Tule juhlimaan ystävänpäivää Jätkäsaareen – kaveripenkki ja liikuntatempaus kutsuvat kohtaamisiin!

Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistossa vietetään ystävänpäivää iloisessa seurassa perjantaina 14. helmikuuta, kun eri-ikäiset kaupunkilaiset kokoontuvat yhteisen ulkoilun ja toiminnan äärelle. Tapahtumassa kohtaavat päivätoiminta Ilon Pilkkeen asiakkaat, koululaisryhmät ja lähialueen asukkaat.
Kaksi tyttöä luistelemassa ulkojäällä Jätkäsaaressa.
Kaveripenkiltä löytyneen uuden ystävän kanssa voi mennä myöhemmin vaikka luistelemaan. Kuva: Jussi Hellsten

Yhteisöllinen tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden yhdessäoloon, liikuntaan ja mukavaan tekemiseen. Ohjelmassa on muun muassa kaiken tasoisille kuntoilijoille sopiva puistojumppa sekä Jätkäsaaren ystäväkirjan kokoaminen kirjaston pisteellä. MLL Ruoholahden-Jätkäsaaren paikallisyhdistys järjestää myös Hyväntoivonpuistoon teemaan liittyvän suunnistusradan.

Lisäksi tilaisuudessa otetaan käyttöön Hyväntoivonpuiston kaveripenkki, jonka toivotaan kannustavan jatkossakin alueen asukkaita kohtaamisiin ja uusiin tuttavuuksiin. Toive kaveripenkistä on alun perin tullut Jätkäsaaren alueen asukkailta.

Ikäihmisille tärkeä ulkoilumahdollisuus

Töölön seniorikeskuksen vastaavan ohjaajan Hanna Paunosen mukaan tapahtuma on erityisen merkityksellinen päivätoiminnan asiakkaille.

– Olimme erittäin iloisia, kun meitä pyydettiin mukaan tapahtumaan, joka yhdistää eri-ikäiset alueen asukkaat, ja erityisesti ikäihmiset, nauttimaan talvisesta ulkoilusta. Ulkoilulla on suuri merkitys ikäihmisille, sillä monelle päivätoimintapäivä on ainoa hetki päästä ulkoilemaan ja viettämään aikaa muiden kanssa. Tapahtuma tarjoaa myös oivan tilaisuuden sukupolvien kohtaamiseen ja yhteisiin elämyksiin, Paunonen kertoo.

Töölön seniorikeskus järjestää myös Jätkäsaaressa sijaitsevan päivätoiminta Ilon Pilkkeen toimintaa.

Koko asuinalueen yhteinen hetki

Tapahtuma järjestetään Helsingin kaupungin alueellisten palvelujen ja toimijoiden sekä MLL:n paikallisyhdistyksen yhteistyönä. Mukana järjestelyissä on myös eteläisen suurpiirin stadiluotsi Lotta Jäättelä.

– Tapahtumaan on tulossa mukavasti eri-ikäisten osallistujien ryhmiä. Toivotamme lähialueen asukkaat lämpimästi tervetulleiksi mukaan iloiseen puistotapahtumaan!, Jäättelä sanoo.

Ystävänpäivätapahtuma järjestetään perjantaina 14. helmikuuta klo 10.30–12.00 Hyväntoivonpuistossa Kap Hornin kadun kohdalla. Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan yhteisestä ulkoiluhetkestä ja pienestä tarjoilusta! 

Hyväntoivonpuiston penkki Jätkäsaaressa.
Jätkäsaaren kaveripenkki saa tunnistettavan laatan, jonka avulla penkin löytää myös ystävänpäivätapahtuman jälkeen. Kuva: Harri Saarinen

Sinua voisi kiinnostaa