Seuraa ehdotusten toteuttamista OmaStadi.hel.fi -sivustolla

Seuraa ehdotusten toteuttamista OmaStadi.hel.fi -sivustolla. Tarkempaa tietoa löytyy, kun ehdotusten tiedot päivittyvät kevään kuluessa sivustolle.
Kuvassa on kolme piirroshahmoa, joista yksi ottaa ryhmästä kännykkäkuvan.

OmaStadin viime vuoden lokakuussa järjestetyssä äänestyksessä 75 ehdotusta eteni toteuttaviksi. Kaupunki toteuttaa kaikki ehdotukset. Valmistelu on jo käynnistynyt kaupungin toimialoilla. Ehdotusten tiedot päivittyvät kevään kuluessa seurantasivustolle.

OmaStadin ehdotukset valmistuvat kukin omassa aikataulussaan. Tarkempaa tietoa aikatauluista löytyy OmaStadi-sivustolta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), kun ehdotusten tiedot päivittyvät kevään kuluessa. Jokaisen ehdotuksen kohdalle tulee myös muuta ajankohtaisista lisätietoa esimerkiksi vuorovaikutuksesta.

Joitakin ehdotuksia tarkennetaan vielä kaupunkilaisten kanssa muun muassa verkkokommentoinnin avulla. Toisten ehdotusten tiimoilta tullaan mahdollisesti myös järjestämään vuorovaikutustilaisuuksia.

Kaupunkiympäristön toimiala toteuttaa suurimman osan ehdotuksista, yli 60 ehdotusta. Ehdotusten valmistelu on jo hyvässä vauhdissa.
– Hankkeiden suuri määrä yllätti iloisesti, ja siitä syystä ehdotukset toteutetaan porrastetusti vuosien 2022 ja 2023 aikana, sanoo projektinjohtaja Nina Mouhu kaupunkiympäristön toimialalta.

Jalkautuvaa päihdetyötä Keskiselle alueelle -ehdotus

Yksi ensimmäisistä hankkeista, jonka toteutuksen suunnittelu on juuri käynnistynyt, on sosiaali- ja terveystoimialan vastuulle kuuluva Jalkautuvaa päihdetyötä Keskiselle alueelle -ehdotus. Hankkeesta vastaavan, erityissuunnittelija Joonas Munckin mukaan, toiminta käynnistyy mahdollisesti jo syksyllä.
– Keskisen alueella on kaupungin palveluiden ohella paljon järjestöjen tarjoamia päihdepalveluita. Hanke tullaankin toteuttamaan laajassa yhteistyössä järjestöjen ja verkostojen kanssa, toteaa Munck.

Ehdotuksen tekijä Laura Kyntölä on iloinen siitä, että se keräsi toiseksi eniten ääniä Keskisellä alueella ja etenee.
– Toivon, että ehdotus innostaisi ihmisiä ajattelemaan kaupunkia enemmän asiakkaiden ja kohderyhmien tarpeiden kautta, sanoo Kyntölä.

OmaStadi on helsinkiläinen tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia

Viime vuoden lokakuussa järjestetyssä OmaStadin äänestyksessä ääntään käytti 47 064 kaupunkilaista eli 8,1 prosenttia äänioikeutetuista helsinkiläisistä. Tuhannet helsinkiläiset osallistuivat viime vuoden aikana Helsingin viihtyisyyttä ja toimivuutta kohentavien ideoiden kehittämiseen yhteistyössä kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

OmaStadi on Helsingin kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Helsinki käyttää 8,8 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Ideoista kehitetään yhdessä ehdotuksia, joista kaupunkilaiset äänestävät. Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset.

Lue lisää:

OmaStadin seurantasivu toteuttaville ehdotuksille (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Löydä tapasi osallistua ja vaikuttaa Helsinngin kehittämiseen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Piirroskuva: Minna Alanko, Helsingin kaupungin aineistopankki.