Helsingin tavoitteena parempi liikenneturvallisuus – vastaa kyselyyn vaaranpaikoista

Helsingin kaupungin tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta. Osana työtä selvitetään kaupunkilaisten kokemuksia liikenneturvallisuudesta. Voit kertoa omista kokemuksistasi ja kohtaamistasi vaaranpaikoista kyselyssä, joka on avoinna sunnuntaihin 6.10. asti.
Liikennettä Mannerheimintiellä ja Simonkadulla. Kuva: Jussi Hellsten
Liikennettä Mannerheimintiellä ja Simonkadulla. Kuva: Jussi Hellsten

Helsingin liikenteessä on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut vuosittain keskimäärin kuusi henkilöä ja loukkaantunut noin 340 henkilöä poliisin tietoon tulleissa onnettomuuksissa. Kaikki liikenneonnettomuudet eivät kuitenkaan tule poliisin tietoon, joten loukkaantumisia tapahtuu todellisuudessa enemmän. Liikenneturvallisuutta parantamalla vähennetään ihmisille onnettomuuksista aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Liikenneturvallisuuden parantaminen kaupungin keskeinen tavoite

 

Helsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmassa 2022–2026 tavoitteeksi on asetettu puolittaa liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasosta.

Helsinkiläisten kokemukset liikenneturvallisuudesta ovat erityisen tärkeitä, minkä vuoksi aiheesta on avattu kysely asukkaille. Asukkailta toivotaan näkemyksiä liikenneturvallisuudesta ja liikenteen vaaranpaikoista riippumatta missä päin Helsinkiä asuu, millä tavoin liikkuu tai minkä ikäinen on. Myös kaupungissa vierailevat voivat vastata kyselyyn.

Kyselyssä kysytään muun muassa karttapohjaisia kysymyksiä liikenneturvallisuuden kannalta hankalista paikoista tai kohteista, joissa on joutunut liikenneonnettomuuteen tai vaaratilanteeseen.

Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Saatuja vastauksia käytetään liikenneturvallisuuden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia analysoidaan ja hyödynnetään myös ELABORATOR-hankkeessa, joka edistää turvallista, osallistavaa ja kestävää liikkumista kaupungissa. Hanke saa rahoituksensa Euroopan unionin Horizon Europe -tutkimusrahoitusohjelmasta, ja Helsingin osalta hanketta toteuttavat Forum Virium Helsinki ja VTT.

Kyselyyn voi vastata sunnuntaihin 6.10.2024 asti.