Pormestari Juhana Vartiainen isännöi 20. huhtikuuta 2022 Helsingin kaupungin vuotuista suurlähettiläiden tilaisuutta. Pikku-Finlandiassa järjestetty vastaanotto kokosi yli 70 Helsingissä sijaitsevien suurlähetystöjen ja muiden kansainvälisten organisaatioiden edustajaa lähes 60 maasta.
Helsinki jatkaa uuden Kasvun paikka -kaupunkistrategiansa mukaisesti kaupungin kansainvälisen painoarvon kasvattamista ja aktiivista roolia kansainvälisenä toimijana. Tavoitteena on kokoaan suurempi Helsinki maailmalla.
”Säännölliset keskustelut suurlähettiläiden kanssa antavat mahdollisuuden löytää uusia kansainvälisiä yhteistyömuotoja ja edistää Helsingin tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla. Kaupungit voivat oppia toisiltaan ja olen huomannut, että keskustelut avaavat myös uusia ajatusuria. Toivonkin, että yhteistyö jatkuu tiiviinä myös tulevina vuosina”, pormestari Vartiainen toteaa.
Helsingin kansainvälisellä toiminnalla tuetaan kaupungin strategian toteutusta, kuten ilmastonmuutoksen hillintään, kaupunkikehitykseen ja muuhun kestävään kasvuun liittyviä toimenpiteitä. Verrokki- ja kumppanikaupunkien kanssa tehtävä yhteistyö on erityisen tärkeää koronasta palautumisessa sekä Ukrainan kriisiin liittyvien kysymysten ratkaisussa.
Tänä vuonna suurlähettiläiden tilaisuudessa päällimmäiseksi aiheeksi nousi Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä sotatilanne Ukrainassa. Pormestari Vartiainen ja Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova keskustelivat tilaisuudessa siitä, miten eurooppalaiset kaupungit voivat parhaiten auttaa sodan runtelemia kaupunkeja Ukrainassa, ja osallistua maan jälleenrakennukseen sodan päätyttyä.
”On sanomattakin selvää, että Helsingin kaupunki tuomitsee jyrkästi Venäjän aloittaman sodan Ukrainassa ja on yhdessä EU:n kanssa ukrainalaisten tukena. Helsinki ja Suomen muut suuret kaupungit ovat tukeneet Ukrainaa suoraan humanitaarisella avulla. Huoli Ukrainan tilanteesta on yhteinen ja kansainvälisellä yhteistyöllä on valtava merkitys avun koordinoimisessa ja perille saamisessa”, pormestari Vartiainen painottaa.
Kuva Ilkka Ranta-aho: Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova ja Helsingin pormestari Juhana Vartiainen Helsingin kaupungin vuotuisella suurlähettiläiden vastaanotolla 20.4.2022.