Suomenlinnan reittien kunnostamisessa alkamassa viimeiset isot työvaiheet

Ison Mustasaaren reittien kunnostus etenee suunnitellusti Suomenlinnassa.
Työt käynnissä Isossa Mustasaaressa syyskuussa 2022. Kuvassa työmaa-aitoja ja rakennus.

Ison Mustasaaren reittejä kunnostetaan Suomenlinnassa vaiheittain kolmessa osassa. Lokakuussa on alkamassa loppurutistus isojen töiden osalta, minkä jälkeen työmaa hiljenee talvitauolle. Tavoitteena on, että isot työt valmistuvat marraskuun alkuun mennessä. Keväälle 2023 jää viimeistelytöitä, jolloin työmaajärjestelyt kevenevät huomattavasti nykyisestä.

Ison Mustasaaren reittien kunnostus etenee suunnitellusti Suomenlinnassa. Syksyn aikana Suomenlinnassa on käynnissä kaukolämpötöitä, sähköverkon suojaputkitöitä, televerkon kunnostustöitä sekä ulkovalaistukseen liittyviä töitä. Myös vesijohtojen uusiminen on loppusuoralla, ja viimeiset vesijohtojen liitokset saadaan valmiiksi lokakuussa.

Käynnissä olevat työvaiheet edellyttävät massiivisia kaivutöitä Lennätinmäen ympäristössä sekä Upseerikerhon, Suomenlinna-keskuksen ja Sotamuseon edustalla. Kiinteistöihin kulku on turvattu töiden ajan, mutta jalankulkijat on ohjattu kiertoreiteille. Kaivutöiden lisäksi Suomenlinnassa aloitetaan pinta- ja kiveystöitä kuluvan syksyn aikana.

Kaikki kaivutyöt saadaan valmiiksi ennen talvitauolle siirtymistä, joten työmaan aitaukset ja kiertoreitit lähtevät pois talven ajaksi. Silti työmaalla ei näytä vielä valmiilta, sillä Suomenlinnassa jatketaan pinta- ja kiveystöitä keväällä 2023. Pinta- ja kiveystyöt tehdään alueittain, minkä ansiosta työmaajärjestelyt kevenevät tuolloin merkittävästi. Reittien viimeistelytyöt jatkuvat syksyyn 2023 saakka.

Työt jatkuvat Piperin puistossa

Urakan aikana kunnostetaan Ison Mustasaaren reittien lisäksi myös historiallisesti arvokas Susisaaressa sijaitseva Piperin puisto. Puiston reittejä kunnostetaan syksyn ajan, minkä lisäksi puistossa olevan kahvilan viereen aletaan rakentaa pergolaa lokakuussa.

Lisäksi syksyn aikana korjataan Piperin puiston portaita ja rakennetaan aita puiston reuna-alueille. Syksyn mittaan puistoon istutetaan myös uusia puita.

Tavoitteena on, että Piperin puiston työt valmistuvat vuoden 2022 loppuun mennessä. Piperin puistossa pidettiin kesällä taukoa töistä, jotta puistossa sijaitseva kahvila pystyi toimimaan kesän ajan.

Vanhojen rakenteiden sijainti yllätti

Vaikka reittien kunnostaminen ja Piperin puiston rakentaminen ovat edenneet suunnitellun mukaisesti, yllätyksiltäkään ei ole täysin vältytty, sillä suunnitelmissa olleiden rakenteiden sijainnit eivät ole vastanneet täysin todellisuutta.

Esimerkiksi kalliota on jouduttu poistamaan paikoista, joissa kalliota ei oletettu olevan. Kalliota on kuitenkin louhittu niin vähän kuin mahdollista. Samoin olemassa olevat kunnallistekniset rakenteet ovat osin sijainneet hieman eri paikoissa kuin suunnitelmissa on ajateltu, minkä vuoksi uudelle tekniikalle on pitänyt etsiä osin uutta tilaa.

Suomenlinnassa on ollut käynnissä myös toisia työmaita, joten töitä on sovitettu yhteen muiden toimijoiden kanssa.

Linnoitus säilyttää uniikin luonteensa kunnostuksen jälkeenkin

Kunnostustyöt tehdään historiaa vaalien, sillä töiden aikana käytetään Suomenlinnalle tyypillisiä materiaaleja. Samoin reittien kunnostuksessa kiinnitetään erityistä huomiota alueen alkuperäisen ilmeen säilyttämiseen.

Alkuperäinen ilme näkyy esimerkiksi Suomenlinnaan sopivana kasvillisuutena sekä makadam-pinnoitteena. Historiallinen makadam-pinnoite on tehty suunnitelmien mukaisesti Suomenlinnan rantakasarmin edustalle.

Merkittävän kunnostuksen jälkeen Suomenlinna on siis edelleen autenttinen, mutta entistä toimivampi maailmanperintökohde. Kunnostustöiden ansiosta asukkaat saavat nykyaikaiset ja toimivat kunnallistekniset ratkaisut, kuten uuden vesihuollon ja kaukolämmön, jotka toimivat pitkälle tulevaisuuteen. Samalla kunnostettujen reittien esteettömyys paranee ja kunnossapito helpottuu.

Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde sekä kansainvälisesti arvokas kulttuurihistoriallinen ympäristö. Vuosittain siellä vierailee lähes miljoona kävijää. Suomenlinna on myös koti 800 helsinkiläiselle.

Hankkeen urakoitsijana toimii Stara.

Suomenlinnan kadut: reittien ja Piperin puiston kunnostus

Kuva: Kati Manner / Suomenlinnan hoitokunta

Sinua voisi kiinnostaa

Vaalea terminaalirakennus, puu, pensaita ja moottoripyörä kesäpäivänä

Malminkentän Terminaalissa tehdään julkisivukorjauksia

Julkaistu:
Lapinlahden sairaalapuistoa kuvattuna merenlahden yli. Hopeasalavien vieressä Venetsia-talo.

Lapinlahden sairaalapuistossa alkaa tukimuurin peruskorjaus

Julkaistu:
Yksi Suomenlinnan mukulakivikaduista, jossa työmaa-alue rajattu merkein.

Suomenlinnan reittien peruskorjaus on valmistunut

Julkaistu: