Helsingin kaupungin tilinpäätöksen 2021 mukaan kaupunki jatkoi mittavia investointeja kasvavan kaupungin tarpeisiin. Investointimenot vuonna 2021 olivat 890 miljoonaa euroa, mikä oli 27 miljoonaa euroa edellisvuoden vertailukelpoista tilannetta vähemmän. Investointimenot olivat kaikkien aikojen toiseksi korkeimmat.
Kaupunki on investoinut viime vuosina erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialan rakennushankkeisiin, uusien asuinalueiden esirakentamiseen sekä katujen ja liikenneväylien uudisrakentamiseen ja perusparantamiseen.
”Kaupunkistrategiamme keskeisin teema on kaupungin kasvu. Helsingin menestyksen mahdollisuuksien parantamiseksi kaupungin kasvuun panostaminen on välttämätöntä, siksi Helsinki jatkaa rohkealla investointipolulla”, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Toiminnan ja investointien rahavirta, joka on keskeinen kaupungin talouden tilannetta kuvaava tunnusluku, toteutui 90 miljoonaa euroa negatiivisena, ja tämä alijäämäisyys oli seurausta korkeasta investointitasosta. Korkeasta investointitasosta johtuen kaupungin toiminnan ja investointien rahavirran kehityssuunta on laskeva. Toiminnan ja investointien rahavirran ollessa negatiivinen menoja joudutaan kattamaan joko olemassa olevia kassavaroja vähentämällä tai ottamalla lainaa.
Investointien tulorahoitusprosentti vuonna 2021 oli 88 prosenttia, kun vuonna 2020 vastaava luku oli 85 prosenttia. Se ei poikkea merkittävästi muiden suurimpien kaupunkien tasosta. Myös investointien tulorahoitusprosenttia tarkasteltaessa kaupungin talouden tasapainossa on laskeva trendi, koska samaan aikaan kun investointitaso on noussut, tulorahoitus ei ole vastaavalla tavalla parantunut.
Kaupungin ottolainakanta oli vuoden 2021 lopulla 913 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2020 lopussa oli 992 miljoonaa euroa.
Asuntorakentaminen Helsingissä jatkui vilkkaana myös vuonna 2021. Aloitettujen ja valmistuneiden asuntojen määrässä tavoitteet ylitettiin: vuoden 2021 aikana valmistui 7 105 asuntoa ja aloitettiin 7 350 asunnon rakentaminen. Helsingin Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmassa vuosittaiseksi tuotantotavoitteeksi on määritelty 7 000 uuden asunnon rakentaminen. Vuodesta 2023 alkaen tavoite nousee 8 000 asuntoon.
Kaupungin tilinkauden tulos heikentyi edellisestä vuodesta
Kaupungin tilikauden tulos oli 350 miljoonaa euroa, heikentyen lähes 150 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta. Useampia viime vuosia tarkastellen vuoden 2021 tulos oli jokseenkin keskimääräistä tasoa, mutta suhteutettuna toteutuneeseen investointitasoon jonkin verran aikaisempia vuosia heikompi.
Vuoden 2021 vuosikate (juoksevien menojen jälkeen käytettävissä oleva tulorahoitus) toteutui talousarviota parempana, sillä verotulot ylittivät talousarvion. Vuosikate oli 757 miljoonaa euroa. Verotuloja kertyi lähes 200 miljoonaa enemmän kuin talousarviossa ennakoitiin.
”Kaupungin on rahoitettava vero- ja muilla tuloillaan paitsi vuotuiset toimintamenot myös suuret vuosittaiset investointinsa. Tuloslaskelman mukainen ylijäämäinen tulos ohjautuu siis kaupungin investointien rahoittamiseen”, pormestari Vartiainen toteaa.
Vuonna 2021 kaupungin toimintamenot olivat 5,0 miljardia euroa. Toimintamenot ylittävät talousarvion 219 miljoonalla eurolla ja kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 7,8 prosenttia. Vuonna 2020 vastaava kasvu oli 3,6 prosenttia. Menojen ylityksen taustalla oli pääasiassa sosiaali- ja terveystoimialalle muodostuneet koronapandemian välittömät kustannukset. Näitä kustannuksia valtio osittain kompensoi myöntämällä valtionavustuksia, joita Helsinki sai yhteensä 175 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon koronakompensaatiot yhteisöverojen sekä valtionosuuksien osalta, koronan vaikutukset kaupungin talouteen tasapainottuivat vuonna 2021.
Kaupungin toimintatulot vuonna 2021 olivat 1,5 miljardia euroa. Toimintatulot kasvoivat edellisvuodesta ja ylittivät myös talousarvion. Tulonylityksen taustalla olivat pääasiassa sosiaali- ja terveystoimialan saamat valtionavustukset koronapandemian välittömiin ja rajaterveysturvallisuuden kustannuksiin. Kaupungin yhteenlasketut kokonaistulot, liikelaitokset ja rahastot sisältäen, olivat vuonna 2021 yhteensä 5,8 miljardia euroa.
”Helsingin taloutta on hoidettu pitkäjänteisesti ja vastuullisesti, mikä mahdollistaa sen, että vastaamme erilaisiin haasteisiin kasvulla ja resurssien käytön järkevöittämisellä. Kasvun kautta vahvistamme Helsingin kilpailukykyä, houkuttelevuutta ja taloudellista asemaa”, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Avainlukuja 2021
- Asukasluku 658 864
- Työpaikkoja 453 600
- Vuosikate 757 miljoonaa euroa
- Investointien tulorahoitus-% 88
- Toimintamenot 5,0 miljardia euroa
- Lainaa 1 386 euroa / asukas
- Investoinnit 890 miljoonaa euroa
- Valmistuneita asuntoja 7 105
Tilinpäätöksen 2021 käsittelyaikataulu
Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä maanantaina 21.3.2022. Kaupunginvaltuustossa tilinpäätös on 22.6.2022.
Helsingin kaupungin tilinpäätös löytyy täältä ja tilinpäätöksen tiivistelmä löytyy täältä.