400 munaa. Toukat kasvavat muutamassa päivässä ja koteloituvat. Sukupolvi munasta aikuiseksi kehittyy noin 10–14 vuorokaudessa.
Haitat
Mahlakärpäsen toukat pilaavat saastuttamansa elintarvikkeet täysin. Kärpäset levittävät ravintoaineisiin myös hiivasieniä ja bakteereita.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Huolehdi, ettei kaappeihin tai pöydille unohdu hedelmiä. Säilytä ruoka-aineet tiiviissä astioissa ja tyhjennä biojäteastia riittävän usein.
Aikuisia kärpäsiä voit pyydystää astiaan, jossa on loraus vettä ja omenaviinietikkaa sekä tippa astianpesuainetta pintajännityksen poistajana.
Tuntomerkit
Kuningatar noin 25 mm, kuhnuri 20 mm ja työläinen 18 mm.
Ampiaisia on Suomessa yli kymmenen lajia. Yleistäen niillä on läpikuultavat siivet ja takaruumiissa poikkijuovat ja myrkkypistin.
Esiintyminen
Ampiainen rakentaa pyöreän pesänsä usein räystään alle tai ullakolle katon rajaan. Ampiaisen pesä on paperimainen ja useimmiten harmaa. Täysikokoisessa ampiaispesässä saattaa olla tuhansia yksilöitä. Ampiaisen pesä on yksivuotinen. Loppukesästä ampiaisia etsiytyy ravinnon perässä myös sisätiloihin.
Haitat
Ampiaiset käyttävät myrkkypiikkiään saaliin lamauttamiseen sekä puolustautumiseen. Ampiaisen pisto saattaa olla vaarallinen pikkulapselle, ampiaisallergiselle tai jos pisto osuu suun tai nielun alueelle. Pistoskohdassa on yleensä polttavaa kipua ja turvotusta. Ensiapuna voi käyttää kylmää haudetta, kortisonivoidetta tai kyypakkausta. Ampiaisallergisen on syytä hakeutua hoitoon.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Voit hävittää yksittäiset sisätiloihin eksyneet ampiaiset torjunta-aerosoleilla. Hankalassa paikassa oleva pesä kannattaa tuhota illalla, jolloin ampiaiset ovat lopettaneet lentonsa ja kerääntyneet sisälle pesään. Suojaudu huolellisesti. Voit leikata pesän irti suoraan pussiin ja hävittää sen. Toinen vaihtoehto on sumuttaa pesä täyteen torjunta-aerosolia sen alaosassa sijaitsevasta suuaukosta. Siltä varalta, että kaikki asukkaat eivät olleet pesässä, uusi käsittely seuraavana iltana.
Tuntomerkit
Aikuinen: 1–2 mm
Jäytiäiset ovat vaaleita ja hentoja. Pää on suhteellisen suuri tuntosarvineen. Siivet puuttuvat yleensä sisätiloissa eläviltä lajeilta. Toukka on aikuisen kaltainen.
Esiintyminen
Useimmat lajit elävät luonnonvaraisina muun muassa lahoavassa puussa. Jäytiäisiin kuuluvat pölytäit elävät asunnoissa, varastoissa ja laitoksissa. Jäytiäisiä saattaa esiintyä myös uudisrakennuksissa jopa 2–3 vuotta valmistumisen jälkeen, jos rakenteet eivät ole ehtineet täysin kuivua. Jäytiäiset häviävät rakenteiden kuivuessa.
Jäytiäiset syövät homesieniä sekä kasvien ja hyönteisten jätteitä. Niitä voi esiintyä myös viljatuotteissa. Jäytiäiset lisääntyvät lämpimissä ja kosteissa paikoissa. Jos jäytiäisiä on runsaasti, se voi viitata kosteusvaurioon. Kuivissa tiloissa, missä homeen muodostuminen on vähäistä, ne eivät yleensä tule toimeen.
Haitat
Jäytiäisten hakeutuminen ruokaan on epämiellyttävää. Ihmistä ne eivät pure. Jäytiäiset voivat aiheuttaa allergiaa, kutinaa ja ihottumaa niille herkistyneille.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Poista esiintymisen aiheuttaja, kuten esimerkiksi kosteasta varastosta peräisin oleva jauhopussi tai homehtumista aiheuttava vesivuoto. Voit käyttää myös pyretriiniä sisältäviä torjunta-aerosoleja, kuivattamista ja imurointia.
Juoksujalkaiset ja kaksoisjalkaiset kuuluvat tuhatjalkaisiin. Maaniveljalkaisilla on monia jalkapareja ja monia samankaltaisia perättäisiä jaokkeita. Aikuiset ja toukat ovat toistensa kaltaisia.
Juoksujalkaiset
(Chilopoda)
Tuntomerkit
Aikuinen: jopa 30 mm
Juoksujalkaiset ovat litteitä ja kussakin jaokkeessa on yksi raajapari.
Asuntojen läheisyydessä yleisin laji on jopa 3 cm pitkä ruskojuoksiainen (Lithobius forficatus), jolla on 15 raajaparia ja lyhyistä jaokkeista muodostuneet tuntosarvet. Ensimmäinen raajapari on muuntunut pään sivuille osoittaviksi, paksuiksi ja koukkumaisiksi leukaraajoiksi, joiden kärjessä olevaan kynteen tulee tiehyt myrkkyrauhasesta.
Esiintyminen
Juoksujalkaiset ovat petoniveljalkaisia, jotka ajoittain eksyvät kellareihin ja muihin kosteisiin tiloihin. Ne saalistavat muun muassa siiroja.
Eläimen iho läpäisee hyvin kosteutta ja juoksujalkaiset ovat alttiita kuivumiselle. Lajit ovat aktiivisia pääasiassa yöllä tai hämärän aikaan, jolloin ilmankosteus on korkea. Juoksujalkaiset viihtyvät maaperässä, lahoavassa kasviaineksessa tai kuorten raoissa.
Juoksujalkaiset sekoitetaan usein kaksoisjalkaisiin (Diplopoda), jotka ovat kuitenkin kasvinsyöjiä.
Haitat
Juoksujalkaiset eivät tee mitään vahinkoa ja ovat pikemminkin hyötyeläimiä.
Kaksoisjalkaiset
(Diplopoda)
Tuntomerkit
Aikuinen: 5–15 mm
Kaksoisjalkaiset ovat liereitä ja kovapintaisia. Niillä on kaksi raajaparia ruumiin jokaisessa jaokkeessa, ja raajojen määrä voi vaihdella muutamasta kymmenestä yli sataan. Ensimmäinen raajapari on surkastunut koukkumaisiksi. Tuntosarvet ovat lyhyet ja muodostuvat kahdeksasta jaokkeesta.
Esiintyminen
Kaksoisjalkaiset liikkuvat suhteellisien hitaasti ja häirittäessä menevät kerälle. Kaksoisjalkaiset elävät kosteassa maaperässä tai karikkeen joukossa. Ne ovat lähinnä lahoavan kasvijätteen syöjiä.
Kaksoisjalkaisia esiintyy runsaslukuisina esimerkiksi komposteissa. Asuintiloihin niitä voi tulla ruukkukasvien mukana tai käytettäessä kompostimultaa kukkamultana. Kosteutta suosivina kaksoisjalkaiset yleensä pysyvät kukkaruukussa, mutta joskus ne saattavat tipahtaa myös lattialle.
Haitat
Kaksoisjalkaisista ei ole mitään haittaa ja eksyneet yksilöt voi palauttaa takaisin kukkaruukkuun tai päästää pihalle.
Tuntomerkit
Aikuinen: 10–20 mm
Isopihtihäntä on väriltään kiiltävän tummanruskea. Jalat ja siivet ovat kellertävät. Takaruumiissa olevat pihtilisäkkeet ovat uroksilla paksummat ja hieman kaarevat.
Naaraiden pihdit ovat suoremmat ja vaatimattomammat. Pihtihännällä on toimivat siivet, vaikka se harvoin lentää. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta pienempi.
Esiintyminen
Isopihtihäntä on kaikkiruokainen hyönteinen. Se on liikkeellä yleensä öisin, ja sitä tavataan muun muassa komposteissa ja lehtikarikkeessa. Laji viihtyy varjoisissa, viileissä ja kosteissa paikoissa. Pihtihäntiä löytyykin usein esineiden ja listojen alta. Isopihtihännät syövät hyönteisiä ja niiden munia sekä kasvien osia.
Haitat
Kaikkiruokaisena laji on ihmisen kannalta hyödyllinen, koska se saalistaa kasvituholaisia, mutta se saattaa joskus nakerrella esimerkiksi koristekasvien nuppuja. Isopihtihännälle kelpaavat muun muassa lehtivihannekset, kaalit, juurikkaat, kurkku, hedelmät sekä koristekasveista erityisesti daaliat, neilikat, zinniat ja ruusut.
Sisätiloihin pihtihäntiä eksyy etenkin syksyisin niiden etsiessä suojaa.
Ennaltaehkäisy ja torjunta
Sisätiloihin pyrkijöitä voit kokeilla torjua laittamalla hyönteisiä kuivattavaa ainetta – kivituhkaa, poltettua kalkkia, piimaata – sopiviin paikkoihin kylpyhuoneeseen, karmeihin ja kynnyksiin.