
Keski-Pasilan tornialueen länsiosan kaavamuutos koskee Keski-Pasilan tornialueen länsiosaa, joka sijaitsee Pasilansillan eteläpuolella, Pasilankadun ja Veturitien välisellä alueella. Kaavaratkaisu mahdollistaa neljän tornitalon rakentamisen alueelle ja täydentää jo kaavoitetun tornialueen keskiosan toimistotornin mukaista korkean rakentamisen vyöhykettä. Kaavaratkaisu tuo myös vehreyttä ja uusia jalankulun reittejä alueelle sekä elävöittää katuympäristöä.
Kaavaratkaisun mahdollistama asukasmäärän lisäys on noin 1 100, ja uusia työpaikkoja syntyy arviolta 2 200.
Herttoniemen metroaseman kortteleiden asemakaavan muutos koskee aluetta, joka sijaitsee nykyisen Herttoniemen metroaseman korttelissa ja sen ympäristössä Itäväylän kupeessa. Kaavaratkaisu mahdollistaa metroaseman ja joukkoliikenneterminaalin peruskorjaamisen ja laajentamisen sekä niiden yhteyteen suunniteltavien asuin- ja toimitilojen rakentamisen. Asukasmäärän lisäys on noin 450.
Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää asemakaavan muutoksesta Länsi-Pakilan pientaloalueelle ja käsittelee vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitetta kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta.
Kokouksen esityslistaan voi tutustua kaupunginvaltuuston sivuilla.
Kello 18 alkavaa kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla tai paikan päällä kaupungintalolla (sisäänkäynti Sofiankatu 3). Kokouksen voi katsoa Helsinki-kanavalta myös tallenteena.
Kaikki kaupunginvaltuuston 26. maaliskuuta kokouksen päätökset julkaistaan kokouksen jälkeen päätöstiedotteessa, joka löytyy kaupunginvaltuuston asiakirjat-sivulta.