Jo vuosikymmenen ajan järjestetty valtakunnallinen multisensorinen verkostopäivä tarjoaa tilaisuuden verkostoitua ja tutustua vammaistyön ammattilaisten erityisosaamiseen. Verkostopäivä on tarkoitettu kaikille multisensorisesta työstä kiinnostuneille: niin eri kuntien ja järjestökentän työntekijöille kuin asiakkaillekin. Vuoden 2022 tapahtumassa erityistä huomiota saavat muun muassa erityisavusteinen eläinkuntoutus, äänimaljarentoutus, klovnit vammaistyössä ja rummutusryhmä.
Multisensorinen toiminta edistää elämyksiä ja osallisuutta
Hollantilaiset alkoivat kehittää 1970-luvulla vaikeasti kehitysvammaisten toimintaan erityisiä moniaistisia tiloja. He antoivat toiminnalle nimen Snoezelen. Termi tulee sanoista “snuffelen”, tutkia ja “doezelen”, rentoutua. Nykyisin menetelmä on levinnyt maailmalle ja se kulkee nimellä multisensorinen toiminta. Menetelmän tavoitteena on parantaa asiakkaiden elämänlaatua, kun eri aistikanavien kautta tulevien miellyttävien aistikokemusten ja -elämysten avulla saavutetaan aktivoivan toiminnan ja rentoutumisen tasapaino.
Multisensoriset toiminnot hyödyntävät ihmisen kokemusmaailman moniaistisuutta. Työssä käytetään erilaisia elämystiloja tai aistihuoneita, jotka edesauttavat oppimista, mielikuvitusta, itseluottamuksen rakentumista, stressin ja paineiden vähentymistä ja vuorovaikutusta.
Aistihuoneissa aisteja aktivoidaan laaja-alaisesti. Erilaiset visuaaliset ratkaisut tekevät tilasta näköaistin kannalta kiinnostavan. Kuuloaistia aktivoidaan musiikilla tai ihmisen ja luonnon äänillä. Tuntoaisti saa virikkeitä erilaisista pinnoista ja miellyttävistä esineistä, joita voi kosketella. Hajuaistia stimuloidaan erilaisilla tuoksuilla, ja makuaistia voidaan aktivoida ruoalla ja juomilla.
Sofianlehdossa multisensorinen työ on asiakaslähtöistä, monialaista ja innovoivaa
Helsingin kaupungin kehitysvammaisten päivätoiminta on ollut multisensorisen työn edelläkävijä. Verkostopäivä järjestetään nyt jo kolmatta kertaa Helsingissä. Tänä vuonna vetovastuu on Sofianlehdon toimintakeskuksella.
Sofianlehdon toimintakeskuksessa multisensoriset toiminnot ovat monipuolisesti käytössä ja niiden käyttöä tuetaan ja kehitetään koko ajan. Toimintakeskuksessa työskentelee moniammatillinen osaava tiimi, joka järjestää asiakkailleen elämyksellisiä yksilöllisiä tuokioita ja ryhmätoimintaa.
Toimintakeskus Sofianlehdossa elämystiloja on runsaat 1000 m² kolmessa kerroksessa. Tilojen tekniikka ja toimintavälineet on suunniteltu tukemaan interaktiivisuutta ja luomaan osallistumismahdollisuuksia toimintarajoitteista huolimatta. Aistihuoneita on monenlaisia kuten valkoinen huone, viherhuone, interaktiivisen lattian tila, kaikuhuone, musiikkiterapian tila ja spa-saunaosasto.
Multisensorinen toiminta ulottuu myös pihapiiriin. Pihalla on pyörätuolikeinu, tavallinen keinu sekä trampoliini. Kesäisin kasvatetaan yrttejä maisteltavaksi ja kukkia katseltavaksi. Nurmikenttä tuoksuu hyvälle ja antaa mukavan tuntoaistimuksen jalkapohjiin. Retket kuten ekskursio lähimetsään tai kanoottiseikkailu, kuuluvat myös keskeisesti toimintaan.
”Teknisten laitteiden avulla asiakkaalle voidaan luoda kokemus muusta ympäristöstä, sellaisesta, johon hänellä ei ole ollut mahdollisuutta päästä tutustumaan. Hänet voi viedä viidakon maisemiin tai vaikkapa meren äärelle palmujen katveeseen. Parhaita hetkiä työssä on esimerkiksi ilon näkyminen asiakkaan kasvoilla, kun hän onnistuu saamaan aikaan valon ja värin vaihtumisen huoneessa omalla toiminnallaan”, kertoo sosiaaliohjaajana Sofianlehdossa toimiva Tanja Nuutinen.
Verkostopäivässä jaetaan käytännön vinkkejä ja tutustutaan muihin alan toimijoihin
Ensimmäinen multisensorinen verkostopäivä järjestettiin Helsingin sosiaaliviraston ja Kehitysvammaliiton yhteistyönä Killinmäessä maaliskuussa 2001. Tämän jälkeen valtakunnallista verkostopäivää on järjestetty vuosittain eri puolilla Suomea. Tilaisuudessa verkostoituminen on keskiössä. Lisäksi jaossa on tuoreita tutkimustuloksia multisensorisesta työstä sekä arvokkaita käytännön vinkkejä.
Tapahtuman kohderyhmänä ovat lähinnä vammaistyön työntekijät, mutta multisensorisesta työstä on hyötyä myös monella muullakin saralla esimerkiksi lastensuojelussa, vanhuspuolella ja mielenterveystyössä.
Toimintakeskus Sofianlehdon johtava ohjaaja Marja-Leena Vanhanen toteaa innostuneena: ”Sofianlehdon toimintakeskus on kaupungin suurin ja monipuolisin multisensorinen kehitysvammaisten päivätoimintayksikkö, joka toimii kansainvälisten vierailujenkin kohteena. Meillä käy vieraita ympäri vuoden myös eri oppilaitoksista ja eri palvelujen yksiköistä tutustumassa toimintaan. Odotamme sitä, että pääsemme jakamaan osaamistamme multisensorisesta työstä ja kuulemaan muilta toimijoilta heidän kokemuksistaan ja onnistumisistaan sekä verkostoitumaan uusien tahojen kanssa”.
Valtakunnallinen multisensorinen verkostopäivä järjestetään Helsingin kaupungintalolla 21.10.2022 klo 8–15. Tilaisuuden järjestää Helsingin kaupungin vammaistyö/Toimintakeskus Sofianlehto. Tilaisuus on kaikille avoin, mutta paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautumista pyydetään 30.9.2022 mennessä: tanja.i.nuutinen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman). Ilmoita myös samalla erityisruokavaliosi aamiaista varten.
Tapahtuma myös striimataan Helsinki-kanavalle(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Facebook: Multisenso-verkosto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lue multisensorisesta toiminnasta lisää Papunetistä.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuva: Kaisa Sunimento