Kaupunki poistaa huonokuntoisia puita turvallisuussyistä keskustan ja Töölön alueilla

Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana. Puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Poistot aloitetaan viimeistään 23. tammikuuta alkavalla viikolla ja saadaan päätökseen kevään aikana ennen muuttolintujen saapumista.
Kanto ja taka-alalla kaadettu lahopuu.
Kuva: Veikko Somerpuro

Keskustan alueelta poistettavia puita:

  • Runeberginkadulta Sammonpuistikon kohdalta kolme kuivunutta katuvaahteraa
  • Ehrenströmintieltä viisi kuivunutta vaahteraa
  • Hietasaarenkujan parkkialueelta yksi lehmus
  • Tähtitorninvuorelta lasten leikkipaikan vierestä huonokuntoinen koivu, jossa on havaittu pakurikääpä sekä rungossa halkeama. Lisäksi pakurinen jalava.
  • Ullanpuistikosta koivu, jonka rungossa on lahonetsintälaitteella havaittu ehjää puuainesta vain n. 5 cm
  • Sinebrychoffin puistosta pieni kuivunut vaahtera
  • Katajanokalta neljä pientä kuivunutta tuomea ja salavaa

Töölön alueelta poistettavia puita:

  • Mannerheimintieltä Kisahallin kohdalta kaksi kuivunutta katulehmusta
  • Vauhtitieltä kuollut katujalava
  • Hesperianpuistosta kuollut jalava
  • Töölönlahden tapahtumapuistosta kuollut jalava
  • Sibeliuspuistosta tyvilahoinen, elinvoimaltaan heikentynyt koivu
  • Topeliuksen puistosta jo useasti latvuksestaan romahtanut laho poppeli

Pasilasta poistetaan kuivunut pihlaja sekä vaahtera. Lisäksi keskustan ja Töölön alueilta joudutaan poistamaan eri kohteista nuoria, alle kymmenvuotiaita, kuivuneita puita.

Kuva: Veikko Somerpuro

Sinua voisi kiinnostaa

Onnentemppeli

Stansvikin kartanon lähellä kunnostetaan puistoa

Julkaistu:
Puurivi Itä-Helsingissä.

Itä-Helsinkiin 110 uutta puuta

Julkaistu: