Helsingin kaupunki ja YK-yliopiston WIDER-instituutti (UNU-WIDER) toteuttavat pormestari Juhana Vartiaisen isännöimänä sarjan kestävää kehitystä käsitteleviä Sustainable Cities -keskustelufoorumeita. Sarjan ensimmäinen osa järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla keskiviikkona 31. toukokuuta klo 15.30–17. Tilaisuuden teemana on Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoite SDG8, joka koskee ihmisarvoista työtä ja talouskasvua. Tilaisuus on englanninkielinen.
Harvardin yliopiston luennoitsija professori Martha Chen kertoo tilaisuudessa tutkimuksen näkökulmasta erityisesti kehitysmaissa tehtävästä epävirallisesta työstä ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Panelistit Helsingin pormestari Juhana Vartiainen, London School of Economics -yliopiston emeritusprofessori Jo Beall ja Kalliolan Setlementti ry:n yhteisökoordinaattori Mohamed Ghonam keskustelevat siitä, mitä voidaan tehdä kestävän talouskasvun ja ihmisarvoisen työn turvaamiseksi kaikille. Paneelissa kuullaan myös käytännön kokemuksia epävirallisesta työstä.
Tapahtuman moderaattorina toimii aiemmin Ylen englanninkielisessä uutispalvelussa työskennellyt Denise Wall, joka on nykyisin Spoon Finlandin johtajana.
Lisätietoja:
Tapahtumasivu: Sustainable Cities Discussion Forum(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (englanniksi, sisältäen tiivistelmät suomeksi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ja ruotsiksi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun))
Suoran verkkolähetyksen lähetyssivu: Sustainable Cities Discussion Forum(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (suora lähetys Helsinki-kanavalla 31.5.2022 kello 15.30 alkaen)