Jouluna töissä – tarinoita kriisityöstä, ensihoidosta ja kirjastosta

Jouluna monen arki hiljenee, mutta kaikille pyhät eivät tarkoita lepoa tai juhlaa. Kriisityöntekijä, ensihoitomestari ja kirjaston työntekijä kertovat, millaista on olla töissä kun muut ovat vapaalla. Kaupunki palvelee asukkaitaan myös jouluna.

Julkaistu
Jouluna töissä.

Kriisityöntekijä Ville Antosalo

Työssäni tuen ihmisiä traumaattisten kriisien äärellä. Kohtaan esimerkiksi läheisensä äkillisesti menettäneitä tai vakavasti sairastuneiden omaisia tai onnettomuuksien uhreja.  

Työtehtävämme eivät juuri muutu jouluna: tarjoamme samat palvelut vuoden jokaisena päivänä. Toisaalta joulun jälkeen voi olla kiireisempää, kun ihmiset tarvitsevat tukea loman aikana tapahtuneista kriiseistä selviytymiseen.  

Ville Antosalo.
Ville Antosalo kohtaa ja tukee työssään ihmisiä traumaattisten kriisien äärellä. Ne voivat kohdata yhtä lailla jouluna kuin arkenakin. Kuva: Kirsi Ilmaranta

Tässä työssä harvoin ollaan iloisten asioiden äärellä, mutta kerta toisensa jälkeen hämmästyn siitä mistä kaikesta ihminen voikaan selvitä.

Joulu tarkoittaa monelle iloa ja läheisyyttä, mutta toisille siihen liittyy hankalia ja kivuliaita asioita. Kaikille joulurauha ei laskeudu oman kodin ylle. Esimerkiksi ensimmäinen joulu läheisen kuoleman jälkeen voi olla vaikea. Tuntuu hirveän hyvältä, että voin olla silloin kiireettömästi läsnä ja joku jopa sanoo, että “kiitos, tämä helpotti”.

Parasta jouluna töissä olemisessa on tunnelma. Meillä on perinne, jossa yövuoro hakee päivystyksen lomassa ensimmäisenä yönä muille jouluruuat ja toisena yönä keitetään riisipuuro. Haastavinta on, että vaikka itse on joulumielellä, työ viekin yhtäkkiä hyvin surullisten asioiden äärelle.  

Heille, joille joulu on raskasta aikaa, toivotan kovasti voimia ja muistutan, että tarjoamme apua vuoden jokaisena päivänä.

Ville Antosalo

Olen tehnyt niin pitkään kolmivuorotyötä, ettei minulla ole mitään säännöllisiä jouluperinteitä. Tunnen vilpittömästi iloa ja lämpöä sen suhteen, että voin itse olla joustava niin muut pääsevät viettämään joulua perheidensä kanssa.  

Omalta osaltani toivoisin iloista ja rauhallista joulua niille, joille se on mahdollista. Heille, joille joulu on raskasta aikaa, toivotan kovasti voimia ja muistutan, että tarjoamme apua vuoden jokaisena päivänä. 

Ensihoitomestari Henrik Rehnström 

Työskentelen ensihoitomestarina Kallion keskuspelastusasemalla. Ensihoidon kenttäjohtajan vuorossa valvon, että ambulanssit menevät oikeisiin paikkoihin ja että ihmiset saavat oikeanlaista apua. Tarvittaessa hyppään kenttäjohtoyksikön kyytiin ja lähden mukaan hälytystehtävälle.    

Meille on ihan tavallista olla töissä silloin kun yhteiskunta ympärillä viettää juhlapyhiä ja teemme samanlaisia työtehtäviä kuin arkenakin. Arjen ja juhlan raja hälvenee täällä eri tavalla kuin monissa muissa töissä.  

Henrik Rehnström.
Arjen ja juhlan raja hälvenee sote-alan töissä eri tavalla kuin monissa muissa ammateissa, Henrik Rehnström sanoo. Kuva: Kirsi Ilmaranta

Työkeikoilla joulunajan huomaa kuitenkin siitä, että ihmiset ovat rauhallisempia ja enemmän läsnä. Tietenkin myös joulupukkeja näkyy liikenteessä paljon enemmän kuin yleensä. 

En ole hirveän jouluihminen eli minua ei haittaa olla jouluna töissä. Tämän joulun vietän vapaalla perheeni kanssa. Odotan, että pääsen syömään äitini tekemää lanttulaatikkoa.  

Terveiseni helsinkiläisille on, että viettäkää aikaa läheistenne kanssa, ottakaa iisisti ja nauttikaa joulusta.

Tietenkin joulupukkeja näkyy liikenteessä paljon enemmän kuin yleensä.

Henrik Rehnström

Aluekirjastopalvelujenjohtaja Saara Ihamäki

Joulunaika merkitsee usein rauhoittumista ja lepoa. Osa meistä työskentelee myös joulunpyhinä, jotta kaupungin perustoiminnot pysyvät käynnissä ja kaikki voivat viettää joulua omalla tavallaan. Yksi tällaisista paikoista on kirjasto. Kallion, Rikhardinkadun ja Itäkeskuksen ovet ovat perinteisesti avoinna myös jouluaattona.  

Joulunvietto on yhteisöllisyyttä korostavaa ja perhekeskeistä. Tiedän, että joillekin pyhät voivat tuntua yksinäisiltä tai kotona vietetty joulu ei tunnu oikealta. Kirjasto tarjoaa vaihtoehdon. Meillä voi löytää joulutunnelmaa monella tapaa: sukeltamalla uusiin tarinallisiin maailmoihin, olemalla yhdessä yksin tai vain istumalla ja nauttimalla tunnelmasta. Joulukirjastosta voi tehdä oman perinteen.  

Saara Ihamäki.
Kirjasto tarjoaa myös hengähdystauon juhlavalmisteluiden kiireeseen, muistuttaa Saara Ihamäki. Kuva: Sanna Artimo

Kirjasto tarjoaa myös hengähdystauon juhlavalmisteluiden kiireeseen. Esimerkiksi perheen nuorille kirjastot tarjoavat avaruutta ja omaa tilaa aaton tohinoista. 

Kirjastoilla on oma ainutlaatuinen ilmapiirinsä ja yhteistä niille on lämmin sekä kutsuva tunnelma. Toivon, että auki olevat kirjastot antavat rauhaa ja tilaa nauttia joulun hengestä.  

Meillä voi löytää joulutunnelmaa monella tapaa: sukeltamalla uusiin tarinallisiin maailmoihin, olemalla yhdessä yksin tai vain istumalla ja nauttimalla tunnelmasta. Joulukirjastosta voi tehdä oman perinteen.

Saara Ihamäki

Kirjaston henkilökunta antaa myös mielellään vinkkejä kirjalahjahankintoihin ja jouluisiin lukuhetkiin. Me autamme mielellämme löytämään sopivat kirjat niin lapsille kuin aikuisille.  

Olen valtavan ylpeä henkilökunnastamme. Ilman heidän ideoitaan ja valmiutta työskennellä jouluaattona, emme pystyisi joulukirjastoa toteuttamaan. Tervetuloa luomaan omia muistoja Helsingin joulukirjastoihin! Glögiäkin on tarjolla.