Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15. kesäkuuta Pasilan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman. Lisäksi valtuusto hyväksyi asemakaavan muutokset Toukolaan, Käpylään ja Pukinmäkeen sekä käsitteli Helsingin kaupungin vuoden 2021 ympäristöraporttia.
Pasilan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennus sijoittuu Keski-Pasilan Ratapihakorttelien uudelle asuinalueelle, kauppakeskus Triplan pohjoispuolelle. Uudet tilat mitoitetaan 1 000 luokka-asteiden 1–9 oppilaalle, ja perustettavaan uuteen päiväkotiin tulee 200 paikkaa.
Uudet tilat tarvitaan, sillä Pasilan peruskoulun ja päiväkotien nykyiset tilat ovat riittämättömät kasvavalle käyttäjämäärälle, eivätkä ne kaikilta osin vastaa opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisia toiminnallisia tavoitteita. Valmistuessaan uudisrakennus korvaa nykyiset kolmessa osoitteessa sijaitsevat Pasilan peruskoulun tilat.
Hankkeen enimmäislaajuus on runsaat 13 000 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on 56,6 miljoonaa euroa.
Uudisrakennus on tarkoitus ottaa käyttöön lokakuussa 2024.
Asemakaavan muutoksia Käpylään, Toukolaan ja Pukinmäkeen
Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutokset Käpylään, Toukolaan ja Pukinmäkeen. Käpylän Onnentien asemakaavan muutos koskee Kojamo Oyj:n kaupungilta ostamaa entistä Metropolian tonttia ja kiinteistöä, joka sijaitsee Käpylässä Onnenpuiston laidassa. Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien asuntojen rakentamisen ja alkuperäisestä käytöstään poistuneen koulurakennuksen muuttamisen asuinkäyttöön. Asuntoja tulisi noin 100 uudelle asukkaalle.
Toukolassa osoitteessa Damaskuksentie 4 kaavaratkaisu mahdollistaa kahden uuden asuinkerrostalon rakentamisen purettavan liikerakennuksen paikalle ja korttelin sisäpihalle. Asukasmäärän lisäys on noin 110 henkilöä.
Pukinmäen Säterinportin asemakaava koskee kolmen hankkeen kokonaisuutta Pukinmäen aseman läheisyydessä. Kaavaratkaisu mahdollistaa täydennysrakentamista ja rakennuskannan uudistamista, mikä toisi alueelle noin 200 uutta asukasta.
Helsingin kaupungin ympäristöraportti 2021
Kaupunginvaltuusto käsitteli myös Helsingin ympäristöraporttia vuodelta 2021. Raportissa kuvataan kaupungin ympäristötavoitteiden toteutumista ja toiminnan ympäristövaikutuksia sekä kaupungin ympäristöpolitiikan toteutumista.
Tutustu ympäristöraporttiin: Helsingin kaupungin ympäristöraportti 2021(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (verkkojulkaisu)
Uutinen ympäristöraportista: Ympäristöraportti 2021: Uudesta strategiasta vauhtia Helsingin ilmasto- ja ympäristötyöhön
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.
Kuva: Mer Arkkitehdit ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy / Visualisointi Atelier Replica