Uudet HR-suunnittelijat ovat tulleet osaltaan vahvistamaan työtä, jota on jo pitkään tehty henkilöstön saatavuuden edistämiseksi niin varhaiskasvatusyksiköissä ja kouluissa kuin toimialan hallinnossakin.
Suunnittelijat keskittyvät tukemaan esihenkilöitä rekrytoinnin haasteissa sekä löytämään uusia tapoja tavoittaa ja kohdata hakijoita.
Lapsen hyvä päivä kaiken keskiössä
Uusien työntekijöiden joukosta löytyy sekä suomen- että ruotsinkielisiä suunnittelijoita. Suunnittelijoilla on monipuolinen tausta muun muassa varhaiskasvatuksen opettajan, päiväkodin varajohtajan, elämänkatsomustiedon- ja luokanopetuksen, lastensuojelun sekä rekrytoinnin tehtävissä ja kasvatustieteiden sekä sosiaalipsykologian opinnoissa.
Moniammatillista joukkoa yhdistää ennen kaikkea halu edistää yhdenvertaisuutta sekä lapsen ja nuoren etua.
- Tässä tehtävässä on mahdollisuus edistää kaupunkilaisten hyvinvointia auttamalla vaikeassa henkilöstötilanteessa, suunnittelijat pohtivat.
- Tukemalla esihenkilöitä haluamme varmistaa työntekijöille ja sitä kautta lapsille ja nuorille paremman päivän. Kaikkien alueiden päiväkodit, koulut ja asiakkaat ansaitsevat tasavertaista tukea.
Porukassa on tuoreita kokemuksia esimerkiksi varhaiskasvatuksen arjesta.
- Täällä tehdään jo paljon hyvää, mutta viimeaikainen kokemus kentältä voi auttaa näkemään laatikon ulkopuolelta, mitä olisi hyvä kehittää tai tehdä toisin.
Joustavuutta rekrytointiin ja työelämään
Uusien suunnittelijoiden haasteena on miettiä uusia ratkaisuja alan vetovoimaan – siihen, miten kouluttautuneet ammattilaiset pysyisivät alalla, ja toisaalta siihen, miten uusia tekijöitä saadaan innostumaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen töistä.
- Työ varhaiskasvatuksessa ja kouluissa on niin merkityksellistä! Hyvät asiat, joita tapahtuu joka päivä, pitää tehdä näkyväksi.
Yksi mahdollinen ratkaisu työvoiman saatavuushaasteisiin on entistä joustavampien hakemisen ja työnteon tapojen kehittäminen.
- Haluamme saada oikeat ihmiset oikeisiin paikkoihin ja edesauttaa erilaisten ryhmien pääsyä alalle. Eri taustoista ja elämäntilanteista tuleville ihmisille pitää löytää entistä joustavampia väyliä päästä töihin.
Uusia ideoita yhteistyössä
Saatavuussuunnittelijat ovat olleet uudessa tehtävässä vasta muutaman viikon, mutta ovat jo päässeet täysillä hommiin – esimerkiksi toteuttamaan varhaiskasvatuksen määräaikaisten työntekijöiden rekrytoinnin uudistusta yhdessä päiväkodin johtajien kanssa.
- Pohdimme ja toteutamme uudistuksia nimenomaan yhdessä esihenkilöiden kanssa, suunnittelijat kertovat.
Suunnittelijat odottavat innolla tulevia yhteistyökuvioita. Lisäksi esimerkiksi oppilaitosyhteistyössä on vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia, jotka alkavat vasta hahmottumaan.
- Tehtävä vaikuttaa tosi monipuoliselta, ja on kivaa tehdä uusia asioita ryhmänä, uudet työntekijät summaavat.