Maatullin peruskoulun, päiväkotien Mintun ja Neilikan sekä leikkipuisto Tapulin uuden rakennuksen rakentaminen Tapulikaupungin Kimnaasipolulle alkaa elokuussa 2022 ja rakennuksen arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2024.
Kaupunki haluaa rakentaa Maatullin ala-asteen vanhan koulurakennuksen (Kimnaasipolku 5) paikalle toimivan, turvallisen ja terveellisen rakennuksen, joka vahvistaa alueen positiivista kehitystä, kohentaa lähiympäristönsä kaupunkikuvallista ilmettä sekä kutsuu asukkaita yhteisölliseen toimintaan.
Taloon on tulossa noin 700 oppilaan peruskoulu, päiväkoti noin 200 oppijalle, esiopetustilat 42 oppijalle sekä leikkipuisto. Myös rakennuksen pihat on suunniteltu oppimisympäristöksi.
Hankkeen suunnittelu perustuu arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotukseen. Rakennuksen viisi siipeä ryhmittyvät omaleimaisen pyöreän sisäpihan ympärille. Koulun välituntipiha on avara. Päiväkodin piha sijoittuu leikkipuiston piha-alueen ja koulun pihan väliin.
Tilojen käyttäjien ja lähistön asukkaiden tarpeita on kuunneltu hankkeen työpajoissa ja tapaamisissa. Lisäksi kaupunkilaiset kommentoivat arkkitehtuurikilpailun ehdotuksia ennen voittajan valintaa. Kilpailun voitti Fors Blomqvist Architects Kööpenhaminasta ja lopulliset suunnitelmat on laadittu yhteistyössä Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallin kanssa.
Maatullin peruskoulu ja päiväkoti Minttu toimivat Suuntimopuiston väliaikaisissa tiloissa (Suuntimotie 28) uusien tilojen käyttöönottoon asti. Leikkipuisto Tapuli toimii väliaikaisissa tiloissa osoitteessa Kimnaasipolku 7.
Osa leikkipuistoa palvelevista ulkotiloista ja lähiympäristön muut puisto- ja katuympäristön kohennustyöt tehdään omana hankkeenaan, mutta tavoitteena on saada myös ne valmiiksi Maatullin rakennuksen valmistumisen aikoihin.
Suunnitteluvaiheen alustavat kuvat:
Näkymä ravintolasaliin ja keskusaukiolle. Ulkolaudoituksen väritys muuttuu ajan myötä harmaammaksi. Yleiskuva rakennuksista ja pihoista.
Fors Blomqvist Architects.
Lue lisää