Helsinki on havahtunut asuinalueiden haitallisen eriytymisen mahdollisuuteen jo varhain, ja kaupunki onkin toteuttanut sekoittavaa asuntopolitiikkaa menestyksekkäästi yli 50 vuoden ajan. Moninaisuus, keskustelevuus ja hyvin suunnitellut rakenteet ovat turvallisen Helsingin kivijalka.
1950–1960-luvun taitteessa Helsingin Siilitielle valmistui laaja asuinalue, jonne päätyi asumaan ihmisiä hyvin samanlaisissa elämäntilanteissa. Näköalattomuus ja eriytyminen purkautuivat jengitappeluina ja kaupunki havahtui asumistyyppien yksipuolisuuden ongelmiin. Tämän jälkeen Helsingissä on määrätietoisesti harjoitettu asuntoalueiden sekoittavaa politiikkaa.
- Tämä malli on saanut paljon kiitosta ja pelastanut meidät monelta. Kun useissa maissa tietyt alueet slummiutuvat, meillä myös heikommat asuinalueet ovat monipuolisia. Edes koronavirus ei ole keskittynyt meillä niin räikeästi kuin muissa maissa, kertoo Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell.
Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell.
Turvallisuudesta tulee Randellin mukaan puhua monella tasolla, koska kyse on kokemuksesta. Kun ihmiset ovat omalla reviirillään, he osaavat lukea tilanteita ja alueita, mutta kun he lähtevät vieraalle alueelle, tuntosarvet eivät ole enää niin tarkat.
- Hyvä esimerkki on mielestäni Myllypuro, jota pidettiin pahamaineisena ja turvattomana paikkana siellä asumattomien mielissä. Tosiasiassa Myllypurossa ei ennen ollut oikein mitään paikkaa, jonka vuoksi ihmiset toisista kaupunginosista olisivat vierailleet siellä. Nyt kun Liikuntamylly houkuttelee liikkujia ja koulutuspaikat lisäävät ihmisvirtaa, mielikuva alueesta on muuttunut. Enää se kuva ei perustu vuosia vanhoihin lehtiartikkeleihin, vaan nyt siellä oikeasti käydään ja tunnetaan se alue, selvittää Randell.
Myös poliisissa on havaittu median vaikutus ihmisten mielikuviin asuinalueiden turvallisuudesta.
- Alueista saatetaan kertoa pelkästään negatiivisia uutisia, vaikka ongelmat olisivatkin verrattain pieniä. Poliisi on saattanut työstää jotakin pienenä pidettyä juttua jo jonkin aikaa, kun media tarttuu aiheeseen yllättäen. Tällöin poliisi ei ehdi välttämättä tiedottaa faktoja tai laittaa asukkaiden turvallisuuteen liittyviä asioita oikeisiin mittasuhteisiin ennen kuin jutusta on nostettu isoja otsikoita ja ihmisten mieliin on syöpynyt voimakkaita mielikuvia. Se on harmillista ja sillä on kauaskantoiset seuraukset, kertoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisin ennalta estävältä toiminnolta.
Komisario Katja Nissinen toimii Helsingin poliisin ennalta estävässä työssä myös asuinalueiden turvallisuuden parissa.
Sisääntuloreitit määrittävät turvallisuudentunnetta
Asuinalueiden turvallisuuden eteen tehdään töitä monessa portaassa, suunnittelusta aina uusien ongelmien ratkaisemiseen.
Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta turvallisuudentunne omalla asuinalueella määrittyy pitkälti sisääntuloreittien kautta.
- Jos asemalla metrosta astuttaessa on turvaton olo, se leimaa koko alueen. Sama tilanne on erilaisten torien, aukioiden ja puistojen suhteen. Siksi niihin on keskityttävä, toteaa Mari Randell.
Poliisi tekeekin tiivistä, alueellista työtä liittyen asemiin ja esimerkiksi kauppakeskuksiin.
- Meillä on tärkeä rooli asuinalueilla ennalta estävässä työssä. Kun asukkaat tietävät voivansa soittaa tai lähettää sähköpostia suoraan meille, moni pienestä alkanut ongelma ei ehdi kasvaa liian suureksi. Tieto kulkee huulilta huulille ja hyvin harvoin käy niin, että jokin turvallisuuteen liittyvä ongelma tulisi poliisille yllätyksenä. Usein ongelmat ovat juurikin tiettyihin paikkoihin tai alueisiin rajattavia ja me selvitämme niitä verkostojen kanssa. Me tiedämme ketkä voivat tilanteita ratkaista, keräämme oikeat ihmiset yhteen tavoitteena keskustella ratkaisuvaihtoehdoista ja sopia toimenpiteistä asian ratkaisemiseksi, Katja Nissinen kertoo poliisiin alueellisesta toimintatavasta.
- Hyvänä esimerkkinä voisi käyttää taannoista Pikku Huopalahden tilannetta, jossa nuorisolla esiintyi ongelmakäyttäytymistä. Poliisi oli etsimässä tilanteeseen ratkaisua, saimme vanhemmat mukaan, nuorten kanssa keskusteltiin ja heille keksittiin järkevää tekemistä. Tilanne saatiin laukeamaan ennen kuin mitään vakavampaa ehti tapahtua, Nissinen selvittää tyytyväisenä.
- Joillain alueilla taas esimerkiksi päihteiden käyttäjille suunnattu päiväkeskustoiminta saattaa aiheuttaa sellaista levottomuutta, joka saa ihmiset pelkäämään. Pelko taas synnyttää vastakkainasettelua ja tässä poliisilla on selkeä tehtävä edistää sovinnollisuutta ja toiminnallisuutta sekä pyrkiä vähentämään sitä vastakkainasettelua. Me emme voi poliisissa ottaa puolia, vaan meidän pitää edistää sitä turvallisuudentunnetta, että kaikkien olisi hyvä liikkua omalla asuinalueellaan, sanoo komisario Nissinen.
Asuinalueiden rakenteet avaavat näköaloja
Kun Helsinkiin rakennetaan uusia asuinalueita, asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randellin yksikössä arvioidaan minkälaisia asumisen hallinta- ja rahoitusmuotoja alueelle pitäisi toteuttaa.
- Jos esimerkiksi on tulossa 5 000 uutta asuntoa, niin me laskemme, kuinka paljon sinne pitää rakentaa vuokra-asumista, omistusasuntoja ja asumisoikeusasuntoja. Koskaan ei esimerkiksi luovuteta kokonaista korttelia pelkkään omistusasumiseen. Täydennysrakennettaessa pyritään taas monipuolistamaan olemassa olevan alueen rakennetta. Asuinalueita eivät niinkään yksipuolista pienituloiset ihmiset tai maahanmuuttajat, vaan keskiluokkaistuvat ihmiset, jotka muuttavat pois esikoisen synnyttyä. Siksi halutaan tarjota erilaisia asumisen malleja samalle alueelle, jotta ihmiset viihtyvät pitkään elämäntilanteiden muututtuakin.
Asumisen moninaisuus asuinalueilla vaikuttaa Randellin mukaan myös tulevaisuuteen.
- Turvattomuus ja eriarvoisuus kulkevat käsi kädessä. Jos tunne eriarvoisuudesta on vahva ja ihminen kokee, että ei itse pysty oman elämänsä kulkuun vaikuttamaan, se altistaa välinpitämättömyydelle. Siinä kylvetään siemen yhteiskunnalliselle väärinkäytökselle. Kun esimerkiksi samassa korttelissa on ihmisiä eri asumismuodoissa, lapsetkin näkevät enemmän mahdollisuuksia tulevaisuudelleen.
Suomalaisille itsestään selvät asiat muokkaavat kaupunkisuunnittelua
Asunnottomuutta Helsingissä on melko vähän verrattuna moneen muuhun eurooppalaiseen pääkaupunkiin. Nykyisin asunnottomuus on enää harvoin kiinni asunnon puutteesta, vaan taustalla on silloin muita ongelmia. Toki kaupungissa on yönsä kadulla viettäviä ja paperittomia, mutta esimerkiksi opiskelijoiden patjamajoitusta ei ole syksyisin tarvittu enää moneen vuoteen. Asuntotilanne kaupungissa on parantunut ja tämä lisää automaattisesti turvallisuudentunnetta.
Miksi Helsingissä sitten tehdään juuri tällaista asuntopolitiikkaa? Mari Randelin mukaan suomalaisten vankka usko siihen, että syntyperä ei saa määrittää tulevaisuutta, kumpuaa maan historiasta.
- Meille ei ole muodostunut sellaista yhteiskuntaa, jossa vanhemmat valitsisivat lastensa koulut ja perheen asuinpaikan varallisuuden mukaan. Tätä ulkomaalaiset ihmettelevät usein, että miten niin lapsi menee lähikouluun? Meille se on itsestäänselvyys, täällä on yhteisvastuullisuutta. Meillä myös omistusasuminen on verrattain laajaa, eikä sitä toteuta perintörahoilla, vaan se on toteutettavissa myös omalla työllä. Meissä suomalaisissa elää myös tietty insinöörimäinen ajattelutapa: me emme esimerkiksi ole valmiita luopumaan lapsen oikeudesta kulkea kouluun itsenäisesti jalan, vaan ratkaisemme mieluummin liikenteen ongelmat turvataksemme lapsille turvallisen koulutien.
Iframe not supported
Kirjoitus on osa Nordic Safe Cities -järjestön Safe City Tour -viikkoa. Nordic Safe Cities(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (NSC) on Pohjoismaisen ministerineuvoston vuonna 2016 perustama Pohjoismaiden turvallisuuteen keskittyvä voittoa tavoittelematon verkosto. NSC:n toiminnalla pyritään vaikuttamaan myönteisesti kaupunkien turvallisuuteen ja torjumaan vastakkainasettelua sekä väkivaltaista ääriajattelua. Helsinki on osallistunut verkoston toimintaan sen alusta alkaen.
Teksti: Vilja Roihu/Stooritaivas Oy
Kuvat: Aki Rahikka/Stooritaivas Oy
