Tervetuloa työskentelemään Tuorinniemen päiväkotiin, Herttoniemenrantaan, moninaiseen työyhteisöön varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tulevalle toimintakaudelle, meillä on tarjota työtä kaiken ikäisien lasten ryhmistä. Syksystä 2025 alkaen päiväkodisamme on 12 lapsiryhmää ja toimimme 4 kotialueella, jotta voimme helpommin onnistua työssämme.
Innostuneelle, myönteiselle ja yhdenvertaisuutta arvostavalle varhaiskasvatuksen opettajalle työ isossa päiväkodissamme mahdollistaa monipuolisen osaamisen kehittämisen ja vertaistuen kollegoiden välillä. Keskitymme työssämme jokaisen vahvuuksiin, autamme toisiamme ja luotamme siihen, että jokainen on läsnä omalla panoksellaan työssään lasten kanssa.
Fiilari-tulosten perusteella työyhteisössä henkilöstöllä on vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä ja työnantajaa suositellaan mielellään tutuille. Kunta10 tulokset kertovat, että onnistumme valmentavassa johtamisessa, työskentelemme yhdessä tavoitteidemme eteen, ymmärrämme strategiaa ja suhtaudumme toiveikkaasti tulevaan.
Oletko kiinnostunut lasten kielenkehityksen tukemisesta, vahvuuksien tunnistamisesta ja hyödyntämisestä sekä sujuvan, mielekkään varhaiskasvatuspäivän mahdollistamisesta niin lapsille kuin aikuisille? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme henkilö. Hakiessasi nyt uudelle toimintakaudelle, pääset kertomaan vahvuutesi ja vaikuttamaan siihen, minkäikäisten lasten kanssa työskentelisit mieluiten. Meillä on mahdollisuus työskennellä myös esiopetusryhmässä.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin ja jopa 400 euron kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodinjohtaja
Mirka Raekoski
09 310 56509
mirka.raekoski@hel.fi