Roihuvuoressa vietetään peruskorjatun Kirsikkapuiston avajaisia Puun päivänä tiistaina 27. syyskuuta 2022 kello 16–19. Samalla Helsingin kaupunki istuttaa puistoon rusokirsikan, joka on omistettu vuonna 2022 syntyneille ja syntyville lapsille.
Roihuvuoren Kirsikkapuiston tarina on yksi sykähdyttävimmistä puistotarinoistamme. Helsingissä asuvat japanilaiset halusivat lahjoittaa helsinkiläisille parasta, mitä he tietävät – kirsikkapuita – kiitokseksi siitä, että Helsinki on niin hyvä paikka asua.
Ensimmäiset puut istutetiin silloiseen Roihuvuoren aluepuistoon vuonna 2007. Ensimmäisessä kirsikankukkien katselujuhlassa, hanamissa, oli 300 henkeä, ja nyt kävijämäärä on paisunut lähes 30 000:een. Koko Helsinki tuntee tämän ainutlaatuisen puiston. Roihuvuoren asukkaat ovat ottaneet Kirsikkapuiston ja noin 700 metrin päässä olevan Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan ansiokkaasti omakseen järjestämällä tapahtumia kummassakin puistossa.
Peruskorjaus nosti puiston arvoiselleen tasolle
Valmistuneessa peruskorjauksessa tunnettu puisto on saanut edustavan, japanilaisvaikutteisen ilmeen ja entistä paremmat puitteet tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumakenttä on muotoiltu uudelleen, ja kentällä on tapahtumasähköpisteet.
Puiston kaakkoisosan vesiuoma on laajennettu siten, että puistoon syntyi kaunis lampimainen vesipinta istutuksineen. Padotuksen myötä myös mereen laskevan veden laatu paranee, ja muutoksilla vältetään lisäksi vesien tulviminen Abraham Wetterin tielle.
Uusilla istutuksilla on vahvistettu puiston japanilaista tunnelmaa. Vesistön lähelle on istutettu yhteensä 90 kappaletta erilajisia kirsikkapuita ja japaninjalopähkinöitä. Lammen ympäristön iiristarhaan on istutettu 2 800 kappaletta erilaisia iiriksiä. Lisäksi 70 000 sipulikukkaa ilahduttavat kirsikoiden kukkiessa. Japanilaistunnelmaa puistoon tuovat myös uusi portti sisäänkäyntiaukiolla, puusillat, rannan uusi oleskelulaituri ja piknikpöydät.
Puiston kunnostus tehtiin vuosina 2020–2021 ja viimeistelyjä vielä keväällä 2022. Kunnostus maksoi reilut kaksi miljoonaa euroa.
Puiston suunnittelusta on vastannut projektinjohtaja Raija Holopainen ja rakennusaikaisesta suunnittelusta projektinjohtaja Jere Saarikko Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta. Pääsuunnittelijat ovat olleet Tiina Perälä, Matti Liski ja Sofia Tigerstedt Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:stä sekä Perttu Hyöty, Olli Himanen, Mirja Luoma ja Mirja Toivari-Holm Sitowise Oy:stä. Urakoitsijana toimi Stara.
Puu vuoden 2022 lapsille sekä runsaasti japanilaista avajaisohjelmaa
Apulaispormestari Daniel Sazonov istuttaa avajaisten yhteydessä puun tänä vuonna syntyneiden ja syntyvien lasten kunniaksi ja lausuu avajaissanat. Perinne lapsille istutettavasta puusta alkoi viime vuonna, jolloin Kalasatamanpuistoon istutettiin vaahtera vuoden 2021 lapsille. Vuoden 2022 lapset saavat rusokirsikan, jonka lajike on Rancho. Puun kastelun hoitavat roihuvuorelaiset lapset.
Avajaisissa on tarjolla runsain mitoin japanilaista ohjelmaa, kuten butoh-tanssiesitys sekä ikebana eli kukkien esittelytaidetta. Lisäksi kendo-seura esittelee japanilaista miekkailua bambumiekoin. Avajaismusiikki soitetaan kotolla, joka on kanteleen tapainen soitin.
Tilaisuudessa on myös pientä japanilaishenkistä tarjoilua 400 ensimmäiselle. Japanilaisia herkkuja tarjoillaan yhdessä kombuchan kanssa.
Uudistettua Kirsikkapuistoa esitellään avajaisten aikana puiston suunnittelusta vastanneen maisema-arkkitehti Tiina Perälän johdolla. Opastetut kierrokset järjestetään kello 16.45 ja 17.15.
Avajaiset järjestetään yhdessä Roihuvuori-seuran kanssa, ja kaikki kaupunkilaiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Puisto sijaitsee Roihuvuoren vesitornin alapuolella, Sahaajankadun ja Abraham Wetterin tien kulmauksessa.
Kirsikkapuiston esittely Vihreät sylit -sivulla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuvat: Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy
Uutinen on julkaistu 23.9. ja sitä on päivitetty 26.9.