Voimme huokaista helpotuksesta: selvisimme! Olemme saavuttaneet tuon tarunhohtoisen päivän, joka lukion alussa tuntui vielä uskomattoman kaukaiselta. Ylioppilaan puheen loputtomat kiitokset ovat jo lähes klisee, mutta niihin on syynsä, sillä kukaan ei selviä valmistujaispäivään yksin.
Juhlan syynä tänään eivät olekaan vain valkolakit tai arvosanat, vaan ennen kaikkea se työ, joka niiden eteen on tehty: vuosien stressaavat koeviikot, valvotut yöt ja viime hetkellä paniikissa palautetut esseet, jotka vihdoin ovat takanamme, mutta myös läheistemme, opettajiemme ja koulun muun henkilökunnan tekemä työ, joka mahdollistaa juhlinnan tänään. Lopulta vaikeiden koulupäivien ja ylioppilaskoestressin läpi meidät piti järjissämme juuri läheisten sekä kouluyhteisön kannustus ja tuki.
Koulumme onneksi tarjosikin meistä monelle avoimen ja hyväksyvän yhteisön, jossa saimme kasvaa, tehdä virheitä, oppia ja aikuistua omien polkujemme kautta. Olen nähnyt meidän kaikkien muuttuvan valtavasti viimeisen kolmen vuoden aikana, kasvaen itsevarmemmiksi, rohkeammiksi ja osaavammiksi: valmiiksi jatkamaan eteenpäin, mihin vain tiemme johtavatkaan. Itse en olisi voinut kuvitellakaan pitäväni tällaista puhetta vain kolme vuotta aiemmin, mutta nyt seison täällä, kädet vain hieman täristen.
Toki vastakkaisiakin kokemuksia on, enkä halua vähätellä niitä. Ymmärrän myös jokaista, joka huokaisee helpotuksesta jättäessään tänään lukion taakseen ja kunnioitan sitä, että selvisitte tänne asti. Jaamme kaikki tämän juhlapäivän, mutta sen merkitys saa olla jokaiselle henkilökohtainen. Ja lopulta uskon, että jokainen meistä sai lukiosta mukaansa jotain: kenties ystäviä, muistoja, itsevarmuutta, tietoa ja taitoa, hyviä ja huonoja vitsejä, ja vähintään monen kurssin verran ohjeita lähdeviittausten tekemiseen.
Itse tulen kaipaamaan tapaamiani ihmisiä: heitä, joilta sain inspiraatiota tai tukea, heitä, joiden kanssa nauroin, heitä, joilta opin, sekä tietysti heitä, joista sain ystäviä. Moni saattaa jäädä kaipaamaan koulua itsessään: sen ilmapiiriä, sen seiniä koristavia maalauksia, sen käytävillä näkynyttä tyylin ja itseilmaisun kirjoa sekä tietenkin sen unohtumatonta ruokalaa.
Ja kenties osa Torkkelia jää kaipaamaan meitä. Jätimme kaikki tänne jonkinlaisen jäljen, on se seinällä riippunut maalauskurssin työ, josta tulee näkymään jälkiä tänne jäävien oppilaiden töissä, tai oppilaskunnan hallituksessa tehtyjen päätösten vaikutus kouluun tai kenties vessan seinää koristava mestariteos. Toki jättämämme jäljet katoavat vuosien saatossa, eivätkä nämä kolme vuotta lopulta tuntuneetkaan kovin pitkiltä, mutta jonkin asian väliaikaisuus ei tee siitä merkityksetöntä. On luonnollista, jos tänään hymyjen joukossa valuu muutama kyynel: näihin vuosiin mahtui paljon ihania, kaipaamisen arvoisia asioita.
Kiitos siis kaikille teille niistä ihanista asioista. Kiitos koulun opettajille, jotka kiltteydellään, kannustuksellaan ja ammattitaidollaan ohjasivat meidät lukio-opiskelun läpi ja jotka pyrkivät aina etäopiskelussakin tarjoamaan tukea ja mahdollisuuksia esittää kysymyksiä. Kiitos rehtorille, opoille, psykologeille, siivoojille, kouluisännälle, keittäjille ja kaikelle koulun muulle henkilökunnalle, jotka usein tunnustusta vaille jääneilläkin tavoilla niin ikään mahdollistivat tämän juhlapäivän.
Kiitos perheenjäsenille ja ystäville, jotka tukivat meitä usein raskaan lukiotaipaleen läpi, auttoivat koulutöissä ja lohduttivat, kun deadlinet puskivat päälle.
Ja kiitos tietysti muille vastavalmistuneille, joiden kanssa nämä vuodet jaoin. Kiitos jaetusta tiedosta, vaikka se oli usein väärää, ja taiteesta, vaikka vihasimmekin taidekurssien yhteisiä palautteenantoja. Kiitos yhteisistä muistoista ja vitseistä, ystävyydestä ja ymmärryksestä. Kiitos erityisesti jokaiselle, joka on tietoisesti muita kannustaen ja kuunnellen luonut sitä hyväksynnän ja välittämisen ilmapiiriä, jonka ainakin itse sain täällä kokea. Pieninkään kiltteyden teko ei ole merkityksetön.
Lukiovuosiamme leimasi maailmantilanteen epävarmuus. Pandemia vei monet perinteet lukiokokemuksestamme ja pakotti meidät toistuvasti opiskelemaan kotiin eristäytyneinä, seuranamme uutiset sodista, ekokatastrofeista ja talouskriiseistä. Monelle tätä juhlapäivää saattaa ilon lisäksi leimata haikeus: kaipuu lukiokokemuksesta, jota emme saaneet, ja pelko tulevaisuudesta, jonka muotoa emme vielä tunne.
Juhlistakaamme tänään kuitenkin kaikkia niitä hyviä asioita, jotka saamme mukaamme: omia kokoelmiamme muistoja, opittuja asioita, uusia ystäviä ja ylpeyden aiheita. Olemme lopulta monin tavoin vasta alussa.
Toivon meille kaikille onnea niillä poluilla, joilla jatkamme tästä eteenpäin. Toivon, että säilytätte kiltteytenne ja herkkyytenne. Toivon, että löydätte teille merkityksellisiä asioita, joihin ohjata älynne ja taitonne ja loputtoman luovuutenne. Toivon, että tunnette kaikki tänään ylpeyttä siitä, mitä olette saavuttaneet, ja innostusta kaikesta siitä, mitä voitte saavuttaa tästä eteenpäin.
Sain kunnian seistä täällä tänään ja pyrkiä välittämään lukiovuotemme sanoiksi, mutta tämä hetki, ja tämä päivä, ei ole vain minun vaan kuuluu meille kaikille. Kiitos, että sain jakaa nämä vuodet kanssanne.
Saila Tyni