Helsingissä pidettiin jo kolmas kansainvälinen keskustelutilaisuus Sustainable Cities Discussion Forumin sarjassa. Forumissa seurataan, kuinka seitsemän vuotta sitten sovituista Agenda 2030 -tavoitteista pidetään kiinni. Tuolloin lähes 200 maata sopi YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitteesta.
Tilaisuuden avasivat pormestari Juhana Vartiainen ja YK-yliopiston WIDER-instituutin (UNU-WIDER) johtaja Kunal Sen. WIDER-instituutti on YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitos.
Helsinki allekirjoitti vuonna 2018 ensimmäisenä kaupunkina Euroopassa ja toisena koko maailmassa vapaaehtoisen sitoutumisensa kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Vuosi sitten kaupungintalolla keskusteltiin ihmisarvoisesta työstä. Syksyllä teemana Hanasaaressa järjestetyssä tilaisuudessa oli hyvä koulutus.
Paikallisuus yhä vahvemmin esille
Avoimen keskustelutilaisuuden pääpuhujiin kuului johtava ilmastotutkija Aditya Bahadur International Institute for Environment and Developmentista. Hän mainitsi, kuinka hänen lähtiessään tapahtumaan Intiassa lämpötila oli noussut 47 asteeseen.
– Vanhuksia ja sairaita ihmisiä kuolee kuumuuteen tälläkin kertaa, hän totesi.
Bahadur kertoi, että laajojen katastrofien todennäköisyydet ovat lisääntyneet. Tämä tarkoittaa, että globaalisti on valmistauduttava samaan aikaan joukkoon erilaisia suuria uhkia. Voimakkaat syklonit ovat yleistyneet, ja rannikkoseutuja ympäri maapallon uhkaa peittyminen veden alle.
Kuumuusaallot eivät ole enää pelkästään eteläisen maailman vitsaus. Bahadur muistutti viime kesän uutisista, joissa kerrottiin esimerkiksi Yhdysvaltojen hurjista lämpötiloista ja niiden synnyttämistä vesihuollon ongelmista.
Vertaus perhosvaikutuksista toisella puolella maapalloa ei ole enää klisee vaan totista totta.
Bahadur on erityisen huolissaan slummeissa elävistä ihmisistä, joilta puuttuu tiedon lisäksi rahaa sopeutua tilanteeseen.
Mutta tarjolla on myös ratkaisuja, joista hän kertoi Helsingissä.
Ensinnäkin tieteellistä tietoa pitää hajauttaa ja hyödyntää ihmisten arjessa. Tiedonvaihtoa varten on oltava toimivia yhteisiä alustoja.
Ongelmat on tuotava näkyvälle, kaikkien tietoon sekä selkeäksi osaksi päätöksentekoa. Tiedämme, että esimerkiksi vesipula on ongelma, mutta miten taklaamme sitä paikallisesti erilaisissa olosuhteissa?
Tekoäly auttaa päätöksenteossa, mutta mikään hopealuoti se ei Bahadurin mukaan ole ilmastouhkia ratkottaessa. Sen sijaan siitä voi olla iso apu, kun parhaita ratkaisuja skaalataan kustannustehokkaasti.
Hän kertoi esimerkin, kuinka rakennettu ympäristö asfaltteineen ja ikkunapintoineen vaikuttaa siihen, miten rajusti kuumuus paikallisesti iskee. Yhdysvalloissa on pilotoitu asukkaiden älypuhelinsovellusta, joka kerää lämpötiloja hyvin tarkasti ja auttaa huomaamaan kaikkein kuumimmat paikat. Tiedon avulla voidaan varautua yhä paremmin tuleviin helleaaltoihin ja auttaa haavoittuvassa asemassa olevia.
Tarvitaan myös sitoutumista. Ei siis riitä, että asukkaat osallistuvat vaan mukaan etulinjaan tarvitaan erityisesti heitä, joita ilmastonmuutos eniten koskettaa. Tulva-alueilla asuvat köyhät slummien ihmiset on saatava mukaan muiden kanssa tasavertaisina toimijoina.
Bahadur kertoo esimerkin korona-ajalta, kun virkailijat kiersivät intialaisissa slummeissa, joissa tauti levisi tulipalon tavoin. He ottivat mukaan alueen vapaaehtoisia ja kulkivat talosta toiseen kertomassa mistä on kyse. Samalla he saivat tietoa tartuntojen laajuudesta mutta myös välitettyä tietoa ja toimintaohjeita. Pandemian leviäminen saatiin hidastumaan.
Bahadur nosti esille myös joustavan ja innovatiivisen rahoituksen. Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen maksavat, mutta nykyiset rahoitusmekanismimme ovat liian hitaita. Rahaa tarvitaan esimerkiksi uusiin energiajärjestelmiin ja infrastruktuuriin yleisemminkin. Olemassa olevaa infraa on vahvistettava katastrofeja varten.
Hänen mielestään nyt tarvittavat rahoitusjärjestelmät on suunniteltava paikallisesti toimiviksi ja päätäntävaltaa ulotettava asukkaille. Jo nyt on nähty, että alueellisesti osataan tehdä hyvin kustannustehokkaita päätöksiä.
Ongelma on, että väestönkasvusta huolimatta kulutusta olisi kyettävä vähentämään. Ihmiset tarvitsevat töitä, mutta työn olisi tuotettava uudenlaista kasvua sekä kestävää taloutta.
Maailma tarvitsee myös uusia innovaatioita, mutta nyt olisi keksittävä innovatiivisia tapoja innovaatioiden löytämiseen.
Vihreän siirtymän koulutusta
Itä-Afrikan tilanteesta kertoi tilaisuudessa Edwin Moses Sitati. Hän toimii asiantuntijana Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirastossa.
Hän muistutti, kuinka väestöräjähdys koettelee kaupunkeja. Esimerkiksi Nairobissa on nyt reilut 5 miljoonaa asukasta, mutta muutaman vuoden kuluttua jo yli 8 miljoonaa. Väkimäärä kasvaa erityisesti slummeissa, joihin tarvitaan sanitaatiota ja yleisemminkin jätejärjestelmiä.
Jätteenkeräystä pyritään tehostamaan ja jätteistä tuotetaan lannoitteita.
– Etsimme skaalattavia ratkaisuja, joita voisimme levittää kaupunkialueille.
Nuoret sukupolvet Afrikassa tarvitsevat myös koulutusta vihreää siirtymää varten.
Jatkuva elinikäinen oppiminen koskee kuitenkin kaikkia. Tiedämme, että esimerkiksi vihreään siirtymään tarvitaan paljon akkuja, joihin tarvitaan valtava määrä maaperästä kaivettavaa metallia. Miten tarvittava metallimäärä löydetään kestävällä tavalla? Ihmiskunnan on kyettävä jatkuvaan innovointiin ja joustavuuteen.
Viherpesua yhä vähemmän
Tuuli Kaskinen sanoo, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehdään paljon enemmän töitä kuin vielä 15 vuotta sitten osattiin odottaa. Tästä huolimatta työssä ollaan kaukana tavoitteesta.
Kaskinen toimii Climate Leadership Coalition -verkoston toimitusjohtajana. CLC on Euroopan suurin voittoa tavoittelematon ilmasto-bisnesverkosto.
Kaskinen huomauttaa, että ratkaisut eivät ole helppoja, mistä kertoo esimerkiksi kiihkeänä käyvä keskustelu Helsingin pyöräteistä. Ja kuitenkin on yleisesti tiedossa, kuinka autoilua olisi saatava vähennettyä ja kevyttä liikennettä lisättyä.
– Meidän on löydettävä ratkaisuja, joita ihmiset haluavat.
Tiedossamme on ilmastonmuutoksen hurjat vaikutukset etenkin eteläiseen maailmaan. Ratkaisujen olisi oltava nopeita ja tehokkaita mutta tasapainoteltava kuluttajien toiveiden kanssa.
Isoihin kysymyksiin kuuluu talouspolitiikka. Kaskinen huomauttaa, kuinka nyt ei ole aikaa pelata muita vastaan vaan on pelastettava maapallo yhdessä.
Hän sanoo, että tätä nykyä yritykset tekevät oikeasti töitä kestävän kehityksen puolesta. Viherpesua on edelleen, mutta yhä vähemmän.
Huomio isoimpiin päästölähteisiin
Keskustelutilaisuudessa korostettiin kaupunkien ratkaisevaa roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.
Helsingin kaupungin ilmastoyksikön projektijohtaja Iina Oilinki huomautti, että Helsingin kaupungilla on voimaa ja valtaa vaikuttaa. Kaupunki omistaa 60 prosenttia Helsingin pinta-alasta ja 20 prosenttia rakennuksista.
– Meillä on iso vastuu myös tehdä asioita, Oilinki huomautti.
Hän kertoi, kuinka kaupunki on tehostanut hiilineutraaliusohjelmaansa ja tekee töitä erityisesti kaikkein suurimpien päästölähteidensä kuriin saamiseksi.
Teollisuutta ja elinkeinoelämää rohkaistaan innovaatioihin. Kaupunki ei esimerkiksi määrittele, mitä materiaaleja rakentamisessa on käytettävä. Sen sijaan kiinnitetään huomiota elinkaarivaikutuksiin ja kokonaispäästöihin.
Oilingin mielestä on naurettava argumentti, ettei Suomen – tai Helsingin – ilmastotyöllä olisi merkitystä, jos Kiina ei piittaa päästöistään.
Vuosikymmenien ajan päästöt tulivat nimenomaan länsimaista, ja nyt käytämme hyväksemme kiinalaista teollisuustuotantoa. Kaikilla on vastuunsa maailmankaupasta.
– Meillä on yksi yhteinen maapallo emmekä voi miettiä, mitä muut tekevät tai eivät tee. On keskityttävä siihen, mitä voimme itse tehdä.
Ei puheita vaan toimintaa
Erityisasiantuntija Mia Malin esitteli lyhyesti Helsingin kestävän kehityksen uuden arvion, joka oli julkaistu paria päivää ennen keskustelutilaisuutta.
Arvio oli jo kolmas, jossa arvioidaan kestävyyden toteutumista ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen pääteeman kautta, mutta nyt mukana on myös kulttuurinen kestävyys.
– Helsinki on monella osa-alueella kestävyydessä edelläkävijä. Mutta jos haluamme saavuttaa tavoitteemme, meidän on onnistuttava siirtämään toimenpiteet niin maankäyttöön, koulutukseen kuin kansainväliseen ja yliopistojen kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Malin huomautti, että kaupunkiorganisaatiossa on päästävä pois siiloista ja edistettävä toimintaa läpileikkaavasti osana kaupungin ydinprosesseja.
– Nyt tarvitaan tavoitteiden asettamisen lisäksi todellista toimintaa sekä samalla asenteiden ja toimintakulttuurin muutosta.
Pormestari Juhana Vartiaisen mielestä on tärkeää, että YK:n tavoitteiden toteutumista seurataan ja että sitä varten kokoonnutaan yhteisiin keskustelutapahtumiin.
– Kaikki 17 tavoitetta ovat tärkeitä, mutta ilmasto kuuluu kärkisijoille. Ellemme ole nopeita, emme kykene pelastamaan maapalloa.
Helsingin työ on jatkuvaa. Hän nosti esiin yhden hyvin konkreettisen kaupungin toimenpiteen: Hanasaaren kivihiilivoimala suljettiin keväällä ja samalla leikattiin 20 prosenttia kaupungin päästöistä.
Vartiainen huomautti, että ilmastopäätökset eivät aina ole helppoja. Kaupungit ovat kuitenkin ilmastotyössä paljon vartijoita ja joutuvat tekemään toimenpiteitä, joista kaikki eivät innostu.
WIDER-instituutin Kunal Sen vahvisti Vartiaisen viestin: kaikki odottavat kaupunkien nopeita toimenpiteitä.
Tapahtuman järjestivät Helsingin kaupunki ja YK-yliopiston WIDER-instituutti yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutin (HELSUS) Sustainability Science Days -tapahtuman kanssa. Tilaisuuden juontajana toimi Denise Wall.
Teksti: Kirsi Riipinen
