Myymäläpäällikkö jätti työnsä ja valitsi kauneudenhoitoalan opinnot

Heini Tuppurainen vaihtoi kaupallisen alan kauneudenhoitoalaan ja kertoo olevansa nyt unelmiensa työssä sopimusyrittäjänä.
Heini Tuppurainen seisoo työpaikkansa ovensuussa.

Heini Tuppuraisella on merkonomitausta. Hän sai kaupalliset opinnot valmiiksi 2014 ja teki niiden jälkeen töitä muun muassa myymäläpäällikkönä.

Hän muutti Kuopiosta Helsinkiin viisi vuotta sitten. Muutto sysäsi liikkeelle pohdinnat omista vahvuuksista.

– Aloin samalla miettiä, mitä niin sanotusti isona oikeasti haluaisin tehdä. Olen luonteeltani tosi tarkka, täsmällinen ja sosiaalinen. Lisäksi kauneudenhoitoala on aina kiinnostanut minua.

Hän huomasi, että tuolloin aikuisopiskelijana hänellä oli mahdollisuus päästä lyhytkoulutuksen ja työharjoittelun jälkeen Stadin AO:hon opiskelemaan kauneudenhoitoalaa.

Opintoja on nyt takana kolme vuotta. Edellisestä merkonomikoulutuksesta ei tullut hyvitystä, ja Tuppurainen halusi tehdä uudet opintonsa rauhalliseen tahtiin. Opintojensa alussa hän teki myös aiempia myymäläpäällikön töitään.

Hän sai opinnot valmiiksi kesänkorvalla.

Unelmapaikka koulun tiedotustilaisuudesta

Uuden aloittaminen vaatii rohkeutta ja itseensä luottamista. Tuppurainen kertoo, että opintojen alussa hän oli epävarma lukuisten uusien asioiden edessä.

– Opettajat ovat olleet ihania. He osasivat rohkaista juuri oikealla tavalla. Heidän kannustuksensa lisäksi sain varmuutta myös töitä harjoittelemalla.

Tutkintoon kuuluu paljon käytännön harjoittelua, joka opiskelijoiden kielellä tarkoittaa KOSia eli koulutussopimuksella tulevaa käytännön harjoittelua.

Tuppuraisen työharjoittelu eteni kolmessa eri jaksossa, joiden ajankohtaan hän pystyi vaikuttamaan hyvin. Kaksi ensimmäistä oli myymäläpainotteisia ja kolmas varsinainen onnenpotku.

Hän kuuli Kauneushoitola Blue Lagoon Beautystä koululla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, johon oli koottu työharjoittelumahdollisuuksia.

– Ajattelin tuolloin, että tuossa on minun paikkani!

Kauneushoitolan henkilöstö toimii yrittäjinä, joten myös Tuppurainen ryhtyi yrittäjäksi – vaikka oli vielä jokunen aika sitten ajatellut, ettei koskaan yrittäjäksi.

Tuppurainen ehti suorittaa Blue Lagoonissa harjoitteluja ja toimia samalla sopimusyrittäjänä noin vuoden ajan ennen valmistumistaan.

Koululla Merihaassa hän kävi opintojensa loppuaikoina lähinnä tekemässä opintoihin kuuluvia näyttöjä.

Ammattitaito koululta ja töistä

Tuppurainen tekee kauneushoitolassa kulmien laminointeja, ripsien kestotaivutuksia, sokerointeja, suihkurusketuksia ja jalkahoitoja. Syksyn aikana hänen tarkoituksenaan on erikoistua kasvohoitoihin.

– Olen saanut koululta perusosaamisen, kuten kasvo- ja jalkahoidot sekä myyntitaidon. Ammattitaito suihkurusketuksiin on tullut työn kautta.

Kauneudenhoitoala on laajasti kilpailtu. Tuppurainen sanoo, että ensimmäinen vuosi on yleensä vaikein mutta hän on ehtinyt tuona aikana saada hyvin omaa asiakaskuntaa.

– Olen tosi kiitollinen ja onnellinen, että olen päässyt tänne asti. Tämä työ on minulle se oikea, ja olen ylpeä siitä, mitä teen. Tunnen itseni onnekkaaksi.

Ihanat opettajat

Tuppurainen on sitä mieltä, että jos oma työ ei tunnu oikealta, kannattaa lähteä kohti omaa unelmaa. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan niin paljon muutenkin, joten miksei voisi opiskella myös kokonaan uutta ammattia?

– Mitä hävittävää silloin on? Jos ei kokeile, ei voi tietää, mitä edessä voisi olla.

Stadin AO:n Meritalossa saamaansa koulutusta hän kehuu vuolaasti. Opettajat olivat paitsi ammattilaisia, myös ihmisinä hienoja.

– Kun olin koulussa käymässä viimeisiä kertoja ja halasin opettajia, minulla oli tippa linssissä.

Teksti: Kirsi Riipinen, kuvat: Jussi Helttunen

Kiinnostuitko hius- ja kauneudenhoitoalan koulutuksesta? Voit opiskella parturiksi, kampaajaksi, kosmetologiksi ja kosmetiikkaneuvojaksi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Stadin AO:ssa!

Sinua voisi kiinnostaa