Alppilan Savonkadusta tavoitellaan kantakaupunkimaisen tiivistä, toimitilavaltaista aluetta kadun molemmin puolin. Nykyiselle Alppilan asuinalueelle on suunnitteilla lisää asuntoja. Savonkadusta on laadittu kolme alustavaa viitesuunnitelmaa, joihin pyydetään asukkaiden näkemyksiä Kerro kantasi -palvelussa 21.6. mennessä. Suunnitelmista keskustellaan Savonkadun maastokävelyllä 13.6.2022.
Savonkatua kehitetään viihtyisäksi katutilaksi kaventamalla nykyistä nelikaistaista läpiajoväylää sekä lisäämällä jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä. Alueen keskellä kulkeva merkittävä viheryhteys säilytetään ja puistoalueita kohennetaan oleskeluun ja viihtymiseen. Maiseman ja kaupunkikuvan kannalta keskeiset avokalliot ja lakialueet säilytetään.
Kaupunki on myöntänyt Savonkadun alueen kehittämisvarauksen NCC Property Development Oy:lle vuoden 2022 loppuun asti. Alueelle on suunnitteilla toimisto-, hotelli-, liiketila-, hybridi, opetustila- ja asuinrakennuksia alustavasti noin 160 000 kerrosneliömetrin verran, josta varauksensaajalle osoitettaisiin alustavasti mahdollisuus toteuttaa noin 45 000 k-m2 toimitilarakentamista.
”Esitetyissä vaihtoehdoissa rakentamisen määrä on kaikissa yhtä suuri eli yhteensä noin 140 000 kerrosneliömetriä, josta toimitilaa noin 120 000 k-m2 ja loput asumista. Maanalaisen yleisen pysäköintilaitoksen sijoittaminen alueelle on myös suunnittelussa", kertoo Heikki
Alén NCC Property Development Oy:sta.
Suunnittelualueella sijaitsee nykyisin kaksi oppilaitosrakennusta sekä yksityisessä omistuksessa oleva Alppitalon toimitilarakennus. Alppitalon omistava kiinteistöosakeyhtiö on hakenut tontilleen kaavamuutosta, jonka tavoitteena on nykyisen toimitilarakennuksen purkaminen ja korvaaminen uudella asuinkorttelilla.
Kaupungin tavoitteena on suunnitella aluetta kokonaisuutena, jonka vuoksi kehittämisvarauksen alainen alue ja Alppitalon tontti sisällytetään samaan asemakaavan muutokseen. Savonkadun viitesuunnitelmat ovat laatineet JKMM Arkkitehdit yhdessä kaupungin ja NCC:n kanssa. Newil & Bau kehittää Alppitalon asuintaloja, joiden suunnitelmat on laatinut Arkkitehtitoimisto ALA.
Savonkadun suunnitteluun voi osallistua vastaamalla kyselyyn ja osallistumalla maastokävelylle
Savonkadun kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on parhaillaan nähtävillä 21.6.2022 asti osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Alustaviin viitesuunnitelmiin voi tutustua Kerro kantasi -palvelussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Kaupunkilaisilta toivotaan näkemyksiä kolmen viitesuunnitelman osalta – mikä vaihtoehdossa on hyvää ja mikä vaatisi vielä kehittämistä. Näkemyksiä toivotaan myös siihen, mitä jatkosuunnittelussa tulisi ottaa huomioon.
”Kaupunkilaiset ovat olleet aktiivisesti mukana Savonkadun suunnittelussa jo alusta alkaen. Viitesuunnitelmat perustuvatkin aiemmasta vuorovaikutuksesta saatuihin lähtötietoihin ja palautteeseen. Meille on arvokasta saada suunnittelutyön tueksi alueen asukkaiden ja toimijoiden paikallista, kokemuksellista tietoa”, kuvaa hankkeen arkkitehti Paula Leiwo Helsingin kaupungilta.
”Suunnitelmavaihtoehdot eroavat toisistaan ratkaisuiltaan ja painotuksiltaan erityisesti kallio- ja viheralueiden osalta. Mikään vaihtoehdoista ei kuitenkaan toimi sellaisenaan jatkosuunnittelun pohjana. Vaihtoehtoja vertailemalla voimme löytää alueelle parhaiten sopivan ratkaisun, jossa on yhdistetty eri osia ehdotuksista”, lisää Leiwo.
Suunnittelun tavoitteita esitellään myös Savonkadun
maastokävelyllä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 13.6. kello 17-18.30. Kierros lähtee Pasilan peruskoulun pihalla osoitteessa Savonkatu 2.
Verkkokyselyn kommenteista ja maastokävelyllä nousseista näkemyksistä kootaan yhteenveto, jota käytetään apuna suunnitelmavaihtoehtojen arvioinnissa ja suunnitelman jatkokehittämisessä. Kaavaehdotus esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle arviolta kevättalvella 2023.
Seuraa Savonkadun kehitystä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Havainnekuva: JKMM Arkkitehdit
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)