Vuoden toisen neljänneksen aikana alkanut asuntorakentamisen hidastuminen jatkui Helsingissä vuoden kolmannella neljänneksellä heinä–syyskuun aikana. Valmistuneiden asuntojen määrä väheni verrattuna kahden edeltävän vuoden vastaavan ajankohtaan.
Aloitettujen ja rakennusluvan saaneiden asuntojen määrät olivat vastaavasti myös pienemmät kuin kahtena edeltävänä vuotena. Rakenteilla olevan kerrosalan määrä oli syyskuun lopussa yhteensä noin 1,17 miljoonaa kerrosneliömetriä (k-m2), josta asuntorakentamista oli noin 65 prosenttia.
Selkeästi vähemmän aloituksia kuin aiemmin
Heinä–syyskuun aikana asuntoja valmistui 1 250, mikä on noin 700–800 asuntoa vähemmän verrattuna kahteen edeltävään vuoteen. Koko kuluvan vuoden aikana syyskuun loppuun mennessä on valmistunut yhteensä 4 146 asuntoa.
Rakennusluvan saaneiden asuntojen määrä oli kahta edellistä vuotta pienempi. Heinä–syyskuussa rakennuslupia myönnettiin 943 asunnon rakentamiseksi, kun kahtena aiempana vuonna lupia on myönnetty vastaavana ajankohtana keskimäärin noin 1 500 asunnolle.
Aloitettujen asuntojen määrä jäi myös edeltäviä vuosia selkeästi vähäisemmäksi: heinä–syyskuussa aloitettiin hieman alle 1 200 asunnon rakentaminen, kun aiempina vuosina aloituksia on ollut keskimäärin noin 1 900. Koko vuoden 2022 aikana syyskuun loppuun mennessä oli myönnetty rakennuslupa noin 4 000 asunnolle ja aloitettu noin 3 900 asunnon rakentaminen.
Rakenteilla olevan asuinkerrosalan määrä on jatkanut huhtikuussa alkanutta laskuaan: kerrosala oli kolmannen neljänneksen lopussa hieman alle 760 000 k-m2. Rakenteilla on kuitenkin yhä yli 10 000 asuntoa.
Toimitilarakentamisessa lupien ja aloitusten määrät ylittivät edellisvuoden lukemat
Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä muuta kuin asuinrakentamista valmistui 9 270 k-m2. Lukema alittaa huomattavasti kahden edeltävän vuoden vastaavan ajankohdan tilanteen.
Aloitetun toimitilarakentamisen kerrosalassa ylitettiin kuitenkin viime vuoden kolmannen neljänneksen määrä. Aloituksia oli tämän vuoden heinä–syyskuussa noin 89 000 k-m2, kun viime vuonna vastaava luku oli alle 62 000 k-m2.
Muuhun kuin asuinrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien määrä kattoi yhteensä noin 54 000 k-m2, mikä on noin 8 000 k-m2 enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena keskimäärin. Rakenteilla oleva muun kuin asuinrakentamisen kerrosala on tasaantunut likimain viime vuoden tasolle, ollen noin 406 000 k-m2.
Kuva: Antti Pulkkinen