Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Tahvonlahti, Laajasalo

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Laajasalo, Varhaiskasvatusyksikkö Nalle-Tahvonlahti

Tervetuloa varhaiskasvatuksen opettajaksi päiväkoti Tahvonlahteen.

Päiväkoti Tahvonlahti sijaitsee kaakkois-Helsingissä kauniilla Laajasalon saarella
metsän ja meren (Tahvonlahden) vieressä. Tämä mahdollistaa upean maaston
luontopedagogiikan tavoitteelliseen toteuttamiseen.
Tahvonlahden peruskoulun ala-aste toimii samassa rakennuksessa. Tämä sujuvoittaaesi- ja alkuopetuksen yhteistyötä yhteisten lasten kanssa.
Minkä ikäisten pedagogiikka on sinun vahvuutesi?
Meillä toimii myös integroitu erityisryhmä ja yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Olemme saaneet hyvää asiakaspalautetta.

Miksi töihin meille?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin ja jopa 400 euron kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.

Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Luemme eduksi:
Kokemuksen ja koulutuksen luontokasvatuksesta

Sopimusala

OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Nalle, Laajasalo

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Laajasalo, Varhaiskasvatusyksikkö Nalle-Tahvonlahti

Haku päättyy: 22.4.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2025

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Nurkka, Puistola

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistola, Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta

Haku päättyy: 25.4.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 02.06.2025

Varhaiskasvatuksen opettaja, 3. tason varajohtaja, Varhaiskasvatusyksikkö Virkkula-Vironniemi-Wilhola, Kruununhaka, Kallio, Kluuvi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kruununhaka, Varhaiskasvatusyksikkö Virkkula-Vironniemi-Wilhola

Haku päättyy: 24.4.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 28.7.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät