Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon 2020 sai Asunto-osakeyhtiö Mannerheimintie 106

Tämän vuoden Helsingin ympäristöpalkintokilpailun teemana oli rakennusten energiatehokkuus.
Mannerheimintie 106

Tämän vuoden Helsingin ympäristöpalkintokilpailun teemana oli rakennusten energiatehokkuus. Kilpailulla etsittiin taloyhtiöitä, joissa on toteutettu energiaremontteja, joilla on pienennetty tuntuvasti energiankulutusta tai lisätty merkittävästi omavaraisuutta energiantuotannossa.

Palkintoraati, jonka puheenjohtajana toimi apulaispormestari Anni Sinnemäki, valitsi kilpailun voittajaksi Asunto Oy Mannerheimintie 106:n. Vuonna 1939 rakennettuun taloon on tehty 2000-luvulla useita energiankulutusta pienentäviä remontteja: patteriverkosto on säädetty, ikkunat, hissi ja yleisten tilojen valaistus uusittu. Taloyhtiö siirtyi joulukuussa 2018 kaukolämmöstä maalämpöön. Maalämpöön liityttäessä lähes puolet huoneistoista ja osakkaista otti myös maaviilennyksen. Taloyhtiön tarvitsema energiamäärä on remonttien jälkeen kolmannes aikaisemmasta, ja ostoenergian säästö yli 50 prosenttia.

Palkintoraadin myöntämän kunniamaininnan sai Bostads AB Lönegropen, joka on onnistunut remonteilla pienentämään ostoenergian kulutusta yli 60 prosenttia. Taloyhtiö on ottanut käyttöön maalämmön lisäksi vihreän sähkön.

Myös muut kilpailun finalistit ovat pystyneet huomattavasti pienentämään ostamansa energian määrää. Asunto Oy Eteläkärki ja Asunto Oy Säästöpäivä ovat vähentäneet energiankulutusta merkittävästi lämmön talteenotolla. Kummassakin yhtiössä on myös asennettu vettä säästävät vesikalusteet ja Säästöpäivässä tuotetaan lisäksi osa energiasta aurinkopaneeleilla. Jo rakennusvaiheessa energiatehokkaaksi tehty Asunto Oy Helsingin Pronssikallio siirtyi vuonna 2016 maalämpöön, jota hyödynnetään sekä lämmityksessä että viilennyksessä.

Energiarenessanssi-ohjelma auttaa jatkossa energiaremonttien suunnittelussa

Rakennusten lämmitys aiheuttaa 56 prosenttia Helsingin hiilidioksidipäästöistä. Kilpailu oli tänä vuonna osa Energiarenessanssi-ohjelmaa, jonka tavoitteena on olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvan energian lisääminen peruskorjausten yhteydessä. Ohjelmassa keskitytään erityisesti yksityisiin asuinkerrostalohin. Energiarenessanssi on osa Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmaa.

Taloyhtiöklubit osaksi Energiarenessanssia

Taloyhtiöiden alueellisen yhteistyön pilotointia laajennetaan Helsingissä osana Energiarenessanssi-ohjelmaa. Ympäristöministeriön rahoittaman pääkaupunkiseudun Taloyhtiöklubi-hankkeen ideana on koota yhteen energiatehokkuuden parantamisesta kiinnostuneet naapuruston asunto-osakeyhtiöiden hallitukset ja perustaa heille foorumi, jossa tehdään ohjattua ja tavoitteellista yhteistyötä taloyhtiöiden kesken näiden omista lähtökohdista. Toimintaa koordinoi ulkopuolinen asiantuntija.

Alueelliset Taloyhtiöklubit tähtäävät yksittäisten kiinteistöjen ja koko alueen energiatehokkuuden parantamiseen asiantuntijatuen avustuksella. Klubitoimintaa käynnistettiin viime vuonna Myllypurossa ja Lauttasaaren Katajaharjussa. Kokemukset ovat olleet hyviä ja syksyllä toiminta laajenee kahdelle uudelle asuinalueelle Helsingissä.

Energiarenessanssi-ohjelma Ilmastovahti-palvelussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin ilmastoteot -verkkosivusto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Video: voittajataloyhtiö ja kunniamaininnan saanut taloyhtiö(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

#HEL2035
#hiilineutraalihelsinki

Kuva: Seppo Laakso.