Arvoisat juhlavieraat, opettajat, rehtori ja muu koulun henkilökunta sekä rakkaat uudet kanssaylioppilaat!
Vaikka lukion alussa emme nähneet edes toistemme kasvoja maskien alta, olemme oppineet tuntemaan toisemme hyvin. Olemme pidelleet koulun ulko-ovea auki toisillemme viimaisina aamuina, ripustaneet teoksiamme samoille käytäville ja jutelleet hermostuneesti koesaleissa ennen ylioppilaskokeiden alkua. Helmikuussa saimme seistä yhdessä penkkarirekkojen kyydissä. Vihmova pakkastuulikin melkein unohtui, kun jalankulkijat vilkuttivat riemuissaan meille, päivänsankareille. Me olemme jakaneet monia tärkeitä juhlia yhdessä, suurimpana niistä tietysti tämä kaunis kesäkuinen lauantai.
Onnea jokaiselle uudelle ylioppilaalle. Me olemme tehneet valtavan työn saadaksemme tänään painaa valkolakin päähän, ja siitä työstä saamme olla suunnattoman ylpeitä. Älkää unohtako sitä, älkääkä unohtako levätä tänä kesänä, sillä tällaisen urakan jälkeen hengähdystauko on paikallaan. Enää koskaan ei tarvitse avata kurssitarjotinta, ei selvittää poissaoloja eikä pyytää kouluisäntää avaamaan kaappia, jonka lukosta on loppunut akku. Takana ovat koeviikot, lukemattomat opiskelutunnit ja ne hetket, kun havahtuu tunnilla siihen, ettei kuullut tai ymmärtänyt tehtävänantoa ollenkaan. Edessä on vapaus.
Vaikka me lähdemmekin, jää Torkkeli onneksi todella hyviin käsiin. Kiitos siitä, ja monesta muusta asiasta, kuuluu koko henkilökunnalle. Torkkelin opettajat ovat lämpimiä, päteviä ja kiinnostuneita opiskelijoiden hyvinvoinnista. Työstänne paistaa läpi kutsumus opettaa ja halu auttaa. Se on ollut meille uusille ylioppilaille tärkeää. Erityiskiitos erityisopettajalle ja muulle oppilashuollon väelle, rehtoreille, kouluisännälle, siivoajille, keittiön väelle sekä opinnonohjaajille.
Lämmin kiitos kaikille läheisille, jotka olette tukeneet meitä vastavalmistuneita näiden vuosien aikana. Ilman teidän läsnäoloanne, tukeanne ja huolenpitoanne olisivat nämä vuodet olleet monin kerroin kivisemmät.
Kukaan meistä ei ole enää se sama nuori, joka kolme tai neljä vuotta sitten kiipesi ensimmäistä kertaa Torkkelinmäelle, sillä kannamme nyt mukanamme 150 opintopisteen verran tietoa ja taitoa, tärkeitä ihmissuhteita ja kaikenlaisia muistoja. Me tanssimme yhdessä loputtoman tuntuista letkajenkkaa Pengerpuiston kentällä, ja sitten liian nopeasti ohikiitäneitä wanhojentansseja Paasitornissa. Jaoimme pukuhuoneet, joissa oli aina joku, jäiset portaat Torkkelinmäen ja Pengerkadun välissä ja homeiset tiskit teehuoneen lavuaarissa. Niitä ei tule ikävä, mutta teitä tulee.
Olemme kasvaneet yhdessä aikuisuuden kynnykselle, ja nyt lähdemme eri suuntiin. Toivon, että meitä kaikkia yhdistävät vielä jatkossakin ainakin nämä seuraavat tärkeät asiat: lempeys, jolla suhtaudutte ympäröivään maailmaan; rohkeus, jolla kannatte itseänne; luovuus, joka teidät on tuonut tähänkin saliin ja heittäytymiskyky, joka on ehkä pukeutumispäivinä saattanut kerätä outoja katseita muilta bussimatkustajilta. Vaikka tie edessä olisi vielä utuinen, näillä pääsee jo pitkälle. Onnea ja menestystä meille kaikille, ja toivottavasti polkumme risteävät uudestaan.
Kiitos!
Minttu Lehtonen