Kun Katia Willma, 25, haki harjoitteluun kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstöresurssipalveluihin, hänellä oli selkeä ajatus siitä, mitä hän halusi oppia ja kokea.
Puolan Toruńista kotoisin oleva ja Saksassa European Studies -ohjelmassa maisteriopintojaan suorittava Katia ei ole ensi kertaa Suomessa, vaan hän on asunut täällä muutaman kuukauden ja opiskellut suomea jo aiemminkin. Puolen vuoden korkeakouluharjoittelu kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla oli kuitenkin Katialle erityisen innostava askel monestakin syystä.
Oppimista ja kohtaamista
Katia pääsi heti mukaan mielenkiintoiseen projektiin: varhaiskasvatuksen kansainväliseen rekrytointiin. Hänen työnsä keskittyi rekrytointipilotin arviointiin ja uuden rekrytointiprojektin käynnistämiseen. Hän teki yhteistyötä rekrytointikumppaneiden kanssa ja osallistui hakijoiden työhaastatteluihin.
Lisäksi hän pääsi luomaan kansainvälisen rekrytoinnin yhteistyörakenteita esimerkiksi Berliinin, Hampurin ja Gentin kaupunkien kanssa.
– Halusin oppia HR-työstä lisää, ja on ollut etuoikeus olla itsekin oppimassa paikassa, jota ylistetään koulutuksesta, Katia sanoo.
– Kaikki ulkomailla tuntevat suomalaisen koulutusjärjestelmän. Halusin nähdä miten asiat tehdään täällä.
Koska olen itsekin muuttanut maahan, pystyin samaistumaan työnhakijoiden tilanteeseen ja haasteisiin.
Työ vei Katian myös kansainvälisille työntekijöille suunnattuihin tapahtumiin, kuten Rekrytori for Internationals -messuille sekä Startup Refugeesin infotilaisuuteen, joissa hän kohtasi kansainvälisiä työnhakijoita.
– Koska olen itsekin muuttanut maahan, pystyin samaistumaan työnhakijoiden tilanteeseen ja haasteisiin ja käymään heidän kanssaan arvokkaita keskusteluja, Katia kertoo.
– On ollut hienoa oikeasti auttaa ihmisiä löytämään töitä ja kehittää toimintatapoja, jotka voivat tulevaisuudessa hyödyttää vielä useampia.
Mukana tiimissä, osana yhteisöä
Vaikka englanti oli työssä pääkieli, myös suomen kielen käytännön oppiminen ja suomalaisten tapaaminen oli Katian toiveissa.
– Kielen opettelusta usein ajatellaan, että sitä opitaan vain työn takia, mutta haluan käyttää kieltä muuhunkin kuin virallisiin asioihin – oppia puhumaan arjessa ja oikeassa elämässä.
Työyhteisössä löytyi luonnollinen tapa yhdistää eri kieliä.
– Työkaverini eivät vaihtaneet kieltä kokouksissa, mutta sain aina selkeän asialistan, jotta pysyin mukana, Katia kertoo.
– Jos en ymmärtänyt jotakin, se selitettiin minulle. Oli myös mukavaa, ettei minun takiani tehty tiukkaa jakoa, että ’nyt puhutaan vain englantia’ – ihmiset puhuivat suomea, mutta tarvittaessa selittivät asiat myös toisella kielellä. Se sai minut tuntemaan itseni osaksi porukkaa ja auttoi kehittymään kielen oppijana.
Kielen opettelusta usein ajatellaan, että sitä opitaan vain työn takia, mutta haluan käyttää kieltä muuhunkin kuin virallisiin asioihin – oppia puhumaan arjessa ja oikeassa elämässä.
Katia kutsuttiin aina mukaan esimerkiksi lounaalle, ja vaikka keskustelu käytiin usein suomeksi, joku huolehti aina, että hän ymmärtää.
– Tämä on täydellinen esimerkki inkluusiosta: jos puhuttaisiin koko ajan englantia, ja yhtäkkiä joku vaihtaisi suomeksi, siitä voisi tulla ulkopuolinen olo. Tiimissäni ei asetettu rajoja, vaan annettiin asioiden soljua luonnollisesti.
Kaupungin työntekijöiden small talk -taidot yllättivät
Myös kielivaihto työkavereiden kanssa oli arvokasta arjessa. Suomen kielen harjoittelun vastapainoksi Katia auttoi työkavereitaan kehittämään englannin taitojaan.
– Löysimme omat tapamme kommunikoida – en puhu vielä täydellistä suomea, mutta kaikki eivät myöskään puhu mielellään englantia. Välillä puhuin suomea niin hyvin kuin osaan, ja ihmiset vastasivat englanniksi tai selkosuomella. Ja kun en itsekään puhu täydellistä kieltä, muillakin oli turvallinen olo puhua kieltä, jota eivät ehkä täysin hallitse, Katia kertoo.
– Oli niin motivoivaa, kun ihmiset ilahtuivat suomen kielen taidostani. Se kannusti oppimaan lisää.
Ennen kaikkea olen saanut kokea, kuinka tärkeää työtä kunnallishallinnossa tehdään.
Katia vaikuttui myös suomalaisista small talk -taidoista.
– Sanotaan, että suomalaiset ovat hiljaisia, mutta se ei pidä paikkaansa – aina joku aloitti keskustelun toimiston hississä, Katia nauraa.
– Yritin aina vastata suomeksi, ja jos en ymmärtänyt, he selittivät hitaammin tai vaihtoivat englantiin, mutta eivät lopettaneet keskustelua, mikä oli tosi kivaa. Ihmiset olivat oikeasti ilahtuneita, kun yritän puhua suomea.
Ihmisten auttaminen on arvokkainta
Korkeakouluharjoittelun myötä Katia sai paljon arvokasta kokemusta HR-työstä, rekrytoinnista ja suomalaisten työelämäkäytäntöjen ymmärtämisestä. Samalla mukaan tarttui oppeja, jotka auttavat häntä missä tahansa tulevaisuudessa.
– Olen todella kiitollinen tiimilleni ja kaikille täällä! Työ on ollut monipuolista, ja ennen kaikkea olen saanut kokea, kuinka tärkeää työtä kunnallishallinnossa tehdään, Katia sanoo.
– Se, että voi oikeasti auttaa ihmisiä ja nähdä työnsä merkityksen, on ollut minulle kaikkein arvokkainta. Haluan tulevaisuudessakin tehdä työtä, joka on merkityksellistä, ja jossa tietää tekevänsä oikeita asioita muiden ihmisten hyväksi.
