Lisää vehreyttä kantakaupungin kaduille ja aukioille – mielipidettäsi kaivataan

Helsinki lisää vehreyttä neljässä kantakaupungin kohteessa, joissa nykyisiä kiveysalueita ja pysäköintiruutuja muutetaan istutusalueiksi. Suunnittelua varten toivomme asukkailta näkemyksiä ja paikallistuntemusta.
Kartassa näkyvät kohteet, joihin suunnitellaan puiden ja erilaisten istutusten lisäämistä.
Kartassa näkyvät kohteet, joihin suunnitellaan puiden ja erilaisten istutusten lisäämistä.

Kohteet ovat Meritullintori Kruunuhaassa, Neljäs linja Kalliossa, Karjalankadun ja Porvoonkadun risteykseen jäävä aukio Alppiharjussa sekä Lemunkujan viereinen puistoalue Vallilassa. Osa kohteista on valittu asukkaiden laatimien OmaStadi-ehdotusten perusteella.

Suunnittelemme puiden ja erilaisten istutusten lisäämistä kantakaupungin nykyisille katu- ja puistoalueille. Toivomme asukkailta näkemyksiä suunnitelmista. Onko esimerkiksi oleskelumahdollisuuksia ja penkkejä riittävästi? Mitä mieltä olet istutuksista? Kysely on avoinna 21.8.-10.9.2024 Kerrokantasi-palvelussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Muutoksilla pyritään tekemään kohteista nykyistä vehreämpiä ja viihtyisämpiä. Muutoksilla parannetaan myös hulevesien ohjausta ja puuston kasvuolosuhteita sekä lisätään oleskelumahdollisuuksia. Toimenpiteillä vastataan myös kaupungin strategiseen tavoitteeseen lisätä katuvihreän määrää. Lisäksi toimenpiteillä pyritään vastaamaan kaupunkilaisilta tulleisiin toiveisiin katuvihreän lisäämisestä.

Suunnitelmat valmistuvat vuoden 2024 loppuun mennessä. Kohteiden rakentaminen alkaa vuonna 2025.