Tapahtumakauden aloitti toukokuun puolivälissä Naapurit-esitys. Kolmen solistin ja lausuntakuoron kaunis ja humoristinen esitys kertoi eristäytymisestä sekä liikuttavasta halusta yhteyteen. Heidän mielensä purkaukset sanoittuivat suomalaisten runoilijoiden säkein ja heijastuivat esiintyjäjoukon tuottamaan äänteelliseen, rytmiseen ja keholliseen puheeseen.
Sirkus ja teatteri ilahduttivat lapsiperheitä
Kalasataman Katusirkuskarnevaali järjestettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kalasatamanpuiston tekonurmialueella. Tapahtumassa koettiin Arctic Ensemblen esitykset Tuuliajolla ja Ajolähtö sekä vierailevina esityksinä Simon Llewellynin We are the champions ja Ilmatilan Pirie Poke. Lisäksi Sirkus Magentan järjesti sirkustyöpajoja. Karnevaali keräsi kahden päivän aikana noin 1 400 osallistujaa, pääasiassa lapsiperheitä ja nuoria aikuisia.
Elokuussa nähtiin myös Teatteri Rollon Kalasataman kuninkaalliset -näytöksiä Kalasatamanpuiston leikkipaikalla. Esityksien yhteydessä toteutettiin myös neljä lapsille suunnattua kunniamerkki – askartelutyöpajaa Kalasatamanpuistossa.
Tapahtumat valaisivat Kalasataman syksyä
Maria Baric Company järjesti Kalastamassa Kalasataman Valon juhlan lauantaina 15. lokakuuta. Tapahtumassa kantaesitettiin uutuusteos, katuteatteriesitys Bajo El Mar. Lisäksi nähtiin Maria Baric Companyn 10. juhlavuotta viettävä, kansainvälisesti palkittu tulinukketeatteriteos Ave Fenix.
Esitysten lisäksi alueella oli kaikille kävijöille avoinna oleva työpajateltta sekä jättinukketeatteri-työpajapiste Marionetti, jossa osallistujat pääsivät kokeilemaan, miltä tuntuu ohjailla jättinukkea marionettinaruista. Tapahtuma keräsi paikalle arviolta noin 3 500 katsojaa.
Myös Junonkatu tulvi valoa ja väriä marraskuussa, kun taiteilija Anne Roininen toteutti yhdessä Antareksenkatu kolmen ja Junonkatu neljän asukkaiden kanssa kerrostalojen kokoisen Kalasataman valoteoksen. Vaikuttava teos oli mittakaavaltaan suuri, mutta samalla ihmisläheinen taide-elämys kaikille alueella liikkuville ja sen tekemiseen osallistuneille.
Teos oli nähtävissä talojen kohdalla ja lähiympäristössä 18.–19. marraskuuta iltaisin. Tapahtuman tuotti Suomen valotaiteen seura FLASH. Teosta kävi ihastelemassa 3000 ihmistä.
Vuoden 2023 taidetapahtumat ovat nyt haettavana
Tarjouskilpailu tämän vuoden tapahtumien osalta on käynnissä. Jo yhdeksättä kertaa järjestettävällä tarjouskilpilulla haetaan tapahtumia, esityksiä sekä kulttuuri- ja taidehankkeita, jotka elävöittävät Kalasataman asuinaluetta, lisäävät alueen viihtyisyyttä ja edistävät yhteisöllisyyttä alueella.
Tarjous tulee jättää 3.2.2023 kello 16.00 mennessä, ja sen tulee olla voimassa vuoden 2023 ajan