Stadin AO:ssa opiskelijat saavat vaikuttaa ja luoda verkostoja

Stadin AO:n 22 000 opiskelijalla on entistä paremmat mahdollisuudet muovata opintopolkuaan ja verkostoitua työnantajien kanssa jo opiskeluvaiheessa.

Stadin AO:n opiskelijat oppilaitoksen tiloissa.

Stadin AO on Suomen suurin toisen asteen oppilaitos, jossa voi opiskella yli 60 ammatillista tutkintoa. Opinnoissa kannustetaan nykyään yhteisöllisyyteen, yhdessä tekemiseen ja yrittäjämäiseen asenteeseen.

Pintakäsittelyalan perustutkintoa Stadin AO:ssa suorittavalle Emir Elviselle, 20, ammatillinen koulutus oli itsestäänselvä valinta, vaikka omaa alaa pitikin ensin etsiä.

– Nautin käytännönläheisestä opiskelusta ja haluan päästä nopeasti työelämään. Stadin AO:ssa opintoihin kuuluu alusta saakka paljon työharjoittelua ja opintoja voi suorittaa joustavasti omassa tahdissa. Se vaatii omatoimisuutta, mutta on myös kasvattanut itseluottamustani.

Emir toivoo, että Suomessa päästäisiin jo irti vanhanaikaisesta ajatusmallista, jossa lukiota pidetään ainoana oikeana opiskeluväylänä.

Ammatillinen koulutus tarjoaa valtavasti vaihtoehtoja jo opintojen aikana. Toki paljon on omasta aktiivisuudestakin kiinni: opiskeluajasta saa paljon enemmän irti, jos lähtee mukaan esimerkiksi opiskelijatoimintaan. Itse toimin tutorina.

Oman yrityksen perustaminen kuuluu Emirin haaveisiin. Siihen hänen on mahdollisuus saada opetusta ja ohjausta jo opiskeluaikana yrittäjyysopinnoissa.

– Olisi mahtavaa yhdistää jossain vaiheessa voimat jonkun toisen kaverin kanssa ja lähteä rakentamaan sitä kautta liiketoimintaa. 

Ammatillinen koulutus on valttikortti  

Sara Al-Qaysi, 22, päätyi peruskoulun jälkeen lukioon, mutta huomasi kaipaavansa pian rinnalle konkreettisempaa tekemistä. Nyt Sara suorittaa kaksoistutkintoa, jossa hän saa laboratorioalan ammatillisen perustutkinnon lisäksi myös ylioppilastutkinnon.

– Tämä on ollut minulle paras malli. Lukiopuolella on ehkä enemmän aikataulupaineita, mutta Stadin AO:ssa opiskelu on itsenäistä. Opettajat ymmärtävät, että lukiokin lohkaisee osan ajastani.

Sara uskoo, että ammatillisesta koulutuksesta voi tulla jo varhain hänen valttikorttinsa työmarkkinoilla.

– Olen huomannut, että työnantajat arvostavat ammatillista koulutusta ja ottavat mielellään hakemuksia vastaan jo nyt opiskeluvaiheessa. Stadin AO:ssa järjestetään Meet & greet -tapahtumia, joissa on mahdollisuus verkostoitua potentiaalisten työnantajien kanssa.

Sara on Emirin tavoin aktiivisesti mukana opiskelijatoiminnassa. Vaikuttajafoorumissa hän tapaa säännöllisesti myös Stadin AO:n johtoa ja pääsee tuomaan esille opiskelijoiden ääntä.

– Vaikuttaja- ja opiskelijafoorumit ovat todella rentoja tilaisuuksia, joissa ei tarvitse pelätä mielipiteidensä ääneen sanomista. Meillä on ollut todella hyviä keskusteluja.

Uudet ja modernit toimipaikat 

Viime vuosina Stadin AO:ssa on tehty isoja investointeja myös oppimisympäristön modernisoimiseksi. Myllypuron toimipaikka valmistui syksyllä 2023 ja Roihupeltoon avataan vuonna 2026 uusi oppimisympäristö 4500 opiskelijalle.

Rakennukseen siirtyvät osa tekniikan alan, palvelualojen ja sosiaali- ja terveysalan koulutuksesta sekä tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA) ja nuorten työpajojen toimintaa.

– Saamme nykyaikaisen oppimisympäristön, jossa on kiinnitetty huomiota välineistöön, varastointiin ja automatiikkaan, pintakäsittelyalan opettaja Tove Alcenius kertoo.

Alcenius on nähnyt ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneen kehityksen. Opiskelijan vahvuuksia ja aiempaa osaamista pyritään huomioimaan entistä paremmin jo opintojen alkuvaiheessa.

– Yksi isoimmista muutoksista on se, että nuoret ja aikuisopiskelijat ovat nyt yhteisissä ryhmissä. Omaa opintopolkua on myös mahdollisuus räätälöidä yksilölliseksi. Stadin AO:ssa opintoja voi edistää läpi vuoden.

Yleensä ammatilliset opinnot käydään kahdessa, kolmessa vuodessa. Perustutkinto koostuu 180 osaamispisteestä, joista yhteisten tutkintojen osuus on 35 osaamispistettä. Tutkinto tai tutkinnon osia on mahdollisuus suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jolloin opinnot suoritetaan oman alan työpaikassa. 

Monimuotoinen opiskelupolku 

Opiskelijatoiminnan ja osallisuuden lehtori Katriina Turunen kiittelee Stadin AO:n opiskelijoita aktiivisuudesta ja vaikuttamisen halusta.

– Meidän opiskelijoilla on paljon hyviä ajatuksia ja myös rohkeus tuoda mielipiteensä esiin. He ovat kiinnostuneita koulutuksesta, työelämästä ja tulevaisuudestaan.

Sara Al-Qaysi on samaa mieltä ja kertoo esimerkin.

– Olemme puhuneet opiskelukavereiden kanssa paljon hallituksen viimeaikaisista leikkauksista ja niiden vaikutuksista nuorten hyvinvointiin ja taloustilanteeseen. Minä en haluaisi joutua tilanteeseen, jossa joutuisin ottamaan opintolainaa.

Katriina Turunen ymmärtää huolenaiheen. Hän toivoo, että Suomessa arvostettaisiin ammatillista koulutusta jatkossakin ja tuettaisiin monimuotoisia opiskelupolkuja.

– On ihan luonnollista, että nuori opiskelija ei heti tiedä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Ammattia voi joutua vähän hakemaan, eikä siitä saisi rangaista. Opiskelu on kasvua osaksi yhteiskuntaa ja työelämää. 

Katriina Turunen toivoo, että Suomessa arvostettaisiin ammatillista koulutusta jatkossakin ja tuettaisiin monimuotoisia opiskelupolkuja. Kuva: Sanna Wallenius
Katriina Turunen toivoo, että Suomessa arvostettaisiin ammatillista koulutusta jatkossakin ja tuettaisiin monimuotoisia opiskelupolkuja. Kuva: Sanna Wallenius

Stadin AO:ssa opiskelijoita kuunnellaan

Stadin AO:ssa toteutetaan kaksi kertaa vuodessa pedagoginen hyvinvointikysely, jonka tulokset ovat olleet rohkaisevia. Valtaosa Stadin AO:n opiskelijoista kokee olonsa turvalliseksi ja kertoo voivansa hyvin.

– Uskon, että tähän on vaikuttanut myös se, että olemme koronapandemian jälkimainingeista saakka panostaneet juuri opiskelijatoiminnan kehittämiseen, Katriina Turunen pohtii.

Parhaillaan Stadin AO:ssa kehitetään turvallista ilmoituskanavaa, jossa kuka tahansa opiskelija voi ilmoittaa anonyymisti kokemastaan kiusaamisesta, häirinnästä tai syrjinnästä.

– Haluamme, että opiskelijat tulevat meillä kaikin tavoin kuulluksi. Vaikka sitten anonyyminä, jos aihe on arkaluontoinen.

Stadin AO:ssa tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia yhteisillä tapahtumilla ja toiminnalla, kuten hyvinvointikahviloilla ja liikkumisen edistämisellä. Opiskelijoiden toiveena olisi saada ammatilliseen koulutukseenkin lukion kaltaisia perinteitä, kuten vanhojentansseja.

– Haaveena on, että saisimme vielä joskus järjestettyä Stadin AO:ssa AmisGaalan, joka yhdistäisi kaikkien toimipaikkojen opiskelijat, Turunen kertoo.

Opiskelupaikkaa vielä etsiviä Turunen rohkaisee tutkimaan myös ammatillisen koulutuksen valikoimaa.

– Se ei tarkoita sitä, että sulkisit muut ovet edestäsi. Päinvastoin: ammatillinen koulutus avaa mahdollisuuksia ja on aivan yhtä arvokas opiskelupolku kuin lukiokin.

Teksti ja kuvat: Sanna Wallenius

Sinua voisi kiinnostaa