Stadin Silakkamarkkinoita vietetään Kauppatorilla perinteisesti sunnuntaista lauantaihin 2.–8. lokakuuta. Kalaa voi ostaa suoraan 26 eri puolilta Suomea tulevalta kalastajalta. Kalastusalusten lisäksi Kauppatorille ankkuroituvat markkinaviikoksi perinnepurjelaivat Albanus, Olga, Vivan ja Valborg.
Pormestari Juhana Vartiainen avasi Silakkamarkkinat purjelaiva Vivanin kannella sunnuntaina kello 10. Avajaispäivän ohjelmaan kuului myös Silakkasoutu Suomalaisen Klubin Puhallinorkesterin säestämänä. Lisää musiikkia kuullaan keskiviikkona, kun näyttelijä-muusikot Antti Autio ja Vera Veiskola esittävät Meriteatterin hilpeänhaikeita kappaleita.
Parhaat silakkatuotteet Tirmosta ja Taivassalosta
Perinteiseen tapaan Stadin Silakkamarkkinoiden avajaispäivänä kokoontunut Silakkaraati palkitsi vuoden parhaat silakkatuotteet. 1970-luvulta saakka vaihtuvin jäsenin toiminut Silakkaraati valitsee vuosittain kolme parasta tuotetta Stadin Silakkamarkkinoiden tarjonnasta kategorioissa Vuoden maustekala sekä Silakkayllätys. Raati antaa tuotteille pisteitä perustuen makuun, ulkonäköön, tuoksuun ja koostumukseen.
Vuoden maustekala -sarjan pääpalkinnon voitti Magnus Nyholm Tirmosta. Toiseksi tulivat Leif ja Gerd Bergman Getasta Ahvenanmaalta ja kolmanneksi Jörgen ja Johanna Kellgren Pellingistä. Tuomaristo painotti valinnoissaan erityisesti maun vivahteita ja suutuntumaa.
Silakkayllätys-sarjassa voiton vei Pirjo ja Reima Salosen tillisilakka Taivassalosta. Tuomariston vakuutti kaunis esillepano sekä pippurisen raikas ja tasapainoinen maku. Toiseksi tuli Krister Hellströmin chilisilakka Inkoon Degerbystä ja kolmanneksi Liisa Vainion suutarinlohi Taivassalosta. Kaikki palkitut tuotteet ovat myynnissä kalastajien myyntipisteillä.
Ruoka- ja kalastusalan ammattilaisista sekä silakkaruokien ystävistä koostuvassa Silakkaraadissa olivat mukana apulaispormestari Daniel Sazonov, kalastusbiologi Malin Lönnroth Kalatalouden keskusliitosta, Benjamin Skwarek Helsingin nuorisoneuvostosta, Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung, Marjukka Mikkola Uudenmaan Martoista, erityisasiantuntija Elina Ovaskainen Maa- ja metsätalousministeriöstä, Hufvudstadsbladetin toimittaja Jonas von Wendt, Finlandia-talon keittiöpäällikkö Mika Jokela sekä ruoan ja koulutuksen asiantuntija Viivi Maskulin.
– Kunnianhimo, osaaminen ja intohimon taso olivat korkealla. Joukosta jotkut halusivat jalostaa klassikoita ja jotkut taas luoda jotain aivan uutta – kuten kaikilla luovilla aloilla, sanoo Silakkaraadin puheenjohtajana toiminut Sören Lillkung.
Stadin Silakkamarkkinoita vietetään Kauppatorilla lauantaihin 8. lokakuuta saakka. Sunnuntaina 9. lokakuuta Silakkamarkkinoiden jälkeen Kauppatorin valtaa perinteinen Purjelaivapäivä.
Stadin Silakkamarkkinat on avoinna Kauppatorilla 2.–8. lokakuuta. Myyntiaika on sunnuntaista perjantaihin kello 9–19 ja lauantaina kello 9–16. Markkinoiden päätyttyä Kauppatorilla vietetään seuraavana päivänä 9. lokakuuta Purjelaivapäivää 35. kerran.
Kalastus ja lähikalan syöminen vähentävät Itämeren rehevöitymistä
Stadin Silakkamarkkinoita on juhlittu Helsingissä vuodesta 1743. Nykyään silakkamarkkinoita vietetään myös Itämeren suojelun merkeissä. Helsingin kaupunki on mukana Itämerihaasteessa, joka on avoin kansainvälinen toimijaverkosto Itämeren ja lähivesien suojelemiseksi.
Lähikalaa kannattaa suosia, sillä kalastus poistaa ravinteita merestä. Silakkamarkkinoiden kalastajat nostavat vuosittain Itämerestä markkinoille myyntiin yli 16 000 kg silakkaa. Tämä saalis estää meren rehevöitymistä 64 miljoonan leväkilon verran. Helpoimpia tapoja, joilla jokainen voi vaikuttaa Itämeren rehevöitymiseen ovat kalastaminen ja särkikalan syöminen.
Lisää aiheesta
silakkamarkkinat.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuva: Eetu Ahonen
Uutinen on julkaistu 21.9. ja sitä on päivitetty 30.9. ja 3.10.