Senaatintorille ja Hakaniemen hallille ei ole vielä löytynyt joulukuusta – puita voi tarjota 11. marraskuuta asti

Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat tarjota joulukuuseksi omalla tontillaan kasvavaa, hyväkuntoista ja suurikokoista metsäkuusta. Kaupunki hoitaa puun kaadon ja noudon.
The Christmas tree to be added to Senate Square will have a central place next to the Cathedral.
Senaatintorille tuleva joulukuusi pääsee keskeiselle paikalle Tuomiokirkon viereen. Kuva: Ami Hillberg

Helsingin kaupunki ei ole vielä saanut kaupunkilaisilta sopivia ehdotuksia joulukuuseksi. Ehdotuksia kaivataan viimeistään maanantaina 11. marraskuuta.

Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat tarjota tontillaan kasvavaa kuusta tuomaan yhteistä jouluiloa. Kaupunki toivoo kunnioitettavaan ikään päässeitä, terveitä, tuuheita ja oksistoltaan hyväkuntoisia metsäkuusia. Senaatintorin kuusi saisi olla 12–20 metriä korkea ja Hakaniemen hallin kuusi 12–15-metrinen.

Kaupungin metsurit kaatavat ja kuljettavat puun. Samalla lahjoittajalle tarjoutuu tilaisuus päästä maksutta eroon liian suureksi kasvaneesta kuusesta. Sen toivotaan sijaitsevan lähellä tietä, jolla pystyy kulkemaan järeä kalusto.

Joulupuu haetaan ja viedään torille kuun puolivälin tienoilla. Saman viikon lauantaina 23. marraskuuta avataan Aleksin joulukatu.

Kuusta voi tarjota sähköpostitse oheisille yhteyshenkilöille. Mukaan toivotaan valokuvaa, jossa puu näkyy kasvuympäristössään ja koko mitassaan.

 

Lisätiedot ja ehdotukset: 
työnjohtaja Ilkka Keko, Stara
p. 09 310 39918
ilkka.keko@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

arboristi Arto Kinnunen, Stara
p. 09 310 39974
arto.kinnunen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)