Helsingin kaupunki varautuu kunta-alalla mahdollisesti 19. huhtikuuta alkavan lakon vaikutuksiin. Työntekijäjärjestöt JUKO, JHL ja Jyty antoivat 21. maaliskuuta pääkaupunkiseudun kaupunkeja koskevan lakkoilmoituksen. Ilmoitus koskee järjestöjen jäseniä, ja siten myös Helsingin kaupunkia ja sen toimintoja.
JUKO, JHL ja Jyty ovat ilmoittaneet, että lakko kestäisi seitsemän vuorokautta eli 19.4.–25.4. Lakon mahdollinen alkaminen voi siirtyä kahdella viikolla.
Kaupunki neuvottelee lakon ulkopuolelle jätettävistä tehtävistä ja toiminnoista. Lakko vaikuttaisi erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen mutta myös sosiaali- ja terveystoimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin.
Toteutuessaan lakolla olisi merkittävät vaikutukset kaikilla oppiasteilla: varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukioiden, ammatillisen koulutuksen sekä työväenopistojen toiminnan järjestämiseen Helsingissä. Lakon vaikutuksista tehdään parhaillaan selvitystä ja varautumissuunnitelmaa toiminnan järjestämiseksi. Varhaiskasvatuksessa kartoitetaan perheiden varhaiskasvatuksen tarpeita mahdollisena lakkoajankohtana. Myös opetuksen mahdolliseen keskeyttämiseen joudutaan varautumaan. Oppilaille, opiskelijoille ja huoltajille tiedotetaan lakkotilanteen etenemisestä. Mikäli lakko peruuntuu, toiminta jatkuu normaalisti.
Koulujen ja päiväkotien ruokailuun ja tilojen siivoamiseen lakolla saattaa olla vaikutuksia ruokapalveluhenkilöstön ja päiväkotien puhtauspalveluhenkilöstön lakon takia.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon päivystys sekä kiirevastaanotot on rajattu lakon ulkopuolelle eli nämä palvelut toimivat normaalisti myös mahdollisen lakon aikana. Lakon piirissä ovat myös kulttuuripalvelut (esim. museot), kirjastopalvelut, liikuntapalvelut ja nuorisopalvelut.
Seuraamme neuvottelujen etenemistä ja päivitämme tietoa mahdollisen lakon vaikutuksista Helsingin kaupungin tarjoamiin palveluihin kaupungin verkkosivuille.