Tutkimuksen mukaan Suomeen muuttaneiden ulkomaalaistaustaisten osallistuminen työvoimaan on alemmalla tasolla ja tulotaso yleisesti ottaen matalampi kuin suomalaistaustaisilla. Tutkimus on jatkoa Helsingin kaupungin aikaisemmille selvityksille samasta aiheesta. Uusin tutkimus osoittaa, että koronapandemia keskeytti sitä edeltäneiden vuosien suotuisan kehityksen.
”Maahanmuuttajaväestö asuu kantaväestöä enemmän vuokralla, ja etenkin lapsiperheissä ahtaasti asuminen on yleistä. On kuitenkin muistettava, että maahanmuuttajaväestö, kuten muukaan väestö, ei ole yhtenäinen ryhmä. Kokonaiskuvaa ei kannata rakentaa ainoastaan vaikeimmassa tilanteessa olevien tai keskiarvojen perusteella. Maahanmuuttajien keskuudessa on esimerkiksi taustamaaryhmien ja sukupuolten välillä suuria eroja työllistymisessä ja työmarkkinoille sijoittumisessa”, sanoo tutkimuksen laatinut erikoistutkija Pasi Saukkonen Helsingin kaupungilta.
Maahanmuuttajat ja heidän lapsensa muodostavat kiinteän osan Espoon, Helsingin ja Vantaan väestöstä. Pääkaupunkiseudulla asui vuoden 2020 lopussa 220 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista noin 180 000 oli syntynyt ulkomailla. Heidän osuutensa seudun työikäisistä oli jo viidennes. Ulkomaalaistaustaisten suhteelliset väestöosuudet ovat Espoossa ja Vantaalla kasvaneet viime vuosina selvästi suuremmiksi kuin Helsingissä. Vuonna 2020 Helsingissä tähän väestöryhmään kuului 17 prosenttia väestöstä, Espoossa 19 prosenttia ja Vantaalla 22 prosenttia.
Maahanmuuttajaväestön työllisyystilanne ja tulotaso keskimääräistä heikompi
Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajien työllisyystilanne on selvästi heikompi kuin seudun suomalaistaustaisilla asukkailla. Vaikeamman työllisyystilanteen lisäksi on yleisempää, että maahanmuuttajaväestö sijoittuu heikommin urakehitystä mahdollistaville toimialoille ja alhaisempaa koulutustasoa vaativiin tehtäviin, ilmenee tutkimuksesta.
Suomeen muuttaneiden ulkomaalaistaustaisten tulotaso on yleisesti ottaen matalampi, ja suomalaistaustaisiin verrattuna suurempi osa pääkaupunkiseudun maahanmuuttajista myös sijoittuu alimpaan tuloneljännekseen. Vaikka maahanmuuttajien keskimääräinen tulotaso oli Espoon, Helsingin ja Vantaan alueella korkeampi kuin koko Suomessa, ero suomalaistaustaisten ja ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten välillä oli pääkaupunkiseudulla suurempi.
Keskimäärin katsottuna maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvat aikuiset pärjäävät koulutuksen, työllisyyden ja tulojen kautta tarkasteltuna elämässä huonommin kuin heidän suomalaistaustaiset ikätoverinsa. Molemmissa väestöryhmissä naisten tilanne näyttää koulutuksen ja työllisyyden osalta paremmalta kuin miesten.
Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajat asuvat kantaväestöä enemmän vuokralla. Alueen suomalaistaustaisista 61 prosenttia asui vuonna 2020 omistusasunnossa, kun taas ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista vastaava luku oli vain 26 prosenttia. Omistusasuminen kuitenkin yleistyy maassaolovuosien myötä.
”Maahanmuuttajien onnistuneella kotoutumisella pääkaupunkiseudulla on suuri merkitys paitsi Espoolle, Helsingille ja Vantaalle, myös koko Suomelle. Myös täällä syntyneiden muuttajien lasten oman paikkansa löytäminen yhteiskunnassamme on äärimmäisen tärkeätä”, erikoistutkija Saukkonen summaa.
Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla: asuminen, työllisyys ja tulot vuonna 2020
Tiivistelmä