Kaupunki kutsuu asukkaat tutustumaan ja osallistumaan Malminkenttää kiertävän ulkoilureitin suunnitelmiin. Osallistuvan budjetoinnin kautta jätetyllä idealla halutaan parantaa Malminkenttää kiertävän ulkoilureitin ja sen lähialueen palveluita.
Malminkenttää kiertävän 5,7 kilometrin mittaisen ulkoilureitin palveluita parannetaan rakentamalla kenttäalueelle näköalatorni, josta on mahdollista tarkkailla lintuja ja muuta ympäristöä. Hankkeen aikana lisätään uusia ulkokuntosalivälineitä kuntoilupaikalle, joka sijaitsee Malminkaaren varressa ulkoilureitin läntisellä laidalla. Samalla nykyistä ulkokuntoilupaikkaa laajennetaan.
Ulkoilureitin varrelle lisätään asukkaiden toiveiden mukaisesti roskiksia sekä penkkejä levähtämistä varten. Lisäksi kenttäalueen itälaitaan rakennetaan Helsinki-huussi eli kuivakäymälä. Samalla kentän itäpuolella sijaitsevaa Tuulikukkulan aluetta kehitetään oleskelu- ja näköalapaikkana. Kyseessä on koillishelsinkiläisten ideoima hanke, johon asukkaat voivat vaikuttaa myös sen toteutuksen aikana.
Suunnitelmaluonnos on esillä 5.–23. lokakuuta 2022. Kaupunki pyytää asukkaita kertomaan mielipiteensä suunnitelmista, kuten tornin ja penkkien sijainnista sekä liikuntavälineistä. Alustavaan suunnitelmaan voi tutustua OmaStadi-seurantasivulla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Suunnitelmaluonnos esillä myös verkkotilaisuudessa ja maastokävelyllä
Alustavaa suunnitelmaa esitellään Uutta Koillis-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa keskiviikkona 12. lokakuuta 2022. Samassa yhteydessä on mahdollisuus kysyä suunnittelijalta alueen uusista virkistyspalveluista.
Uusista toiminnoista järjestetään myös maastokävely, jolloin pääsee katsomaan näköalatornille, kuntoiluvälineille, penkeille ja Helsinki-huussille suunniteltuja paikkoja. Maastokävely järjestetään 19. lokakuuta 2022 kello 17.00. Kävely aloitetaan Vasaratien itäpäädystä.
Suunnitelmaluonnosta kehitetään asukkailta tulleen palautteen perusteella, ja lopullinen suunnitelma on valmiina lopputalvella 2023. Tavoitteena on, että uudet palvelut olisivat asukkaiden käytössä vuoden 2023 loppuun mennessä.
Havainnekuva Malminkentän alueelle suunnitellusta näköalatornista.
Uudet toiminnot rakennetaan kestämään aikaa
Alueella on käynnissä asemakaavamuutos, jonka myötä alueelle suunnitellaan uutta asuinrakentamista. Osallistuvan budjetoinnin kautta rakennetut kuntoilupaikka, reitit, penkit ja torni toteutetaan niin, että ne voivat säilyä alueella mahdollisimman pitkään tai niitä voidaan siirtää uusiin paikkoihin asuinrakentamisen edetessä.
OmaStadi-hankkeen lisäksi Malminkentän alueelle valmistuu piakkoin uudet väliaikaiset kuntoilu- ja leikkipaikat entisen lentokenttäalueen virkistyskäyttöä silmällä pitäen.