Yöllä on tullut lunta, ja lisää on tulossa. Ella, 3 v, ja Eino, 9 kuukautta, ottavat lumisesta sunnuntaiaamusta ilon irti. Nyt kun päästiin ulos ja Malminkartanon Kaunokki-leikkipuistoon, ei ihan heti lähdetä pois!
Lasten isä Roger Norri antaa Ellan leijonakeinuun vauhtia. Kuopus seuraa menoa vaunuissa.
Yhteinen aika viikonloppuisin on perheelle tärkeä ja täynnä toimintaa.
Lasten äiti Nina Norri on aloittanut toisen äitiyslomansa jälkeen työt kahtena päivänä viikossa. Arjen järjestelyissä auttaa lasten mummi.
Ellan syntyessä perhe asui Turussa, mutta Eino on paljasjalkainen helsinkiläinen. Toisen raskauden aikana ja Einon syntymän jälkeen Malminkartanon terveyskeskuksen yhteydessä toimiva neuvola on tullut tutuksi.
Pariskunnalla on neuvolakäynneistä hyvää kerrottavaa. Kiitosta saa myös sähköinen Maisa-palvelu.
"Maisan kautta on helppo lähettää hyvin matalalla kynnyksellä viesti, jos on jotakin kysyttävää. Vastaus tulee yleensä seuraavana päivänä", Nina Norri kertoo.
Einon odotusaikana neuvolan terveydenhoitaja tuli tutuksi, ja hänkin jäi äitiyslomalle. Myös kuopuksen syntymän jälkeen he ovat käyneet yhden ja saman hoitajan luona.
Käyntejä vauva-aikaan on tiuhaan, joten jo tähän mennessä on ehditty tutustua puolin ja toisin.
Paljon kysymyksiä
Esikoisen tuomasta kokemuksesta huolimatta toinen raskaus herätti joukon kysymyksiä.
"Jo raskausaika oli erilainen, koska meillä oli taapero. Pohdin, miten pärjäämme kahden kanssa, miten huomio, hoiva ja rakkaus riittävät kahdelle lapselle", Nina Norri muistelee.
Hänelle oli tärkeää saada pohtia asioita raskausaikana neuvolakäyntien yhteydessä. Erittäin tervetullut onkin ollut terveydenhoitajan kysymys, miten itse voit, haluaisitko jutella vielä jostakin.
"Kysymyksen jälkeen on helppo kertoa asioista avoimesti. Minulle on välittynyt tunne, että terveydenhoitajalla on aikaa asioilleni. Olen saanut myös paljon tietoa esimerkiksi lastenhoitoavusta ja muista hyvin konkreettisista asioista."
Rakastetuin keksintö
Helsingin ja koko Suomen ensimmäinen neuvola aloitti toimintansa 100 vuotta sitten Taka-Töölössä.
Sittemmin neuvolapalvelut on nimetty Suomen rakastetuimmaksi keksinnöksi.
Kattavien palvelujen ansiosta synnyttäjien ja imeväisten kuolleisuus on Suomessa ennätyksellisen alhainen.
Perinteisesti neuvoloissa on pidetty huolta raskauden etenemisestä ja lasten kasvusta, mutta sittemmin mukaan on tullut vahvasti myös koko perheen hyvinvointi.
Raskausaikana yksi ja pikkulapsiaikaan kolme terveystarkastusta ovat sellaisia, joihin toivotaan mukaan kumpikin vanhempi. Tuolloin puheeksi otetaan muun muassa vanhemmuus, parisuhde ja jaksaminen.
Etenkin ensimmäisen lapsen kanssa elämäntilanne on aivan uudenlainen ja kysyttävää paljon.
Roger Norri kertoo, että neuvolakäynnit ovat myös hänelle tärkeät.
"Luulen, ettei Nina kumminkaan muistaisi kertoa minulle kaikkea mitä ehkä pitäisi, hän huomauttaa vaimonsa kuulleen pilke silmäkulmassa."
Pariskunta pyrkii sopimaan neuvolakäynnit varhaisiin aamuihin tai myöhäisiin iltapäiviin, jotta he pääsevät mahdollisimman usein paikalle yhdessä.
Huoleen vastataan
Neuvolakäynnit ovat perheessä odotettuja. Nina Norrin mielestä on hienoa, että suomalaisissa neuvoloissa pidetään huolta lapsen kehityksestä mutta myös äidin ja koko perheen hyvinvoinnista.
Neuvolan tarkastuksia varten on valtakunnallinen ohjeistus. Nina Norri on huomannut ilokseen, että sovitusta voidaan tarvittaessa poiketa. Hän kertoo esimerkin, kuinka hän oli ollut huolissaan Einon painon kehityksestä tämän täytettyä puoli vuotta. Pojalla oli ripulia, ja äiti toivoi, että 8 kuukauden väliin 7 kuukauden paikkeille saisi ylimääräisen käynnin.
Se järjestyi, ja perheen huoli helpotti ammattilaisen tarkastuksen jälkeen.
Edellisellä kerralla Einon ollessa 8 kuukautta neuvolakäyntiin kuului lääkärintarkastus. Perusmittaamisten – pituus, paino, päänympärys – lisäksi Eino sai esitellä pinsettiotteensa sekä liikkumistaan.
Nina Norrista on tärkeää saada kuulla, että lapsi kehittyy hyvin.
Vertaisten tukea
Esikoinen on ollut hyvä nukkuja, mutta parin viikon ajan yöt ovat olleet hieman levottomia. Äiti arvelee, että Ellan mielikuvitus kehittyy vauhdikkaasti ja vaikuttaa myös uneen.
Lapsiperheen arki rullaa yleisesti ottaen hyvin. Ella suhtautuu pikkuveljeensä reilusti, ja etenkin pian tämän syntymän jälkeen halusi kovasti olla hoitamisessa mukana hakemalla vaikka puhtaan vaipan tai ojentamalla tutin suuhun.
Nyt kun Eino on päässyt liikkeelle, isosisko kapuaa välillä ylös kerrossängylle, jotta oma leikki olisi rauhallisempi.
Jos mummo on paikalla, Ella on saanut jäädä kotiin Einon neuvolakäyntien ajaksi. Silloin Nina Norri on voinut jutella omista asioistaan terveydenhoitajan kanssa vapaammin.
Mutta toisaalta sisarusten tilanne on neuvoloissa tuttu, ja muille lapsille järjestyy tekemistä sillä välin, kun terveydenhoitaja keskittyy vauvaan ja tämän vanhempiin.
Nina Norri kertoo, että neuvolan tuen lisäksi pikkulapsivaiheen aikana on hyvä saada tukea muualtakin.
Malminkartanossa, tai paikallisten mukaan Maltsussa, toimii vanhempien yhteinen WhatsApp-ryhmä, jossa asukkaat ilmoittavat myytävistä lastenvaatteista ja muista lasten tarvikkeista.
Ryhmässä voi myös kysyä samassa perhetilanteessa olevien seuraa vaikka leikkipuistoon.
Nina Norri kehottaakin vanhempia aktiivisuuteen. On paljon mukavampi viettää parituntinen ulkona lasten kanssa aikuisseurassa.
"Totta kai toisinaan on raskasta, ja erityisesti silloin tuki on tarpeen. Paras kaverini sanoikin, että lapsenteko kannattaa suunnitella samaan aikaan hyvän ystävän kanssa. Yksin ei kannata kököttää, vaan mennä välillä vaikka perhekahvilaan."
Lasta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille hän lähettää terveiset sanomalla, että on ihanaa olla äiti.
Teksti ja kuva: Kirsi Riipinen