Kuninkaantammen alueen rakentaminen siirtyy vedenpuhdistuslaitoksen seudulle – puita kaadetaan syyskuun lopussa

Kuninkaantammen alueen rakentaminen siirtyy vedenpuhdistuslaitoksen seudulle – puita kaadetaan syyskuun lopussa 2020.
Kartta-uusista-kaduista

Kuninkaantammen alueen rakentaminen laajenee nykyisen vedenpuhdistuslaitoksen ympäristöön. Ensimmäisenä toimena Kuninkaantammentien eteläpuolelta joudutaan kaatamaan puita ennen muiden esirakentamistöiden aloitusta. Työt alkavat syyskuun lopussa, jotta raivaustyö ei häiritse eläinten pesimärauhaa.

Alle hehtaarin suuruinen hakkuualue sijaitsee Kuninkaantammentien eteläpuolella ja Fanny Churbergin kallion itäpuolella, johon suunnitellaan pientaloja. Kuninkaantammentien alueen asemakaava on tullut voimaan vuonna 2016.

Asuinalue
sijaitsee liito-oravien ydinalueen vieressä

 Syyskuussa aloitettavat puunkaatotyöt tehdään liito-oravan ydinalueen vieressä ja pieneltä osin sen alueella. Hakkuiden vaikutukset liito-oravien elinoloihin on arvioitu vähäisiksi. Alueella on tehty liito-oravakartoitus talvella 2020, jolloin liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen todettiin sijaitsevan hakkuualueen ulkopuolella. Kartoituksessa hakkuualueelta löydettiin kolme ns papanapuuta, jotka säilytetään.

Projektinjohtaja Ismo Rantanen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että puiden kaatamiselle on saatu Uudenmaan ELY-keskuksen hyväksyntä.

Vedenpuhdistuslaitoksen alueelle ja sen lähistölle rakennetaan uusi Vesimittarinpuisto sekä kaksi uutta katua eli Vesimittarinkatu ja –kuja. Uuden puiston puistosuunnitelma ja katusuunnitelmat ovat parhaillaan työn alla. Esirakentamisurakkaan kuuluu myös uuden vesihuoltolinjan rakentaminen Vantaan rajalle.

Kuninkaantammesta
on tulossa 5 500 asukkaan alue

Kuninkaantammen asuinalue sijaitsee Kaarelan kaupunginosassa Luoteis-Helsingissä. Alueelle rakennetaan samanaikaisesti asuintaloja, katuja, kunnallistekniikkaa ja puistoja. Asuntojen rakentaminen alkoi vuonna 2015. Vuoteen 2025 mennessä Kuninkaantammessa arvioidaan asuvan 5 500 asukasta ja työskentelevän tuhat ihmistä.

Kuninkaantammesta rakennetaan ilmastoviisasta kaupunginosaa. Asuinrakennukset ovat energiatehokkaita ja niissä hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Kuninkaantammi on hulevesien hallintamenetelmien pilottialue.

Liito-oravien suojelun lisäksi Kuninkaantammen suunnittelussa otetaan huomioon harvinaisen lahokaviosammaleen esiintymät. Nyt tehtävien hakkuiden alueella ei kasva lahokaviosammalta.

Hakkuualue kartalla