Kaupunginhallitus on päättänyt valita Anniina Kitulan taloushallintopalveluliikelaitoksen (Talpa) uudeksi toimitusjohtajaksi. Kitula on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, yhteiskuntatieteiden maisteri ja tradenomi. Kitula aloittaa työnsä 1. marraskuuta.
Kitula on toiminut HPK Palvelut Oy:n toimitusjohtajana maaliskuusta 2022 ja johtanut Porvoon kaupungin hallintopalvelukeskuksen yhtiöittämistä. Kitula aloitti Porvoon kaupungin hallintopalvelukeskuksen johtajana joulukuussa 2020. HPK Palvelut Oy tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja, ICT-perustietotekniikan palveluja sekä käännöspalveluja.
Aiemmin Kitula on toiminut Sarastia Oy:ssä useissa eri johtotehtävissä vastaten Etelä-Suomen palkkapalveluista, yrityksen markkinoinnista ja viestinnästä, Uudenmaan asiakkuuksista sekä talous- ja palkkahallinnon palvelutuotannosta Uudellamaalla. Tätä ennen hän on työskennellyt mm. Validialla ja Ramboll Management Consulting Oy:ssä.
Toimitusjohtaja johtaa taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintaa johtokunnan alaisena. Hän toimii johtokunnan esittelijänä.
Taloushallintopalveluliikelaitos työllistää tällä hetkellä noin 450 taloushallinnon ja palkanlaskennan ammattilaista.
Hallintopäällikkö Päivi Turpeinen on toiminut väliaikaisena toimitusjohtajana sen jälkeen, kun Talpan edellinen toimitusjohtaja siirtyi maaliskuussa 2022 toisen työnantajan palvelukseen.
Helsingin kaupungin kaikkien liikelaitosten toimitusjohtajat nimitetään virkaansa seitsemän vuoden määräajaksi.
Lisätietoja
Kaupunginhallituksen kokouksen 3.10. päätöstiedote