Haltialan kotieläintilan toiminta jatkuu

Helsingin kaupunki selvittää mahdollisuuksia Haltialan kotieläintilan ylläpidon järjestämiseen yrittäjävetoisesti.
Haltialan tila maaliskuussa 2021.  Kuva: Veikko Somerpuro
Haltialan tila maaliskuussa 2021. Kuva: Veikko Somerpuro

Pohjois-Helsingissä Tuomarinkylässä sijaitseva Haltialan kotieläintila on etenkin lapsiperheiden suosima vierailu- ja virkistyskohde.

Tarkoituksena on, että Haltialan kotieläintilan pellot, niityt, ulkoilureitit ja ladut sekä Tuomarinkylän kartanoympäristö säilyvät jatkossakin kaupungin omistuksessa ja hoidossa. Herneitä ja auringonkukkia pääsee poimimaan kuten ennenkin.

Myös kotieläintila säilyy, mutta alustavan suunnitelman mukaan sen toiminta saatetaan tulevaisuudessa järjestää yrittäjävetoisesti. Tämä antaisi mahdollisuuden kehittää tilan yhteyteen myös uusia palveluita.

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala selvittää mahdollisuutta siihen, että Haltialan tilan rakennukset myytäisiin jatkossa yrittäjälle, joka vastaisi alueen palveluista ja kehittäisi muitakin virkistyspalveluita kotieläintilan lisäksi. Nykyisen toiminnan lisäksi Haltialan tilan ympäristössä olisi tilaa esimerkiksi ympäristökasvatus-, matkailu- tai kahvilatoiminnalle.

Haltialan tilan alueella on esimerkiksi kaksi saunaa, jotka voitaisiin mahdollisesti avata käyttöön. Myös alueen luonteeseen sopiva, virkistyskäyttöä ja matkailua palveleva lisärakentaminen on mahdollista​ – alueelle voisi sopia esimerkiksi maatilamajoitusta. Helsingin kaupunkiympäristön toimialan tarkoituksena on tutkia erilaisia vaihtoehtoja suunnittelun edetessä.

Suunnittelu on vasta alkamassa

Alustavien myyntisuunnitelmien taustalla on kotieläintilan toiminnan järjestäminen mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Maatilan ylläpitäminen ei ole kaupungin ydintoimintaa, ja yrittäjällä olisi paremmat mahdollisuudet myös palveluiden kehittämiseen.

Pikaisia muutoksia tilan nykyisiin hoitojärjestelyihin ei ole tiedossa, sillä asian valmistelu vie aikansa, eikä päätöksiä ole vielä tehty. Suunnittelun lähtökohtana on, että Haltialan kotieläintilan toiminta jatkuisi entisellään, kunnes tilalle löytyy sen toimintaa jatkava yrittäjä.

Tällä hetkellä Haltialan tilan ylläpidosta ja eläinten hoidosta vastaa kaupungin omistama rakentamispalveluliikelaitos Stara. Tilan yhteydessä toimii jo nykyisin yksityisen yrittäjän ylläpitämä kahvila Wanha Pehtoori.

Haltialan tilaa ympäröivät niityt ja peltoalueet muodostavat yhden Helsingin laajimmista yhtenäisistä virkistysalueista. Alue on myös tärkeää kulttuuriympäristöä. Monet alueen luontoarvoista kytkeytyvät maanviljelyyn ja kotieläintilan toimintaan.