Terveydenhuoltoa vuorokauden ympäri Belgian konserttimatkalla

Työterveys Helsingin työterveyshoitaja piti huolta Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden terveydestä Belgian konserttimatkalla syksyllä 2019.

Helsingin kaupunginorkesteri konsertoi Brysselissä ja Bruggessa Belgiassa viime syksynä. Poikkeuksellisella ja tiivistahtisella kiertueella oli mukana Tero Saarinen Companyn tanssiryhmä.

Mukana matkalla oli myös kaupunginorkesterin oma työterveyshoitaja Minna Mattila Työterveys Helsingistä. Hän on kuulunut matkavahvuuteen jo vuodesta 2014.

–On itsestään selvää, että Minna tulee mukaan konserttimatkoillemme. Hänen roolinsa muusikoiden terveyden ja hyvinvoinnin tukijana on osoittautunut niin hyväksi. Minnalle on helppoa jutella terveysasioista, sillä hän tuntee ihmiset ja heidän työnsä ja me tunnemme hänet vuosien ajalta, orkesteripäällikkö Jere Siukola Helsingin kaupunginorkesterista kehuu.

Idea työterveyshoitajan mukaan ottamisesta konserttimatkoille tuli aikanaan silloiselta intendentiltä, jolla oli kokemusta siitä, että muusikoiden on helpompaa esimerkiksi pienissä asioissa lähestyä hoitajaa kuin lääkäriä.

Viestittely alkaa jo lentokoneessa

Siukola kertoo, että Mattila on Helsingin kaupunginorkesterin palveluksessa koko matkan ajan vuorokauden ympäri. Hän matkustaa samoilla kulkuvälineillä, seuraa harjoituksia, istuu konserttisalien takahuoneessa, ruokailee muusikoiden kanssa ja muina aikoina päivystää matkapuhelimessa.

–Belgiaan suuntautuneella matkallakin työ alkoi jo lentokoneessa, kun aloin saada viestilappuja muusikoilta. Yksi tarvitsi päänsärkylääkettä, toinen antihistamiinia, Mattila kertoo.

Muusikoilla on monenlaisia hoidon tarpeita konserttimatkan aikana. On orastavaa flunssaa ja tapaturmia, vatsakipua ja migreeniä, kuivuudesta kärsiviä silmiä ja haavoja, jopa esiintymisjännitystä. Joskus kotimaasta tulee surullisia uutisia, jotka vaikuttavat mielialaan.

–Vaivat ovat tyypillisesti pieniä, mutta ne on tärkeä hoitaa kuntoon, etteivät ne pitkity ja mutkistu. Näin harjoitukset ja konsertit sujuvat mahdollisimman hyvin, Mattila painottaa.

Tarvittaessa hän konsultoi koto-Suomessa olevaa työterveyslääkäriä tai työterveyspsykologia etänä.

Mattilalla on vahvana mielessään se onnistumisen hetki, kun Brysselin konsertti päättyi. Pienet Suomen liput liehuivat katsomossa ja yleisö riemuitsi.

Ennakoiva ja joustava ote saa kiitosta

Siukolan mukaan yhteistyö Mattilan kanssa sujuu yhdessä sovitulla toimintatavalla. Siukola ottaa hyvissä ajoin yhteyttä Mattilaan.

–Matkan lähestyessä käymme läpi matkan aikatauluineen. Minna myös lähettää meille yleisiä neuvoja, joiden avulla jokainen voi itse ennakoida terveyteensä liittyviä asioita, Siukola kertoo.

Siukola ei pysty kuvittelemaan, että Mattila suurine nahkaisine lääkelaukkuineen ei olisi kaupunginorkesterin mukana. Osallistuminen antaa muusikoille ja hallintohenkilöstölle rauhan keskittyä omaan työhön ja varmistaa, että asiat etenevät suunnitellusti.

–Jo Minnan läsnäolo, se tieto, että hän voi tarvittaessa auttaa, rauhoittaa. Olen todella tyytyväinen tähän ennakoivaan ja joustavaan yhteistyöhön, Siukola korostaa.


Teksti: Katja Alaja 
Kuva: Maarit Kytöharju 

Juttu on julkaistu alunperin Työterveys Helsingin toimintakertomuksessa 2019. Pääset näkemään koko julkaisun tästä.