Helsingin kaupungin ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikkö on valmistellut esityksen Kivikon linnoituskallioiden luonnonsuojelualueen perustamisesta. Alue kuuluu Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015− 2024 kohteisiin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto hyväksyi suojeluesityksen kokouksessaan 29.6.2022. Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus.
Tuleva luonnonsuojelualue sijaitsee Kivikon ulkoilualueen pohjoisosassa. Alueen pinta-ala on 10,66 hehtaaria. Keskeisiltä osiltaan alue koostuu avokallioista ja kalliokedoista, jotka ovat kasvilajistoltaan poikkeuksellisen monimuotoisia. Kivikon linnoituskalliot on myös maisemallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja geologisesti merkittävä alue. Aluetta on linnoitettu ensimmäisen maailmansodan aikana louhimalla kallioon lukuisia kaivantoja, ja valtaosa luonnonsuojelualueesta on suojeltu ennestään Museoviraston päätöksellä muinaismuistoalueena.
Linnoittaminen on luonut ravinteikkaasta kasvualustasta hyötyville kasveille sopivia kasvupaikkoja, ja linnoituksen rakentajien mukana alueelle on kulkeutunut Venäjältä harvinaisia kasvilajeja. Linnoituskallioilta tunnetaan useita uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kasveja, muun muassa ketoneilikka, ahokissankäpälä, keltamatara ja harjusikojuuri. Kallioketojen lajit kukkivat näyttävimmin alkukesästä.
Suojelualueen avulla pyritään erityisesti turvaamaan kulutukselle herkkien kallioketojen kasvillisuus. Rauhoitusmääräyksillä sekä alueelle laaditulla hoito- ja käyttösuunnitelmalla ohjataan ulkoilijoiden kulkua suunnitelluille reiteille. Suunnitelmassa esitetään myös ketojen säilymiselle välttämätöntä kasvillisuuden niittoa ja pensaikon raivausta. Hoitotoimet pitävät lisäksi linnoituksen hyvässä kunnossa ja maisemasta hyvin erottuvana. Hoito- ja käyttösuunnitelman ovat laatineet Faunatica Oy, Nomaji maisema-arkkitehdit Oy ja Mikroliitti Oy.
- Helsingin kaupungin luonnonsuojeluohjelma 2015− 2024 (pdf)
- Kivikon tuleva luonnonsuojelualue kartalla (pdf)
Kuva: Jere Salminen.