Aikuissosiaalityön Kuusikko-raportissa tarkastellaan kuuden suurimman kaupungin aikuissosiaalityön asiakaskuntaa, asiakasprosessia, henkilöstöä ja aikuissosiaalityön sisältöä. Raportissa on lisäksi kuvattu alkuvuodesta 2022 toista kertaa toteutetun Kuusikon yhteisen aikuissosiaalityön asiakaskuntaa koskevan kyselyn tuloksia.
Aikuissosiaalityön ydin rakentuu ihmisten perustarpeista huolehtimisesta (toimintakyky ja hyvinvointi, ihmissuhteet sekä osallistuminen ja kuntoutuminen, asuminen, toimeentulo ja talous). Samalla huolehditaan asiakkaiden arjen sujumisen tukemisesta. Erityisesti kriisiaikoina, kuten koronapandemia-aikana aikuissosiaalityön rooli on korostunut. Aikuissosiaalityön tehtävä on huolehtia poikkeusoloissa muun muassa väestön ruokahuollosta, kriisimajoituksesta, virka-ajan päivystyksestä ja yleisestä sosiaalialan neuvonnasta.
Korona on näkynyt aikuissosiaalityössä asiakkaiden ongelmien kasautumisena ja vaikeutumisena. Yhä useamman asiakkaan kanssa tarvitaan myös monialaista yhteistyötä, erityisesti terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Aikuissosiaalityöllä onkin erityinen rooli siltojen rakentajana eri toimijoiden välisessä yhteistyössä.
Kuutoskaupungeissa on ollut suuria haasteita rekrytoinnissa niin työntekijöiden saatavuuden kuin pysyvyyden suhteen. Jotta aikuissosiaalityö säilyttää veto- ja pitovoimaisuutensa, on kiinnitettävä huomiota kohtuulliseen työmäärään, psykososiaaliseen kuormitukseen ja palkkaukseen. Laki ei säätele aikuissosiaalityön asiakasmäärää tai mitoitusta. Asiakkaita voi olla yhdellä työntekijällä jopa yli sata. Aikuissosiaalityön suuret asiakasmäärät ja liian pieni palkkataso suhteessa työn vaativuuteen vaikeuttavat työntekijöiden rekrytointia ja työssä pysymistä.
Toimeentulotuen Kuusikko-raportissa tarkastellaan kuuden suurimman kaupungin toimeentulotukea
Kelan myöntämää perustoimeentulotukea sai kuutoskaupungeissa yhteensä 120 713 kotitaloutta vuonna 2021. Kunnan myöntämää täydentävää toimeentulotukea sai 30 827 kotitaloutta ja ehkäisevää toimeentulotukea sai 18 225 kotitaloutta.
Täydentävää toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien lukumäärä laski vuodesta 2020 kuutoskaupungeissa 4,0 prosenttia ja ehkäisevää toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä laski 5,4 prosenttia.
Lue lisää:
Kuuden suurimman kaupungin aikuissosiaalityö vuonna 2021
Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2021
Kuusikko-työryhmä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy, Helsinki Partners.